Aamulehti Blogit

Olen lukenut ja kuunnellut nyt tarpeeksi kommentteja siitä kuinka Suomalaisten rauhanturvaajien pitäisi tulla takaisin kotiin milloin mistäkin, koska heitä kohti on ammuttu laukauksia tai tilanteet ovat muuten vain kärjistymässä väkivaltaisiksi. Itselläni herää kuitenkin kysymys, mikä on sellainen rauhanturvaaja joka heti kun pitäisi oikeasti tehdä jotain turvatakseen se rauha luikkiikin häntä koipien välissä pakoon? Ei mikään. Enkä uskokaan että rauhanturvaajat itse edes ovat sitä mieltä että heidät pitäisi kotiuttaa. Mutta jotkut täällä Suomessa kotiensa turvallisessa lämmössä sellaista kuitenkin kiihkeästi hinkuavat. Onko asia niin että meidän joukkojamme voidaan kyllä lähettää mihin tahansa maailman kolkkaan kunhan siellä ei heitä tarvita?
Nyt joku yltiö-isänmaallisena itseään pitävä sanoo “ Se ei ole meidän sotamme, eikä se meitä kosketa, tulkaa Suomen pojat kotiin sieltä” Minkälaisia me suomalaiset olemme jos ihmisen hätä ei kosketa meitä mikäli hän on meistä yli metrin päässä?
Oletteko miettineet että nämä kyseiset rauhanturvaajat saattavat oikeasti kokea työnsä arvokkaaksi vaikka sota ei olekaan meidän eikä sodan kärsimykset suoranaisesti kosketa suomalaisia? Oletan myös että jokainen rauhanturvaajaksi hakeutuva saa riittävät faktat ja osaa tiedostaa riskit joita kyseisessä työssä voi kohdata. Tuskin yksikään heistä kuvitteli lähtevänsä jäätelöauton kuljettajaksi, myymään eskimopuikkoja lapsille. Maailman historiassa on nähty jo riittävästi esimerkkejä siitä mitä tapahtuu kun asioihin ei puututa ajoissa, tai ei välitetä. Ruandan kansanmurha jossa tapettiin satojatuhansia miehiä, naisia ja pieniä lapsia sekä Kambodzhan punaisten khmerien valta vuosina 1975-1979 jolloin neljännes maan väestöstä kuoli, ovat vain jäävuoren huippuja. Jälleen joku sanoo “Itsehän ovat soppansa keittäneet, ei ole meidän asiamme” Noinkohan? En usko että ainakaan esimerkiksi se viisi vuotias viidakkoveitsellä Ruandassa kuoliaaksi hakattu pikkutyttö oli tehnyt kenellekään mitään pahaa.

Suomalaisuuteen usein liitämme piirteet, rehellisyys, periksi antamattomuus ja jonkinlainen kaveria ei jätetä meininki. Mutta jos aina kovan paikan tullen vedämme joukkomme pois ja jätämme ihmiset oman onnensa nojaan kuolemaan en itse ainakaan pysty liittämään Suomalaisuuteen mitään noista edellä mainituista piirteistä.

Jaa 

ei nimeä ei nimeä kommentoi_ 20. lokakuu 2009 14:16
No siksi että rauhanturvaajat eivät ole ainakaan vielä virallisesti muuttuneet palkka-armeijaksi (vaikka palkkaa maksetaankin, mutta ei lähtökohtaisesti aseiden käytöstä...)

Minulla on lähipiirin (veli) tieto / kokemus, vuoden "nakki ja makkara" Libanonin aikakaudelta. Huvikseni olen ajatellut myös tämän päivän "rauhanturvaoperaatioita", tai "sotaoperaatioita" (nyt tuli tulkintaa, sori...)
Juha U. Aaltonen Juha U. Aaltonen kommentoi_ 20. lokakuu 2009 15:06
Nyt kyllä Olli Blomster vedät muutaman mutkan suoraksi.
Otsikkosi on hyvin osuva. Tosin teksti poikkeaa siitä täysin. Rauhanturvaajat.
Nimenomaan Olli. Se oli suomalaisten alkuperäinen tehtävä. Mutta nyt homma on muuttanut luonnettaan ja suomalaisistakin on tullut sodan osapuoli.
Afganistanissa käydään sotaa, jossa vastakkain on talebanit ja heidän liittolaisensa Sekä Yhdysvaltojen johtamat länsijoukot, joihin suomalaisetkin kuuluvat.
EI ole kysymys karkuun lähtemisestä tai pelkuruudesta.
Entinen puolustusvoimien komentaja, kenraali Gustav Hägglund, on useasti kritisoinut Suomen mukana oloa nyky tilanteessa.
Uskon, että hänellä on kompetenssia arvostella nyky tilannetta.
Poliittiset päättäjät ovat toista mieltä. Ulkoministeri Stubb(kok) ja puolustusministeri Häkämies (kok) haluavat pitää suomalaiset Afganistanissa.
On kuitenkin syytä miettiä, että mistähän syystä he näin haluavat?
Hannu Tiainen Hannu Tiainen kommentoi_ 20. lokakuu 2009 15:10
Eikös joku korkea upseeri sanonut jotenkin siiheen suuntaan, että suomalaiset saavat hyvää harjoitusta kun ovat itse mukana sodassa. Täytyyhän meidän myös näyttää, että olemme valmiita Natoon.
Amurilainen Amurilainen kommentoi_ 20. lokakuu 2009 16:50
No vaikka siksi, että Afganistanissa on käynnisssä sisällissota. Pitää olla aika painavat perusteet, että valitsee puolensa ja menee sinne väliin. Nyt länsimaat ovat tehneet valinnan meidän puolestamme. Me olemme siellä, kun pyydettiin. Tietysti talibanit ovat mitä ovat (tai eihän heiltä itseltään ole päästy kysymään mitä he oikein haluavat). Jos toinen osapuoli on vaalivilppiä ja niin ikään naisten oikeuksia polkeva nykyinen presidentti, niin eipä ole häävi vaihtoehto.
Olli Blomster Olli Blomster kommentoi_ 20. lokakuu 2009 17:08
Juhalle

En puhunutkaan pelkästään Afganistanin tilanteesta. Yritin kirjoituksessani enemmänkin käsitellä ihmisten mielipiteitä ylipäätänsä kaikenlaisista rauhanturva tehtävistä. Lähinnä siitä kuinka vastaan kaikkea avustustoimintaa jotkut ovat ja millä perusteilla. Afganistanin tilanteeseen en ole isommin edes perehtynyt joten suoraan en voi siitä edes kommentoida. Joskin viime aikoina on paljon puhuttu Afganistanista ja se sai minut kyllä kirjoittamaan yllä olevasta aiheesta.
Juha U. Aaltonen Juha U. Aaltonen kommentoi_ 20. lokakuu 2009 19:10
Kyllä kun tuon sinun avauksesi lukee Olli, niin kyllä siitä auttamatta tulee Afganistan mieleen.
Yksinkertaisesti siksi, että mistään muualta ei olla vetämässä pois rauhanturvaajia. Siis nimenomaan rauhanturvaajia. Afganistanissa tilanne on toinen.
Olli Blomster Olli Blomster kommentoi_ 20. lokakuu 2009 19:27
Juha

Jep. Kyllä siinä puhutaan MYÖS Afganistanista. Afganistanin tilanne ei kuitenkaan ole jutun pää pointti, vaan se kuinka monta kertaa maailman ns hyvinvointivaltiot ovat puuttuneet asioihin liian myöhään tai vetäneet joukkonsa pois juuri silloin kun niitä olisi eniten tarvittu. Sisällissotiin on varmasti vaikea puuttua ja valita puoli mutta sisällissodat aika usein tuppaavat muuttumaan kansanmurhiksi jos joku niihin ei puutu.
Juha U. Aaltonen Juha U. Aaltonen kommentoi_ 20. lokakuu 2009 19:57
Olen sinänsä Olli kanssasi samaa mieltä, että kansanmurhat pitäisi estää. Ne ovat ihmiskunnan pahimpia tapahtumia, jossa kärsijöinä on aina syyttömät.
Mutta onko keinoja millä ne estetään? Siis realistisesti?
Paljon enemmän toki pystyttäisiin tekemään, jos haluja olisi.
Olli Blomster Olli Blomster kommentoi_ 20. lokakuu 2009 20:22
Juhalle

Jaa a, ei ole varmasti mitään yksittäisiä ja helppoja keinoja estää kansanmurhia. Uskoisin sen kuitenkin olevan mahdollista. Siitä olen kuitenkin varma että niitä ei estetä sillä että kansainväliset järjestöt poistuvat paikalta ja kieltävät asian olemassaolon, niin kuin esim Ruandassa. Olet oikeassa että enemmän pystyttäisiin tekemään, puuttuu vain se halu ellei ole omaa lehmää ojassa.
Kyuu Eturautti Kyuu Eturautti kommentoi_ 20. lokakuu 2009 20:40
En ole itse ihan varma mitä mieltä tästä asiasta pitäisi olla. Heitän kuitenkin ajatuksen että nimimerkki Amurilainen oli melko lähellä totuutta. On mahdollista, että aiheutamme enemmän haittaa kun hyötyä osallistumalla kulttuurien rajalla käytävään sotaan.

On täysin itsestäänselvää, että meillä on muslimien kanssa erilainen arvomaailma. Aivan turha jutella kumpi on parempi ja huonompi, oleellista on huomioida että raja on olemassa. Kun yhdestä arvomaailmasta lähdetään auttamaan toista, ongelmia syntyy herkästi.

Yksi kysymys on toki klassisempi - kannattaako tuleen aina vastata tulella?

Kommentoi

Sinun tulee olla Aamulehti Blogit -verkoston jäsen ennen kuin voit kommentoida!

Liity tähän sosiaaliseen verkostoon

© 2010   on luonut Aamulehti

Merkit  |  Ilmoita ongelmasta  |  Yksityisyys  |  Palveluehdot