Aamulehti Blogit

Markku Huhtala

Maanantaiklubi: Rantaväylän tunnelihanke -Pitäisikö järjestää kansanäänestys?

Ensimmäinen maanantaiklubi Tampereella keräsi noin 50 henkeä. Keskustelu oli paikoin kiihkeää,
ja vain näköjään vastustajat olivat vaivautuneet paikalle, vai oliko puoltavat vain hiljaa…
Alustajina Kaupungin valtuutettu Prof. Jari Heinonen ja Rantaväylä liikkeen edustaja tutkija Vesa Knuuttila.
Heinosen mukaan Rantaväylää ei pitäisi rakentaa. Onko järkevää tässä tilanteessa 140 milj. joka on alustava hinta (nyttemmin arvio on noussut jo n.200milj.).
Esimerkiksi 3km tunneli tuli maksamaan Göteborgissa vuonna 2005 380 milj. Tunneli Tampereella n.2km.
Tuleeko alueesta Tampereen kallein luxus alue kysyy Heinonen.
Onko keskeinen syy kuitenkin YIT, eikä liikenne?
YIT rahoitti suunnittelu kilpailua.
Paljonko YIT nettoaa?
YIT:llä on ollut keskeinen rooli->mikä vaikutus YIT:llä ollut kunnallisdemokratiaassa->vodeltiinko kuntapäättäjiä?
Rantaväylähankketta vastaan kerättiin adressin johon saatiin n.9000 nimeä, eli yli 5% äänestäneistä, edellyttää lain mukaan kansanäänestyksen järjestämistä.
Heinonen puhuu avoväylän puolesta. On keskusteltava valuustossa.
Miten Paikallislehti (Aamulehti) käsitellyt asiaa? Rantaväylän liike todella huonosti saanut palstatilaa, mutta YIT sitäkin enemmän, selkeä osoitus taannoin paljon palstatilaa saaneet suunnitelmat ja arkkitehtikilpailu, jonka rahoitti, kuinkas muuten YIT…
Knuuttila toi esiin vanhan valtuuston kiireen tunnelihankkeesta päättämisen, koska vastustus tunnelihankkeesta vain voimistui, jopa osa kokoomuksen jäsenistöstä oli ja on hanketta vastaan.
Päätös syntyi väärässä järjestyksessä, jo pelkästään se, että ympäristölautakunta ei päätöstä ollut vielä tehnyt.
Ympäristövaikutusten arviointi oli tekemättä, maaperätutkimukset kesken, rahoituksessa selviä epätarkkuuksia
Hanke lienee Tampereen historian suurin yksittäinen hanke pitäisi jo yksistään riittää kansanäänestyksen järjestämiseen.
Rahareikiä Tampereella on ilman tunnelihanketta: Koukkuniemi, koulut, työttömät, köyhyys ym.
Valtio ei maksa kolmannesta hankkeesta: eduskunta on jo päättänyt 41 milj.
Ja kun budjetti on jo reippaasti ylitetty, arvio 200milj.
Kaupunki tulisi tunnelihankkeella rahoittamaan varakkaiden asumista itse asiassa noin 100 000€/asunto.
Kaupunki omistaa tiepohjan YIT kaiken mitä rakentaa…
Entäpä turvallisuuteen liittyvät taustat: rakennusaikainen turvallisuus ja itse tunnelijärjestelmä?
Saasteet rakentamisen aikana ja liikenteestä aiheutuvat päästöt. Turvajärjestelmät joiden riitävyys on suorassa yhteydessä rahoitukseen.
Liikenteellisiä perusteita hankkeelle ei ole Läntisen ohitustien valmistuttua.
Yleisön päästessä vauhtiin, esitettiin vaikka MOT:lle YIT:n kytkökset Tampereella.
Laila Räikkä toi esiin inhimillisen puolen, mikä olisi järkevä vaihtoehto ihmisen kannalta?
Se hankkeessa selvästi olikin sivuseikka, ihmisyys ja inhimillisyys…kylmä, kova raha sanelee.
Eräässä puheenvuorossa ihmeteltiin, että tunnelia tarvitaan tasaiselle maalle. Kyllä ymmärrys riittää vaikka Norjaan, tai Sveitsiin, joissa vuoret ovat jopa kilometrejä korkeita. Mutta että tasaiselle maalle??
Eräs asukas huolissaan pakokaasuista, mihin nämä putket tulevat, mistä savut ulos, mitä vaikutuksia alueen asukkaille?
On vastustettava ja toimittava, siitä on hyötyä, esimerkkejä vaikka kauppahallin, Frencellin ym. purkutoimet aikoinaan, jotka saatiin estettyä kansalaistoiminnan ansioista.
Tulevaisuus on sidottu maan alle pitkäksi aikaa, jos tehdään vääriä päätöksiä.
On uskallettava hylätä siinä kuin hyväksyä, nyt vain hyväksyä, totesi Knuuttila.
Arkkitehtikilpailussa YIT määritteli tietyn määrän neliöitä, maksoin palkkion suunnittelukilpailusta.
Vaihtoehto: ”Lehtosen malli” pintavaihtoehto ja huomattavasti halvempi, jätetty tutkimatta.
Siksikö kun ei ole YIT?
Yksimielinen vaatimus kansanäänestys tunnelihankkeesta.!!!!!!!

Jaa 

Markku Huhtala Markku Huhtala kommentoi_ 10. lokakuu 2009 12:38
Rikala: jompi kumpi meistä on nyt tyhmä? Sorry nyt, kun alkaa epäilyttää...siis jompi kumpi.
Mitäs minä sanoin? Mihin vertailin summaa? Mitä on aiemmin tapahtunut, Suomessa ja muualla?
Suomessa valitettava käytäntö on ollut alibudjetilla "myydä" hanke, ja sittemmin hinta onkin pompsahtanut, milloin minkäkin syyn nojalla, odottamattomia syitä/ongelmia ilmennyt...
Tämä ollut enemmän sääntö kuin poikkeus.
Kun budjettia projektista laaditaan, on niissä otettu huomioon mahdolliset hintamuutokset, inflaatio ym. seikat.
Sinä takerruit hintaan, joka mielestäni ei ole se oleellinen seikka vaan ne muut.
Minä voin sopia sinun kanssasi siitä, että hinta on 100milj.€...ok?
Ja nyt kun hinta on viilattu kohdalleen...mennäänkö eteenpäin? Ok?
Nämä muut seikat mielestäni nyt käsittelyn alle? Kansalais äänestys. Vajaa 10 000 kerättyä nimeä on yli 5% äänestäneistä.
Edellyttää lain mukaan kansan äänestystä. Miten reagoi XL ryhmä? Noudattaako XL ryhmä lakia?
Miten ylipäätään hankeen demokraattinen valmistelu?
Miten syvälle YIT on hankkeessen sotkeutunut, entäpä voitelu...päätellen YIT toimista, ja XL ryhmän varsin epädemokraattisista toimista ja "väärästä järjestyksestä?
Siis perään ensinnäkin demokratiaa. Yhtä tärkeänä sitä, että olisiko kaupungissa muita, paljon mielestäni tärkeämpiä asioita, kuten vaikka koukkuniemi, koulujärjestelmä kokonaisuudessaan, jossa säästetty meidän tulvevaisuudesta, lapsista, pyös köyhyyys pitäisi puhuttaa...vaan nämä ja monet muut arvokysymykset, jotka eivät ole nimenomaan oikeistolla ensisijalla vaan nimenomaan varakaan väestön tarpeet ja varsinkin suurpääoma erityisessä huomassa?
Minusta siis kyse pitää olla arvokeskustelu...siihen pyrin...ja sinä arvon Rikala näet vain hinnan...viet ja veit keskustelun aivan väärään suuntaan...tarkoituksella vai?
Ihmetteleva Ihmetteleva kommentoi_ 10. lokakuu 2009 14:46
Markku, kyllä noihin adresseihin helposti nimiä saa, ja olihan se vain 5% äänestäneistä ei äänioikeutetuista, jo kuinka monta Kurulaista tai Hämeenkyröläistä on vähentämässä tuota prosenttilukua, eipä tavata kysellä sitä asuinpaikkaa, vaa pyyntö kirjoita tähän ja rauhaarakastavat eivät aukalla vastaan väittää
Markku Huhtala Markku Huhtala kommentoi_ 10. lokakuu 2009 16:17
Jos adressin näit (vaikeaa oli olla törmäämättä), oli nimen lisäksi osoite välttämätön.
Nimet tarkistettiin, ja tarkistuksen jossain vaiheessa jopa kehotettiin keräämään lisää nimiä, ei olisi riittänyt, mutta kun laskettiin loppuun todetttiin että riittääkin.
Ja 5% ylitys koski äänestäneitä Tampereella.
Jarkko Rikala Jarkko Rikala kommentoi_ 10. lokakuu 2009 16:54
Markku, sinä et nyt ymmärrä tai et halua ymmärtää pointtiani.
Takerruin sinun yritykseesi valehdella virallisen hinta-arvion nousseen 200 miljoonaan euroon ja sitä kautta yrität vähentää ihmisten luottamusta Tiehallinnon kykyyn tehdä hinta-arvioita. Samalla vähenee luottamus koko projektiin, minkä katson olevan sinun ja muiden vastustajien etu. Tälläinen valehtelu on todella vastenmielistä ja siksi minun oli pakko korjata väitteesi.


Sinä takerruit hintaan, joka mielestäni ei ole se oleellinen seikka vaan ne muut.

Kuten yllä sanoin, en takertunut varsinaisesti hintaan vaan valehteluusi. Aika olennainen seikka se vaikuttaa sinunkin maailmassasi oleva. Jatkuvasti väität sen kohonneen ja kerrot mitä muuta vastaavalla summalla voisi tehdä. Pyörittelet näppärästi hintaa eri asioiden ympärillä, vaikka sanot ettei se olisi oleellista. Kuka juttujasi enää uskoo, kun teet juuri niin kuin kiellät tekeväsi? Vaikka onhan tämä aika tehokas tapa saada valhe näyttämään pieneltä ja vaatimattomalta, kun sanotaan ettei hinta olekaan olennaista, vai mitä Markku. Sinun kannaltasi on valitettavaa, että aiemmat viestisi tuo kyllä varsin hyvin esille, kuinka olennainen hinta on myös sinulle.

Markku, unohdat varsin tärkeän seikan. Minä korjasin virheellisen väitteesi Tiehallinnon tekemästä hinta-arviosta. Sinä itse aloit paasaamaan, jälleen kerran, kaikesta muusta. Minä en ole vienyt keskustelua mihinkään suuntaa. Olen pysynyt olennaisessa, sinun vääristelemässä tiedossa, vaikka oletkin yrittänyt saada minua mukaan muuhun väittelyyn, mitä kummallisimmilla vihjailuilla ja salaliittoteorioilla.

Mikäli äänestys päätetään järjestää, tulee ihmisillä olla oikeaa tietoa asiasta ja erilaisia arvioita. Mikäli sinä murennat ihmisten ymmärtämystä asioista vääristelemällä tietoja, sen voidaan katsoa olevan demokratian vastaista. Naurettavaa, että "demokratian puolustaja" on valinnut tämmöisen linjan.


jompi kumpi meistä on nyt tyhmä?

Sehän olisi jälleen kerran sinun etusi, jos saisit minut näyttämään tyhmältä. Valheesi menisi helpommin läpi jne. Tyhmähän minä olisinkin, jos lähtisin vääntämään kanssasi noista "henkimaailman asioista", kuten kalluj asiaa oivasti aiemmin asiaa kuvasi.

Olisit vain myöntänyt virheesi heti, niin tämä ei olisi venynyt näin pitkäksi, ja olisit voinut keskittyä mielestäsi olennaisiin asioihin.
Markku Huhtala Markku Huhtala kommentoi_ 10. lokakuu 2009 19:32
Rikala: Niinkuin jo sanoin, jompi kumpi meistä on tyhmä...
"Heinosen mukaan Rantaväylää ei pitäisi rakentaa. Onko järkevää tässä tilanteessa 140 milj. joka on alustava hinta (nyttemmin arvio on noussut jo n.200milj.).
Esimerkiksi 3km tunneli tuli maksamaan Göteborgissa vuonna 2005 380 milj. Tunneli Tampereella n.2km.
Tuleeko alueesta Tampereen kallein luxus alue kysyy Heinonen."


Missä valehtelu? Eikö Rikala jymmärrä...se on voi voi!!!
Markku Huhtala Markku Huhtala kommentoi_ 10. lokakuu 2009 19:34
On Rikala ikävää tuollainen keskustelu...eikö niin? No aina löytyy häiriköitä, jotka pyrkivät torpedoimaan rakentavan keskustelun...ja minä olen tyhmä ja provosoidun.....
Ihmetteleva Ihmetteleva kommentoi_ 10. lokakuu 2009 19:53
mikä asiantuntija vain oraakkeli tuo Heinonen on
Jarkko Rikala Jarkko Rikala kommentoi_ 10. lokakuu 2009 20:17
Niin Markku, Heinosen mielestä tunnelia ei pitäisi rakentaa. Sinä kysyt perään, onko järkevää tässä tilanteessa ja perään laitat väitteen, jonka mukaan arvio olisi noussut 200 miljoonaan. Missään et mainitse, kenen arvio olisi kyseessä. Tällöin on syytä olettaa, että kyse on virallisesta Tiehallinnon tekemästä arviosta ja tällöin esittämäsi väite ei pidä paikkaansa.

Hassua kuinka sinä pidät tätä keskustelua ikävänä, vaikka itse olet ikävät piirteet kerännyt tähän mukaan. Kertaa vaikka omia viestejäsi ja mieti paljonko asioista on perättömiä ja "henkimaailman asioita".

Ja mitä tuohon keskustelun torpedoimiseen tulee, niin mitäpä jos palaisimme aivan ketjun alkuun, jossa epäilen esittämäsi väitteen aitoutta ja kerron viralliset luvut, mitä ne oli ainakin hetki sitten, sekä mihin indeksiin arvio on sidottu jne. Minkälainen vastaus sinulta tulee siihen viestiin? Käy lukemaan uudestaan jos et muista. Siinä on syytöksiä, vihjailua ja sääntöjen vastaista tekstiä. Vihjaat, että YIT olisi voidellut minut, pelkästään sen perusteella, että kerroin oikeat viralliset tiedot ja epäilin väitteitäsi. Eikö tämä ole keskustelun torpedoimista ja täysin asiatonta tekstiä, joka ei millään lailla liity aiheeseen? Ainahan sinä olet muita syyttämässä, vaikka aina teet niin kuin muita kiellät tekemästä.

Nyt Markku, käsi sydämelle ja mieti itseksesi(ei tarvitse kertoa muille), oliko alkuperäinen reagointisi hyvien tapojen mukaista. Voitelusyytöksilläsi ja muilla haukkumisillasi et tietenkään yrittänyt karkoittaa tunnelin puolustajia asiallisesta keskustelusta... Tätäkin voit miettiä itseksesi, moniko jätti osallistumasta tähän keskusteluun luettuaan sinun vastauksesi minulle. Sen verran asiatonta tekstiä, että harva semmoista ottaa vapaaehtoisesti niskaansa ja on mielummin osallistumasta keskusteluun. Olisiko tässä yksi syy miksi iltamanne on yksipuolinen?

Älä provosoidu enää, hyväksy muutkin mielipiteet äläkä vihjaile perättömiä, säilytä malttisi. Vieläkin suosittelen tuon viestin poistoa...

Nyt tuli mentyä pahasti sivuun aiheesta, mutta toivottavasti hyväksyt sen. Hyvää lauantai-illan jatkoa.
Markku Huhtala Markku Huhtala kommentoi_ 11. lokakuu 2009 14:37
Hyvä tavaton Rikala arvio on 200 milj.€ ja lähteitä olen toistanut kuin papukaija.
Sinä viet ja veit sivuun asiasta, niinkuin joillakin on ollut tapana...onneksi vähän, takertua johonkin pikkuasiaan ja itse pointti jää sivuun...Sinulle tottakai on tärkeää tuo arvio 200milj € joka aivan julkisesti erittäin monissa keskusteluissa pidetään aivan liian pienenä summana.
Asiantuntioita eri aloilta maanrakennus arkkitethi ym, joita oli paikalla myös maanantiaklubilla totesi, että 140milj. joka on tämän hetkinen arvio tunnelihankkeen takana olevilta on aivan liian alakanttiin laskettu...ja tuotiin esiin siis yli 200milj. jota perusteltiin muiden maiden kokemuksilta aiemmilta vuosilta...
Maanantiklubille osallistujat saattoivat olla tunnelihankkeen vastustajia, ainakin puoltajat olivat aivan hiljaa.
Tosin en ole törmännyt muihin kuin kiivaaseen vastustukseen...liikun tavallisen kansan keskuudessa...johtuneeko siitä?
Minä pidän tärkeimpinä asioina tunnelihankkeessa sosiaalista puolta, hankkeen eteenpäinviemistä ja valmistelua kansalta kyselemättä. YIT mukanaoloa hankkeen eri vaiheissa, arkkitehtikilpailun rahoittajana ja taustatekijänä, sekä määrittelemässä kilpailun neliömäärät...
Koko se tapa miten on toimittu XL ryhmäntaholta tunnelihankkeessa on omiaan herättämään kysymyksen YIT:n voitelusta, en siis väitä, kuin ei kukaan muukaan, mutta toiminta on sen suuntaista ollut, niinkuin sekä artikkelissa että kommenteissa on epäilyä herännyt.
Oikeiston ja koko poliittisen eliitin toimet on kansan suunnattoman epäilyksen alla: vaalirahasotkut, korruptiot, kavallukset ym. Tätä on harrastanut poliittinen eliitti aina, eikä kukaan paljon välittänyt nousukiiman aikana, mutta kapitalismin kriisi on aiheuttanut sen, että nyt katsotaan mihin rahoja häviää ja hävinnyt kenen taskuun.
Julkisen sektorin yksityistäminen on osa oikeiston arvomaailmaa, ei kiinnosta mitä tapahtuu tavallisille ihmisille. Kansan tahdon vastaisesti julkista sektoria alas ajetaan ja yksityistetään.
Samalla tavoin toteutetaan tunnelihankketta.
Ja on jo ilmennyt, että Tampreella oikeisto (XL ryhmä)ei tule noudattamaan lakia, joka velvoittaa järjestämään kansanäänestyksen tunnelihankkeesta.
Se on moraalitonta, kansanvastaista politiikkaa=porvarillista demokratiaa.
Meitä ohjaa raha, rahalla ostettu valtuusto, eduskunta ja hallitus. Kaikki pyörii vain rahalla...moraalikin.
Perään kärkkäillä kirjoituksillani inhimillisyyttä, sosiaalista tasa-arvoa, ihmisyyttä. Niistä asioista haluan keskustella tässä tunneliasiassa. Ja siihen keskusteluun haluaisin sinunkin liittyvän.
Jarkko Rikala Jarkko Rikala kommentoi_ 11. lokakuu 2009 17:48
Kuten jo aiemmin sanoin, en aivan pysty uskomaan, että Tiehallinnon arvio, joka on siis virallisesti käytetty arvio, olisi aivan mettässä. Kai valtion palvelukseenkin jonkinlainen ammattitaito vaaditaan? Tiehallinnon arvio on heidän arvio, sinun on sinun ja jonkun muun on jonkun muun, ja ne tulisi pitää erillään, jotta niitä pystyisi jollain tavalla arvioimaan ja vertaileen. Juuri tämä on erittäin tärkeää, jotta ihmiset pystyvät tekemään itsenäisen päätöksen. Koskee myös muita tunnelihankkeeseen liittyviä asioita. Eihän sotketa niitä yhdeksi mytyksi, josta kukaan ei tiedä mikä on mitä?

Rantaväylän tunnelihankkeestahan täällä oli kysymys? Siitähän minä täällä olen kirjoittanutkin, tosin etupäässä vain tuosta hinnasta. Se voi olla sinulle pikkuseikka, vaikka sitä en uskokaan, koska sitä nostelet esiin jatkuvasti, mutta jollekin muulle se voi olla tärkein seikka. Millä oikeudella olet päättämässä kuinka yksilö painottaa kriteereitään? Eihän se ole demokratiaa, jos joku päättää, ettei jostain hänen mielestään pikkuseikasta saisi keskustella ja pitäisi pysyä vain hänelle tärkeissä asioissa ja kriteereissä...

Kommentoi

Sinun tulee olla Aamulehti Blogit -verkoston jäsen ennen kuin voit kommentoida!

Liity tähän sosiaaliseen verkostoon

© 2010   on luonut Aamulehti

Merkit  |  Ilmoita ongelmasta  |  Yksityisyys  |  Palveluehdot