Aamulehti Blogit

MTV 3 on sekaantunut vaalirahajupakkaan kirjoittaa verkkoapila. Tarastin toimikunnalle osoittamassaan uhkauskirjeessä MTV Oy:n toimitusjohtaja Pekka Karhuvaara ilmoittaa suorasukaisesti, että Maikkari saattaa lopettaa vaaliohjelmat, jos medialle kuuluviin vaalirahoihin kosketaan. Karhuvaaran mukaan puolueiden ja ehdokkaiden televisiomainonta on MTV Medialle hyvin tärkeä tulolähde.
Pienpuolueiden kannalta vaaliohjelmien lopettaminen olisi hyvin tasa- arvoista, MTV ei ole esimerkiksi senioripuoluetta päästänyt ohjelmiinsa, ehkä siksi ettei puolue saa valtion puoluetukea, yksityisestä puhumattakaan, eikä näinollen ole mainosrahojen puutteessa voinut televisiossa mainostaa. Tällainen ketjusyrjintä johtaa siihen etteivät puolueet ole vaaleissa perustuslain mukaan yhdenvertaisia.
Vaaliohjelmien yhdenvertaisuus on myös kyseenalista YLE lähetyksissä. Uusia pienpuolueita ei kelpuutettu vanhojen puolueiden kanssa samoihin ohjelmiin, ohjelmallisiin syihin vedoten. Oikeuskansleri ei nähnyt käytännössä moitittavaa. Kotitalousjärjellä nähtynä tilanne on verrattavissa hölmöläisten juoksukilpailuun jossa, aikaisemmin voittanut saa etumatkaa.

Jaa 

Hannu Tiainen Hannu Tiainen kommentoi_ 21. lokakuu 2009 20:02
Maikkari saa aivan hyvin lopettaa politiikan. Nythän on ollut niin, että vaaliohjelmat ovat olleet kolmen suurimman näytöstä.
Pohto Pohto kommentoi_ 21. lokakuu 2009 22:09
Pentti Kosonen: 50-luvulla SKDL ja muut kommunistit saivat pääosan rahoituksestaan Neuvostoliitosta. Tämä sama melkein maanpetokseen viittaava toiminta jatkuu edelleen. Nyt vain ryssiltä ei enää rahaa tipu.
Esko Järvenpää Esko Järvenpää kommentoi_ 22. lokakuu 2009 09:53
Oleellista tässä tilanteessa on se, että politiikka on nyt uudistuksen tarpeessa, mutta vanhat valtapuolueet ovat suojautuneet niin, ettei uusia päästetä kehiin. Pattitilanne jonka vain äänestäjät aukaisevat.

Kommentoi

Sinun tulee olla Aamulehti Blogit -verkoston jäsen ennen kuin voit kommentoida!

Liity tähän sosiaaliseen verkostoon

© 2010   on luonut Aamulehti

Merkit  |  Ilmoita ongelmasta  |  Yksityisyys  |  Palveluehdot