Aamulehti Blogit

Markku Huhtala

Maanantaiklubi: Rantaväylän tunnelihanke -Pitäisikö järjestää kansanäänestys?

Ensimmäinen maanantaiklubi Tampereella keräsi noin 50 henkeä. Keskustelu oli paikoin kiihkeää,
ja vain näköjään vastustajat olivat vaivautuneet paikalle, vai oliko puoltavat vain hiljaa…
Alustajina Kaupungin valtuutettu Prof. Jari Heinonen ja Rantaväylä liikkeen edustaja tutkija Vesa Knuuttila.
Heinosen mukaan Rantaväylää ei pitäisi rakentaa. Onko järkevää tässä tilanteessa 140 milj. joka on alustava hinta (nyttemmin arvio on noussut jo n.200milj.).
Esimerkiksi 3km tunneli tuli maksamaan Göteborgissa vuonna 2005 380 milj. Tunneli Tampereella n.2km.
Tuleeko alueesta Tampereen kallein luxus alue kysyy Heinonen.
Onko keskeinen syy kuitenkin YIT, eikä liikenne?
YIT rahoitti suunnittelu kilpailua.
Paljonko YIT nettoaa?
YIT:llä on ollut keskeinen rooli->mikä vaikutus YIT:llä ollut kunnallisdemokratiaassa->vodeltiinko kuntapäättäjiä?
Rantaväylähankketta vastaan kerättiin adressin johon saatiin n.9000 nimeä, eli yli 5% äänestäneistä, edellyttää lain mukaan kansanäänestyksen järjestämistä.
Heinonen puhuu avoväylän puolesta. On keskusteltava valuustossa.
Miten Paikallislehti (Aamulehti) käsitellyt asiaa? Rantaväylän liike todella huonosti saanut palstatilaa, mutta YIT sitäkin enemmän, selkeä osoitus taannoin paljon palstatilaa saaneet suunnitelmat ja arkkitehtikilpailu, jonka rahoitti, kuinkas muuten YIT…
Knuuttila toi esiin vanhan valtuuston kiireen tunnelihankkeesta päättämisen, koska vastustus tunnelihankkeesta vain voimistui, jopa osa kokoomuksen jäsenistöstä oli ja on hanketta vastaan.
Päätös syntyi väärässä järjestyksessä, jo pelkästään se, että ympäristölautakunta ei päätöstä ollut vielä tehnyt.
Ympäristövaikutusten arviointi oli tekemättä, maaperätutkimukset kesken, rahoituksessa selviä epätarkkuuksia
Hanke lienee Tampereen historian suurin yksittäinen hanke pitäisi jo yksistään riittää kansanäänestyksen järjestämiseen.
Rahareikiä Tampereella on ilman tunnelihanketta: Koukkuniemi, koulut, työttömät, köyhyys ym.
Valtio ei maksa kolmannesta hankkeesta: eduskunta on jo päättänyt 41 milj.
Ja kun budjetti on jo reippaasti ylitetty, arvio 200milj.
Kaupunki tulisi tunnelihankkeella rahoittamaan varakkaiden asumista itse asiassa noin 100 000€/asunto.
Kaupunki omistaa tiepohjan YIT kaiken mitä rakentaa…
Entäpä turvallisuuteen liittyvät taustat: rakennusaikainen turvallisuus ja itse tunnelijärjestelmä?
Saasteet rakentamisen aikana ja liikenteestä aiheutuvat päästöt. Turvajärjestelmät joiden riitävyys on suorassa yhteydessä rahoitukseen.
Liikenteellisiä perusteita hankkeelle ei ole Läntisen ohitustien valmistuttua.
Yleisön päästessä vauhtiin, esitettiin vaikka MOT:lle YIT:n kytkökset Tampereella.
Laila Räikkä toi esiin inhimillisen puolen, mikä olisi järkevä vaihtoehto ihmisen kannalta?
Se hankkeessa selvästi olikin sivuseikka, ihmisyys ja inhimillisyys…kylmä, kova raha sanelee.
Eräässä puheenvuorossa ihmeteltiin, että tunnelia tarvitaan tasaiselle maalle. Kyllä ymmärrys riittää vaikka Norjaan, tai Sveitsiin, joissa vuoret ovat jopa kilometrejä korkeita. Mutta että tasaiselle maalle??
Eräs asukas huolissaan pakokaasuista, mihin nämä putket tulevat, mistä savut ulos, mitä vaikutuksia alueen asukkaille?
On vastustettava ja toimittava, siitä on hyötyä, esimerkkejä vaikka kauppahallin, Frencellin ym. purkutoimet aikoinaan, jotka saatiin estettyä kansalaistoiminnan ansioista.
Tulevaisuus on sidottu maan alle pitkäksi aikaa, jos tehdään vääriä päätöksiä.
On uskallettava hylätä siinä kuin hyväksyä, nyt vain hyväksyä, totesi Knuuttila.
Arkkitehtikilpailussa YIT määritteli tietyn määrän neliöitä, maksoin palkkion suunnittelukilpailusta.
Vaihtoehto: ”Lehtosen malli” pintavaihtoehto ja huomattavasti halvempi, jätetty tutkimatta.
Siksikö kun ei ole YIT?
Yksimielinen vaatimus kansanäänestys tunnelihankkeesta.!!!!!!!

Jaa 

Ihmetteleva Ihmetteleva kommentoi_ 11. lokakuu 2009 18:31
Niin Markku, et vastannut kysymykseeni oraakkelista, tekeekö sosiaalialan professuurius ja Suomen kommunistisen puolueen jäsenyys hänestä tunnelitekniikan asiantuntijaksi, ilmeisesti olemme samassa henkilössö
Markku Huhtala Markku Huhtala kommentoi_ 11. lokakuu 2009 19:01
Rikala: Hinnan taso, jää nähtäväksi...Ei 140, 200 tai 300milj. ole kuin arvio, arvioiden esittäjät eivät mielestäni ole alan tieukkoja asiantuntijoita, kuin myös minäkään. Itse, kuin kukaan muukaan 200milj. arviota esittänyt ole esittänyt sitä absoluuttisena totuutena, vaan epäilynä, että 140 milj, on alakantissa, ja sille on esitetty erilaisia perusteluja, vertailuja ja tietenkin kokemuksia.
Yliopistoihmiset tarkastelevat asiaa monilta näkökulmilta...ja niinkuin pitääkin asettaa kyseenalaiseksi.
Kaupunginvaltuutetut pitää olla jo perehtyneet asioihin, ennenkuin hyväksyvät tai eväävät.
Näin pitäisi ainakin olla.
SKP:n kaupungivaltuutettu Heinonen on asioihin perehtynyt tarpeeksi, mutta en voi puhua hänen puolestaan.
Artikkeli, jonka kirjoitin, oli referointi maanantaiklubin alustuksista ja keskusteluista ja kommenteista, jotta Aamulehden arvoisat blogistit saisivat tietoa mitä kaupungissa tapahtuu ja mistä keskustellaan.
Maanantaiklubin idea on olla avoin keskustelufoorumi, puolesta ja vastaan.
Tuo 200milj mihin Rikala tarttui oli maanantaiklubin keskustelun antia ja esiin tullut yleisesti käytetty luku.
Heinonen (kin) omassa alustuksessaan se esiin toi (ks. artikkeli).
Ei tarvitse olla tunnelialan asiantuntia, mutta hän kaupunginvaltuutettuna läheltä seurannut XL ryhmän pelaamista tunneliasiassa.
Ja kun esitetään lukuja valtuustossa on valtuutettujen tehtävä ymmärtää mitä se tarkoittaa, ja silloin auttaa vertailu...
Monet valitettavasti nielaisi syötin koukkuineen...eikä asettanut mitään kyseenalaiseksi.
Ja muutenkin jo asian valmistelu sai valppaat valtuutetut miettimään mistä oli oikeastaan kyse.
Ei Heinonen ollut ollenkaan asiassa yksin.
Kun siis valmistelu, ontui, ja demokratia ohitettiin, oli siis epäiltävä mitä muuta takana vielä.
Oliko YIT ollut voitelutalkoissa ym?
Siis kaikki tunnelivalmistelussa ja läpirunnomisessa oli kyseenalaistettava, ja sen teki valveutuneet valtuutetut...Heitä oli demareissa, vasemmistoliitossa perussuomalaisissa ja skp:ssä...kiitos heille.
Valitettavaa oli ja on, että kaupungin hallituksessa päätettiin jo lain vastaisesti olla järjestämättä kansanäänestystä. Ks Tamperelaisen pääkirjoitus vaikka.
Porvarillinen demokratia ei kuuntele kansaa ja sen tahtoa...tätä emme kai enää ole seuraavissa vaaleissa valitsemassa.
Tervettä järkeä siis seuraavaan valtuustoon: demarit, perussuomalaiset, vasemmistoliitto, skp.
Kokoomus voi mennä vaikka talkoisiin Pohjois-Koreaan...
Merja Kanervisto Merja Kanervisto kommentoi_ 11. lokakuu 2009 19:12
Kyseltiin, että minkälainen asiantuntija on Heinonen. Sopinee, että otan kantaa tähän?
Ihan samanlainen asiantuntija kuin ne muutkin valtuutetut siellä valtuustossa, lautakunnissa, johtokunnissa jne. Vaalien jälkeen hetkessä päivittyy se asiantuntemus ihan mihin vaan, ja eihän nyt sellaiset asiantuntijat esimerkiksi meikäläisiltä mitään kysele semmoisten neuvoa antavien kansanäänestysten merkeissä, kuten tästä tunneliasiastakin on yritetty saada aikaan. Asiantuntemus tulee siitä, kun on pari paperia enemmän luettavana kuin meillä taviksilla, niissä papereissahan näille "asiantuntijoille" esim. rakennusliikkeet antavat sitä tietoa, jolla sekunnin murto-osassa tulee asiantuntijaksi.
Tunneli tulee tarvitaan sitä tai ei. Perusteluna on esimerkiksi se, että mehän rakennamme kaupunkia tuleville asukkaille, sitä en vain ymmärrä, miksi meidät tällä hetkellä täällä Tampereella näiden tulevien asukkaiden kustannuksella sivuutetaan kerta toisensa jälkeen. Nyt tarvittaisiin kaikkea muuta kuin tunneleita.
Nythän tehdään sitä megalomaanista Hämpin parkkiakin ilmeisesti niille tuleville asukkaille, koska meikäläisten yksityisautoilua täällä kovasti on yritetty rajoittaa siellä keskustassa. Mutta ihmettelen vaan ketä sinne parkkiin menee, kun ohitustunneli vie autoilijat keskustan ohi että heilahtaa ja pikaratikka suhaa keskustan katuja edestakaisin, keskustan kadut muutetaan kävelykaduiksi ja mitä niitä kaikkia siltajuttujakin tässä on...
Ihmetteleva Ihmetteleva kommentoi_ 11. lokakuu 2009 19:15
sivuutit vastauksessa oraakkelisi, tekeekö sosiaalialan professuuri+ Suomen kommunisti puolueen jäsenyys ihmistä tunneliasioiden eriköis asiantuntijan, vai ovatko ne tiedot jotain sitä tasoa jotka hävisivät tuolta vapaalta pastalta, aseman pissuaarin seinistä
Markku Huhtala Markku Huhtala kommentoi_ 11. lokakuu 2009 20:27
Merja Kanervisto: Ymmärsit pointin.
Ihmettelevä: Vau miten relevantti kysymys?...Varmaan vastaat itse...
Tuliko hyvä olo? Taisi nalli vallan irrota? Pääsit loistamaan.
Markku Huhtala Markku Huhtala kommentoi_ 11. lokakuu 2009 20:29
Irtoaisiko Ihmettelevältä jokin kommentti liittyen itse tunnelihankkeeseen? Siitä on kyse.
Ihmetteleva Ihmetteleva kommentoi_ 11. lokakuu 2009 20:50
Olihan tuo kysymys sinun oraakelista, jota olet syöttänyt, et ole siihen vastannut, onko hän niitä aikaisempia asiantuntijoita pätevämpi joita tuli esiin tuolta aseman pissuaarista, ilmeisesti sinun asiantuntijasi kyvyt ovat aivan muualla kuin tunneliasioissa
Jarkko Rikala Jarkko Rikala kommentoi_ 11. lokakuu 2009 22:21
Hinnan taso, jää nähtäväksi...Ei 140, 200 tai 300milj. ole kuin arvio, arvioiden esittäjät eivät mielestäni ole alan tieukkoja asiantuntijoita, kuin myös minäkään. Itse, kuin kukaan muukaan 200milj. arviota esittänyt ole esittänyt sitä absoluuttisena totuutena

Tästä voinemme Markku olla samaa mieltä osittain, paitsi että kyllä ainakin Tiehallinnon väen pitäisi olla asiantuntevaa.
Pidetään arviot erillään ja pohditaan niiden luotettavuutta. Tiehallinnon arvio 140 miljoonaa, maanantaiklubin käyttämä arvio 200 miljoonaa ja 300 miljoonan arvio, joka on siis ilmeisesti sinun oma arviosi Markku. Onha tietenkin monia muitakin arvioita, mutta ne eivät ole olleet tässä niin paljoa esillä, joten en puutu niihin millään lailla.
Markku Huhtala Markku Huhtala kommentoi_ 12. lokakuu 2009 12:40
Sitähän tässä olen yrittänyt sanoa: referoin maanantaiklubia, ei siis artikkelissa riviäkään ole omia mielipiteitäni.
Sitten kun kerroin omia mielipiteitäni, oikein korostin sitä, niinkuin tuo 300milj €.
Tuon keskustelufoorumin etenemistä en edes värittänyt...oikeastaan päinvastoin...jätin mm.kirosanat pois...
Paikoin keskustelu vähän "kiihtyi"...sitä on kuitenkin keskustelu.
Nämä arviot 200 tai 300milj. ovat siis kansalaiskeskutelua, joiden pohjana tietenkin voi olla jo vaikka maalaisjärki...joka monesti ylittää virkamiesjärjen...
Kun jotain hankkeita tehdään, on demokratia kannalta oikein esittää jo valmistelut avoimiksi, nyt(kään) niin ei tehty.
Kansan viisautta ei noteerata?
Myönnän itse olleeni aluksi enemmän tunnelin kannalla kuin vastaan, kun en tiennyt paljon mitään, mutta kun sitten tieto lisääntyi ja kuuntelin eri kantoja asiasta, mieleni muuttui tunnelia vastaan, ...täysin.
Ihmettelevä: vastasin kysymykseesi...ja...keskustellaan tunnelihankkeen järkevyydestä, ja oikeudenmukaisuudesta...pysytään siis asiassa.
Tietoa keskustelun suunnasta on itse artikkelissa, sekä monissa kommeteissa...puolesta ja vastaan.
Viurunen Viurunen kommentoi_ 12. lokakuu 2009 16:21
Näillä ja muidenkin lehtien palstoilla on saatu melkoisen selviä esimerkkejä siitä, että liikenteellisten syiden vuoksi ei tunnelia tarvitse tehdä, koska nykytekniikalla kyetään taloja tekemään vaikka tien päälle. Olen käynyt joskus Hellssigissä ja sinne ajetaan Linnatuulen alitse, että nähty on. Näyttävämpiäkin esimerkkejä blogipalstalla on ollut useitakin.

Kansanäänestyksen kauheus epäilyttää nykypäättäjiä, kun he saivat kiireellä vanhan valtuuston tekemään asiasta päätöksen niiden moninkertaisten JOSsittelusuunnitelmien jälkeen. Ensinhän vain tehtiin tutkimuksia ja katseltiin mahdollisuuksia, rahoitusmuodoistakin tutkittiin, että JOS rakennetaan, niin valtionosuus olisi jne. Tuloksenaha oli, että vanha valtuusto teki asiasta päätöksen,KUN sitä oli jo tutkittu niin paljon.

Sehän tässä on niin mukavaa, niinkuin Kallin vaalirahoitusilmoituksessa, ettei semmoisia tarvitse noudattaa, kun äänestyksen järjestäminen ei ole lain mukaan pakollista, vaikka sitä suositusluontoisesti esitetäänkin. Seuraavien kunnallisvaalien jälkeen olisi ehkä XXL tarpeen, jos XL repeisi.

Monin tavoin on tullut esille, että on olemassa tekniset mahdollisuudet toteuttaa niin liikenteen tarpeet ja rantarakentaminenkin ilman tunnelia. Nykyisen tyyppinen suunnitelma, joka tekisi rantabulevardista jonkun asuinalueen takapihalla olevan kinttupolun ilman aiemmin puhuttuja ja kaavailtuja kaupunkilaisten eduksi ajateltuja rantasuunnitelmia, ei toteuta niitä kuultuja veronmaksajien hyväksi tarkoitettuja suunnitelmia.

Kommentoi

Sinun tulee olla Aamulehti Blogit -verkoston jäsen ennen kuin voit kommentoida!

Liity tähän sosiaaliseen verkostoon

© 2010   on luonut Aamulehti

Merkit  |  Ilmoita ongelmasta  |  Yksityisyys  |  Palveluehdot