Aamulehti Blogit

Meidän ihanan hihhuliystävämme hermo taisi sanoa RIX RAX POX tuossa aiemmin, kun kävi moderointinappi sen verran kuumana. Minä jottei, olinhan ikävä ihminen kritisoidessaan hänen itse itselleen myöntämää oikeutta hallita muita maailman ihmisiä.

Kirjoittelin siis siitä, kuinka suomalaisen laulun mukaan kaiken takana on nainen. Vaan Vesan versio onkin toisenlainen. Ottakaamme esille säkeistön verran hänen versiosta.

kaiken takana on paimen
joka hihhuleita opastaa
jota vesa ei voi vastustaa
hei kaikki nyt hän sanoo sen
kaiken takana on paimen

sinne hukkui järki vainen
järjen tilalla on hihhulius
se on saarna vanha, naama uus
niilt ei saarnan paikka väliin jää
taikka uhkaus henkeen, elämään
kun kaiken takana on paimen

kun sä tulit bloggaan
me oltiin vähän niinkuin hunningolla
pian myös nauramassa pöydän alla
ja se hupi jatkuu yhä vaan

kun sä tulit bloggaan
oli tiede sulle jotain uutta
paimen sulle koko elämä
ja mun hermot tuuttaa varattua
enkä pelkää tehdä tilii uutta
siksi laulun sanoin kerron tän


Loppuun haluaisin muistuttaa, että ketulla on tekijänsä. Ne ymmärtävät, jotka ovat tarpeeksi siunattuja ymmärtämään. Korostan myös, että Jumala poikineen kannattaa ja tukee pilalaulujen kirjoittamista ja julkaisemista. Käytin lähes 90 sekuntia tämän kirjoittamiseen, koska uskoni on vahva. Lisäksi, kuten viisas mies on sanonut, "fundiksille hattuilu on kaunista".

Tagit: huumori, laulu, uskonto

Jaa 

Maalarimestari Maalarimestari kommentoi_ 25. elokuu 2009 20:20
Pääseekö tämän lahkon opetuslapseksi?Täytyykö osata tähtitiedettä?
Mitenkä ahti joka on kaiken tämän yläpuolella tähän suhtautuu?
ei nimeä ei nimeä kommentoi_ 25. elokuu 2009 21:49
Kyuu Eturautti yllättää hieman epäkohteliaalla värityksellä. Olen uppoutunut lisää "sosiaalisen median" määreisiin laidasta laitaan lukenut erilaisia juttuja ja saanut innoitusta ajatuksiini.

Yksi selkeä asia on kyllä noussut aina esille; kohteliaisuus ja korrektisuus kanssaihmisiä kohtaan. Siksi sanoin, että yllätät hieman negavärityksellä, koska olen ymmärtänyt sinun olevan virtuoosi näillä vesillä.
Kyuu Eturautti Kyuu Eturautti kommentoi_ 25. elokuu 2009 21:57
Nimetön, kun minua uhkaillaan, minulle hattuillaan ja minulle kerrotaan miksi mielipiteeni on vähempiarvoinen kun toisen, minä laulan. Perhana vie, minä laulan. Se on ilmeisesti väärin. Kuten Tapio Rautavaara lauloi, olkoon näin.
Altti Väinö Nieminen Altti Väinö Nieminen kommentoi_ 25. elokuu 2009 22:06
Oikein Kyuu. Jos jollakulla ei ole huumori hallinnassa, se on valitettavaa.
Vesa-A Vesa-A kommentoi_ 25. elokuu 2009 22:13
Hupsis!! Eturautti. Sinua uhkaillaan??!! Tarkenna ja määrittele, mikä on ollut uhkailua.

Olet itse poistanut minun kommentteja omista blogeistasi. Niin teen minäkin jos ne menevät asian käsittelyn alussa liikaa pois aiheesta, tai ovat muutoin asiattomia.

S. Roth antoi jokin aika sitten ylläpidon ohjeita blogien sisällöstä. Siinä hän sanoi, että keskinäinen nokittelu on kiellettyä, tekemällä uusia blogikirjoituksia kommentoidakseen nimeltä mainiten jotain toisen blogia. Minulta poistettiin yksi sellainen, jossa kommentoin K. Eturautin omasta blogistaan poistamaa kommenttia.

Haloo ylläpito ja S. Roth!!! Missä on johdonmukaisuutenne ja puolueettomuutenne???!!
Kyuu Eturautti Kyuu Eturautti kommentoi_ 25. elokuu 2009 22:18
En lähde riitelyyn. Lähden laulamaan.
Jaana Parviainen Jaana Parviainen kommentoi_ 25. elokuu 2009 23:15
Voih, sinä senkin laulava kulkunen.

Onko sota syttynyt? Onko ikuinen blogistiviha täydessä roihussaan?
Piikittelyn jatkaminen ei ratkaise mitään.
Vesa-A Vesa-A kommentoi_ 26. elokuu 2009 13:29
Kun nyt tässä osiossa tuntuu piikittely olevan sallittua, niin pieni muunnelma yllä esitettyyn runoelmaan:

kaiken takana olen minä itse

minä itse, minä Eturautti


jolla oikeus on muita hihhuleiksi nimittää

jota muut ei voi vastustaa

kaiken takana olen minä itse


sinne hukku järki vainen

järjen tilalla on luulot suuret

Jumalaa ei ole

Jumala ei näe

Syökäämme ja juokaamme

sillä huomenna me kuolemme

kaiken takana olen minä itse

vain minä itse

joka tiedän mikä parasta minulle ja muille

minä itse minä itse Eturautti

kun mä bloggaan mä tieteestä puhun

vaikka siitä mitään tiedä en

se vain niin hienolta kuulostaa

sillä niin ihanasti muita voin halventaa

kaiken takana olen minä itse

minä itse ja minun järkeni

siihen luotan ainiaan

en vanhene ja kuole koskaan

olen kuolematon

kaiken saavuttamattomissa

kaiken takana olen vain minä itse

en pelkää mitään

en ole köyhä ja kipeä

olen niin ihanasti aina oikeassa

kaiken takana olen minä itse

minä itse

en pelkää mitään

en tarvitse muita

vain minä ja minun lauluni raikukoon.
Kyuu Eturautti Kyuu Eturautti kommentoi_ 26. elokuu 2009 13:37
Kiitos, odotinkin koska päättyisit herjaamaan taas. Olin jo ehtinyt kaipaamaan.

Kommentoi

Sinun tulee olla Aamulehti Blogit -verkoston jäsen ennen kuin voit kommentoida!

Liity tähän sosiaaliseen verkostoon

© 2010   on luonut Aamulehti

Merkit  |  Ilmoita ongelmasta  |  Yksityisyys  |  Palveluehdot