Olen lukenut ja kuunnellut nyt tarpeeksi kommentteja siitä kuinka Suomalaisten rauhanturvaajien pitäisi tulla takaisin kotiin milloin mistäkin, koska heitä kohti on ammuttu laukauksia tai tilanteet ovat muuten vain kärjistymässä väkivaltaisiksi. Itselläni herää kuitenkin kysymys, mikä on sellainen rauhanturvaaja joka heti kun pitäisi oikeasti tehdä jotain turvatakseen se rauha luikkiikin häntä koipien välissä pakoon? Ei mikään. Enkä uskokaan että rauhanturvaajat itse edes ovat sitä mieltä että heidät pitäisi kotiuttaa. Mutta jotkut täällä Suomessa kotiensa turvallisessa lämmössä sellaista kuitenkin kiihkeästi hinkuavat. Onko asia niin että meidän joukkojamme voidaan kyllä lähettää mihin tahansa maailman kolkkaan kunhan siellä ei heitä tarvita?
Nyt joku yltiö-isänmaallisena itseään pitävä sanoo “ Se ei ole meidän sotamme, eikä se meitä kosketa, tulkaa Suomen pojat kotiin sieltä” Minkälaisia me suomalaiset olemme jos ihmisen hätä ei kosketa meitä mikäli hän on meistä yli metrin päässä?
Oletteko miettineet että nämä kyseiset rauhanturvaajat saattavat oikeasti kokea työnsä arvokkaaksi vaikka sota ei olekaan meidän eikä sodan kärsimykset suoranaisesti kosketa suomalaisia? Oletan myös että jokainen rauhanturvaajaksi hakeutuva saa riittävät faktat ja osaa tiedostaa riskit joita kyseisessä työssä voi kohdata. Tuskin yksikään heistä kuvitteli lähtevänsä jäätelöauton kuljettajaksi, myymään eskimopuikkoja lapsille. Maailman historiassa on nähty jo riittävästi esimerkkejä siitä mitä tapahtuu kun asioihin ei puututa ajoissa, tai ei välitetä. Ruandan kansanmurha jossa tapettiin satojatuhansia miehiä, naisia ja pieniä lapsia sekä Kambodzhan punaisten khmerien valta vuosina 1975-1979 jolloin neljännes maan väestöstä kuoli, ovat vain jäävuoren huippuja. Jälleen joku sanoo “Itsehän ovat soppansa keittäneet, ei ole meidän asiamme” Noinkohan? En usko että ainakaan esimerkiksi se viisi vuotias viidakkoveitsellä Ruandassa kuoliaaksi hakattu pikkutyttö oli tehnyt kenellekään mitään pahaa.
Suomalaisuuteen usein liitämme piirteet, rehellisyys, periksi antamattomuus ja jonkinlainen kaveria ei jätetä meininki. Mutta jos aina kovan paikan tullen vedämme joukkomme pois ja jätämme ihmiset oman onnensa nojaan kuolemaan en itse ainakaan pysty liittämään Suomalaisuuteen mitään noista edellä mainituista piirteistä.
Tagit:
Jaa
Sinun tulee olla Aamulehti Blogit -verkoston jäsen ennen kuin voit kommentoida!
Liity tähän sosiaaliseen verkostoon