Tällähetkellä maailman kuuluisin arkkitehti maailmassa on syntyjään Kanadalainen, mutta nykyään Amerikkalainen Frank Gehry, joka on suunnitellut maailman ehkä merkittävimmän modernin rakennuksen Guggenheim museon Bilbaoon Espanjaan.
Hänestä näytettiin viime sunnuntaina USA:n kansallisella TV kanavalla
ohjelma Amerikan Mestari. Täytyy myöntää, että itselle tuli vedet silmiin, kun Frank Gehry ilmoitti inspiraatiokseen suomalaisen Alvar Aallon, jonka luennolle hän nuorena poikana meni Torontossa. Muistipa jopa päivänkin melko tarkalleen marraskuun 13-14. 1946.
Hän ei vielä siinä vaiheessa tiennyt kuka oli Alvar Aalto, koska Gehry ei vielä silloin ollut arkkitehtiopiskelija. Aallon työt vain jättivät häneen lähtemättömän vaikutuksen hänen mieleensä, koska hän ei ollut ikinä nähnyt mitään vastaavaa! Hänen mukaansa Alvar Aalto on lähinnä hänen omaa tyyliään kaikista muista arkkitehdeistä ja hän on siis saanut vaikutteensa Aallolta.
Itse kysyn missä näkyy Alvar Aallon perintö nykysuomalaisessa arkkitehtuurissa? Missä näkyy uudistajat, jotka uskaltavat kokeilla uusia materiaaleja ja muotoja kuten Aalto teki tai kuten hänen inspiroimansa Frank Gehry?
Suomessa onkin mielestäni hukattu Alvar Aallon perintö ja alistettu nuorten arkkitehtien inspiraatio ja nykyarkkitehtuuri politikkojen, virkamiesten ja rakennusliikkeiden tasapäistettäväksi. Arkkitehdit tietävät, että jos he suunnittelevat jotain liian erikoista niin työ ei tule valituksi.
Pitäisikö tehdä niinkuin kuuluisa rocktähti Bob Geldof vitsaili leikillään videolla; "Parasta lyödä heitä" vastauksena nyky-arkkitehtien suunnittelemille mielenkiinnottomille rakennuksille. Ehkä sitten alkaisi näkyä parempaakin jälkeä kuin esim. Ranta-Tampellan suunnitelmat, jotka ovat karseita!! Miten suomalaiset nykyarkkitehdit tai erityisesti arkkitehtuurin professorit sallivat tälläisen mielenkiinnottoman lähiörakentamisen ja suunnitelmat, jopa Tampereen keskeisimmälle paikalle Ranta-Tampellaan?
PS. Frank Gehry on muuten suuri jääkiekon ystävä ja erityisesti kotikaupunkinsa Anaheim Ducks:in, sekä tietenkin Selänteen ja nauttii varmaankin myös Sakun pelistä tällä kaudella. Joten siitäkin syystä on hyvä inspiroitua mestarin mukana
Sinun tulee olla Aamulehti Blogit -verkoston jäsen ennen kuin voit kommentoida!
Liity tähän sosiaaliseen verkostoon