Aamulehti Blogit

Euroopan parlamentin jäsen Satu Hassi vaatii blogissaan eduskunnan hajottamista.

Lainaus Hassin blogista:

"Jos Sauli Niinistössä on yhtään niin paljon ryhtiä kuin hän niin mielellään antaa julkisuudessa ymmärtää, hän ottaa nyt käteensä perustuslain ja lukee siitä, mitä eduskunnan puhemiehen pitää tehdä, jotta eduskunta hajotetaan ja järjestetään uudet vaalit.
Vaalirahatunkion kaivaminen on tuonut päivänvaloon kerta kaikkiaan liian paljon sontaa, jotta hallitus ja eduskunta voisivat jatkaa tavanomaiseen tapaan."


Ministeri Jan Vapaavuori pohtii blogissaan vaalirahoituksen ja kaavoituksen yhteyttä muunmuassa seuraavasti:

Lainaus Vapaavuoren blogista:

"Totesin eilen YLE:n päivän kasvo – ohjelmassa kutakuinkin siten, että yleisen elämänkokemuksen mukaan ei voine olla sattumaa, että meillä on samanaikaisesti maassa vireillä kymmeniä kauppakeskushankkeita, joissa koetellaan lainsäädännön rajoja, ja että samaan aikaan on paljastunut, että juuri kauppapaikkoihin vaikuttamaan pyrkivät yrittäjät ovat olleet poikkeuksellisen anteliaita vaalirahoituksen antajia."

Politiikan avoimella Richterin asteikolla nämä ovat kovia ja asiallisia puheenvuoroja ja tulevat hallituskoalition sisältä. Jo hetken näytti, että Kokoomus tyytyy hiljaisena sivusta seuraamaan keskustalaisten kärsimyksiä ja odottelevat kohun satavan omaan laariinsa. Muutama päivä kansan keskuudessa on kuitenkin marinoinut kansanedustajat kansalaismielipiteen paineella. Tuo paine on valtava - ja sietää ollakin.

Hassin ulostulo ajoittuu samalle päivälle jolloin vihreiden puheenjohtaja Anni Sinnemäki on tarttunut työministerin raskaaseen ja epäkiitolliseen salkkuun. Kyseessä on huomionarvoinen seikka.

Odotan suurella mielenkiinnolla milloin ensimmäinen media äityy kysymään kansalaisilta seuraavia kysymyksiä:

- Onko Matti Vanhanen mielestänne sopiva henkilö toimimaan pääministerinä?
- Onko keskusta mielestänne sopiva puolue toimimaan päähallituspuolueena vaalirahakohun huomioiden?
- Pitäisikö eduskunta hajottaa ja järjestää uudet vaalit?


Vaikka Michael Jacksonin kuolema antaa Vanhaselle muutaman päivän lepotauon iltapäivälehtien avausaukeamista, käy media tällä hetkellä varsinkin puoluesihteeri Jarmo Korhosen sanomisia ja tekemisiä täikammalla läpi.

Korhonen on johtanut keskustapuoluetta kuin härskein yritysjohtaja. Sitä mitä ei ole erikseen laissa kielletty näytetään hyödynnetyn täysimääräisesti. Keskustelut keskustalaisetn kanssa kertovat karua kieltä Kelju K. Korhosen tavasta johtaa kilpailuttamalla ja pelottelemalla omaa väkeä. Sanaiset kannet alkavat aueta ja niissä kirstuissa on karvas ja tunkkainen maku.

Mitä sitten voidaan tehdä. Korhonen riehuu samanlaisen diplomaattisen koskemattomuuden suojissa kuin oman aikansa neuvostodiplomaatit Helsingissä törttöillessään. Eroon ei pääse millään. Keskustan eduskuntaryhmäkin tuntuu olevan täysin kykenemätön työnohjeukseen, samoin pääministeri Vanhanen. On jotenkin oireellista, että keskustan eduskuntaryhmän viime keskustelun jälkeen kansanedustajat ehdottivat uusien lakien säätämistä kun heiltä kysyttiin mitä Korhiselle pitäisi tehdä. Lait ovat konnia ja moraali puoluesihteereitä varten!

Keskusta ei näytä kykenevän ratkaisemaan suomalaisen politiikan katastrofia. Mitä meille jää? Arvojohtajaksi julistautunut presidentti Halonen ei ole sanonut asiasta mitään. Miksi? Mitä meille jää?
Hassin ehdotus. Mielenkiintoinen ja harkinnan arvoinen ehdotus.

Tagit: jan vapaavuori, jarmo korhonen, keskusta, matti vanhanen, politiikka, satu hassi, vaalirahoitus

Jaa 

Kalevi Järvinen Kalevi Järvinen kommentoi_ 27. kesäkuu 2009 15:53
Herra Ihmettelevä näyttää olevan ihan pihalla. Juurihan siellä samalla sivulla luki että Vanhanen tekee perustellun aloitteen Tarjalle ja sitten......

Jos siis Vanhanen ei tee aloitetta niin eduskuntaa ei hajoita kukaan. Niettäå kyllä se on juuri Matti yksin joka hajoittaa hallituksen ja määrää uudet vaalit ja luuletko , että Matti sen tekee.
Pitäisikö olla rautalankaa .
Kalluj.

Srry, Rönkä en huamannu , että olit jo samalla asialla. Jos vaikka Sipo vielä selittäisi.
sama.
Aulis Aarnio Aulis Aarnio kommentoi_ 28. kesäkuu 2009 00:21
Heikki Luoto kirjoitti taannoin täyttä asiaa. En puutu eduskunnan hajottamiseen, jossa Satu Hassi voisi ottaa oppitunteja Luodolta. Jatkan muussa mielessaä hieman samalla linjalla kuin Heikki Luoto.

Poliittinen korruptio ei ole yksin sitä, että joku antaa toisella selvää rahaa, jotta tämä toinen tekee mitä käsketään. Se on härski ja brutaali korruption muoto, jota luultavasti Suomessa ei esiinny laajassa mitassa. Sen sijaan Suomessa on muunlaista poliittista korruptiot ihan omiksi tarpeiksi - ja juuriu siitä on vaalirahoituskohussa kysymys.

Puolueiden salamyhkäisyys raunioittaa demokratiaa, jonka perushyveisiin kuuluu reiluus, rehellisyys ja avoimuus. Vain läpinäkyvä poliittinen koneistoi ansaitsee kansan luottamuksen. Muu on kabinettin hämyssä tapahtuvaa kähmintää. Niin kauan kuin läpinäkyvyyttä pilkataan puolueiden toimesta, demokratia kärsii. Siitä tulee vain hokema, jolla ei ole todellista sisältöä.

Yksi muoto korruptiota on se, että avokätiselle rahoittaj alle haetaan vuorineuvoksen tai muuta arvonimeä. No, arvoniomiä tulee ja menee, mutta jo hakemuksen allekirjoittaminen osoittaa sitoutumista. Ja samalla se osoittaa piittaamattomuutta demokratian kantavista periaatteista.

Kun sama henkilö, jolle arvonimeä haetaan, antaa löysäkätisaesti rahaa hakemuksen allekirjoittaneen vaalirahastoon, ollaan jo korruption alueella. Marja Tiura on tällainen korruption osapuoli. Saa vaalirahaa ja antaa tukea rahoittajan arvonimihankkeelle. Ja päälle päättksi Olli Ainolan härski toiminta mediassa muka "politiikan vahtikoirana". Pariskunta pilkkaa meitä. Eivätkäö kellot ole soineet - muuta muin demokratian kuolinkellot.

Jan Vapaavuori sohaisi oikeaan pesään. Vaalirahoittajat ovat myös kauppakeskuskusten perustajia. Täytyy olla idealisti, sokea tai typerys, jos ei oivalla samaa kuin Vapaavuori. On olemassa kytköksiä, jotka ovat vaarallisempia kuin pelkällä rahalla pelaava korruptio.

Juuri näiden kytkösten takia Suomi ei ole yhtään sen vähemmän korruptoitunut maa kuin muutkaan länsimaat. Rahalla saa ja hevosella pääsee, sanottiin ennen. Nyt voisi sanoa, että rahalla saa, jos haluaa päästä kauppakeskuksiin.
Eagles fly singly Eagles fly singly kommentoi_ 28. kesäkuu 2009 14:34
Olen joskus ollut Vihreiden kanssa samaa mieltä, jostain yksittäisestä asiasta. Soininvaaran kanssa usein, Hassin kanssa en muistaakseni koskaan.

Olin vahvasti sitä mieltä, että hallitus olisi pitänyt erottaa ja eduskunta hajottaa vuosi sitten touko-kesäkuussa kun 41 kansanedustajaksi valittua olivat kaikki jättäneet Kehittyvien Maakuntien Suomelta saamansa vaalirahoituksen ilmoittamatta. Kaikki tämän uskomattoman näytelmän tärkeimmät elementit olivat kasassa jo silloin. Mutta jos Kepun saama puoluerahoitus KMSlta ja Keva:n kuviot, kuvaa laajalle levinneestä poliittisesta korruptiosta riittävästi Hassin mielestä täsmentävät, olen kyllä nyt ensimmäisen kerran hänen ehdotustaan valmis kannattamaan.

Asiassa taitaa olla muutama mutka kuitenkin matkassa. Hassi ei istu edes Eduskunnassa, joka antamalla epäluottamuslauseen hallitukselle voisi ottaa ensimmäisen askeleen. Ja miten sen jälkeen Eduskunnan saisi hajalle, sitä en tiedä. Tasavallan Presidentti ei sitä voi ainakaan tehdä ilman, että pääministeri ehdottaa. Ja sitä ei ainakaan kepujohtoinen hallitus suin surminkaan ole valmis tekemään. Vihreitten lähtö hallituksesta saattaisi tietysti olla avain Pandoran Lippaaseen.

Mutta taitaa tuo Hassi ehdotus olla enintään vihreitten koepallo? Tuskinpa Sinnemäki ensi töikseen ministerinä ilmoittaa Vihreitten erosta hallituksesta? Vaikka ajankohta olisi Vihreille kuinka edullinen. Mätäkuu ei kai vielä ole alkanut?

Ei voi muuta olla kuin Aulis Aarnion kanssa samaa mieltä. Siksi päätin julkaista oman ratkaisuehdotukseni, menettelytapakuvauksineen nimellä Läpinäkyvä vaali- ja puoluerahoitus
Outi-Päivikki Rautio Outi-Päivikki Rautio kommentoi_ 29. kesäkuu 2009 16:58
Minulla on Matti Vanhasesta tuon tuostakin palautunut mieleen aikoinaan menettämäni yliopistoura. Miten? Osallistuin aikoinaan ryhmägradun tekemiseen. Tähän ryhmään kuului myös XX., joka gradua tehtäessä alkoi tavoitella ainoastaan avioliittoa T. L:n kanssa. T.L. tarkoittaa tässsä yhteydessä Timo Laanista, Matti Vanhasen pitkäaikaista avustajaa.
Kiireessä tästä gradusta tuli niin huono, että se esti urani akateemisena tutkijana. Itse asiassa gradu esitettiin aluksi jopa hylättäväksi. Kiireen ja ja hätiköinnin, siis laadusta tinkimisen aiheutti opiskelijatoveri XX:n kiirus avioitua kepulaisen Laanisen kanssa. Sain siis tällöin esimakua "vanhaslaiseen yksisilmäisyyteen", jonka ovat viime vuosien skandaalit ja yksisilmäisyydet laajemmallekin yleisölle avanneet.
Kari Rönkä Kari Rönkä kommentoi_ 29. kesäkuu 2009 17:04
Lehtola tarjosi AL:n sunnuntainumerossa makeat naurut Vanhasanalyysillään: (ulkomuistista) Mies on kuin karkkivarkaudesta kiinni jäänyt pikkupoika, joka yrittää samaan aikaan opetella puhumaan ja valehtelemaan... :)))
Jussi Lähde Jussi Lähde kommentoi_ 29. kesäkuu 2009 23:57
Hyvät ystävät - kiitos mainiosta keskustelusta

Nykyinen lainsäädäntö on - kuten jo monasti todettu - rakennettu tilanteisiin, joissa politiikan rubikin kuutio ei käänny asentoihin, joissa maata voitaisiin hallita kestävällä enemmistöhallitsupohjalla. Onko lainsäätäjiltä jäänyt siis säätämättä laki sellaiseksi, että se vastaa tällaisiakin tilanteita? Vai ovatko lainsäätäjät aikanaan harkinneet eri skenaarioita ja vetäneet rajan tietoisesti pääministerin aloitteellisuuteen?

Olisipa mielenkiintoista tietää selaisilta henkilöiltä, jotka ovat olleet aikanaan lainsäädäntötyössä keskeisissä rooleissa. Keitähän he mentoivat olla?
Esko Järvenpää Esko Järvenpää kommentoi_ 2. heinäkuu 2009 21:22
Maassa ei ole perustuslakituomioistuinta, joten ei kannata puhua perustuslaista. Vanhat valtapuolueet saavat näitä korruptiorahoja veronmaksajilta ja niin kuin ajankohtaisuutiset kertovat myös liike- elämältä, tämä rahat ovat likaisia ja siksi se pyritään salaamaan. Vaalilahjojat odottavat aina myös vastapalvelusta. Keskustelu tästä pulmasta on vähäistä, koska sanomalehdet myötäilevät mainostaja asiakkaitaan.

Tsaarinvallan aikaan maan asioista pääsivät päättämään vain varakkaat säätyläiset ja aateliset. Huomaamatta demokratia onkin luiskahtanut tähän vanhaan tapaan. Europarlamenttiin kansa valitsi mainostetuimmat. TV valitsi itse omat suosikkipoikansa, joita he päivittäin mainostivat ja he saivatkin oikein äänivyöryn.

Parhaiten rahan valta näkyy Italiassa, ollaanko meilläkin menossa samaan suuntaan, kun eduskunta ei keväällä säätänyt vaalirahoille kattoa. Kuka tahansa suomen kansalaisuuden saanut varakas henkilö voi suurella mainonnalla mennä eduskuntaan jos haluaa. Tulevaisuudessa Venäläinen kansanpuolue on yhtä mahdollinen kuin Ruotsalainenkin. Nyt vallassa on tavaratalopuolue.

Kommentoi

Sinun tulee olla Aamulehti Blogit -verkoston jäsen ennen kuin voit kommentoida!

Liity tähän sosiaaliseen verkostoon

© 2010   on luonut Aamulehti

Merkit  |  Ilmoita ongelmasta  |  Yksityisyys  |  Palveluehdot