Allaoleva tarina ei ole tosi.
Tämä on.
Virkamiehet ovat esittäneet, että suurkaupungin monikulttuurisessa lähiössä alettaisiin opettaa suomea ja arabiaa samoissa kouluissa.
"Ehdotus järkytti meitä", sanoo
Miia Perusvirta (Suomalainen Kansanpuolue).
Ehdotus tuli esille kokouksessa, jossa olivat kutsuttuina lautakuntien puheenjohtajat, kaupunginhallitus ja korkeimmat virkamiesjohtajat. Kokous oli osa projektia, jonka on tarkoitus kehittää kaupungin kiinteistöjen tehokasta käyttöä.
Ehdotus ei tarkoita opetuskielen vaihtoa. Joka toisessa luokkahuoneessa olisi ehkä suomenkielinen luokka, joka toisessa arabiankielinen. Oppilaat olisivat tietysti keskenään ruokatunnilla ja välitunneilla.
"Mutta tiedämme jo miten siinä kävisi. Tästä on jo tehty paljon selvityksiä. Siinä käy niin, että enemmistökieli valtaa alaa vähemmistökielisten kustannuksella. Jos tässä näin käy, tulee meistä kaikista arabiankielisiä", sanoo Miia Perusvirta, suomenkielisen päivähoito- ja koulutuslautakunnan puheenjohtaja.
Hän ei tiennyt mitään ehdotuksesta etukäteen. Ei tiennyt myöskään suomenkielisen koulutuksen johtaja
Varpu Korkeavirta.
"Me olimme yhtä yllättyneitä ja järkyttyneitä kaikki."
Suomalaisen Kansanpuolueen ryhmä protestoi äänekkäästi.
"Me teimme selväksi, ettemme koskaan suvaitse tällaista. Ajatellaan että pitäisi tehostaa ja säästää. Mutta suomenkielisiä kouluja ja päiväkoteja käytetään jo nyt valtavan tehokkaasti, niin että emme ymmärrä, miten voisimme säästää rahaa jotenkin tällä tavalla. Osa muistakin ryhmistä osoitti ymmärrystä vaatimuksillemme. Perusarabit tukivat meitä selvästi."
Sinun tulee olla Aamulehti Blogit -verkoston jäsen ennen kuin voit kommentoida!
Liity tähän sosiaaliseen verkostoon