Aamulehti Blogit

Hannu Tiainen

Jäsenen blogi (164)

Järjetön uudistus

Mihin tuolla blogiuudistuksella pyritään. Onko tarkoitus, että samat kirjoitukset säilyvät etusivulla maailmantappiin. Mitenkähän muuten lukijat suhtautuisivat jos Aamulehden paperiversiossa olisi etusivu päivästä toiseen sama. Näyttää kovasti siltä, että uudet kirjoitukset häipyvät unholaan pika pikaa, huomaavatko lukijat edes käydä katsomassa uusia kirjoituksia. Eikö etusivun tarkoitus ole se, että niistä voi lukea tuoreimmat uutiset tai kannanotot. Kuka valvoo, että peli on varmasti rehellist… Jatkuu...

Kirjoittaja: Hannu Tiainen (24. marraskuu 2009 at 10:43) — 6 kommenttia

Sotaveteraanien rahat!

Viikonloppuna uutisoi Väli- Suomen sanomien Sunnuntaisuomalainen, että sotaveteraaneja tukevat järjestöt ja säätiöt ovat kartuttaneet ainakin noin 87 miljoonan euron omaisuuden. Viime vuoden lopussa elossa oli 67500 veteraania. Arvioiden mukaan kaksi kolmannesta heistä kuolee viiden vuoden kuluessa. Rahan jakamisessa tulee kuulemma kiire jos ne aiotaan saada jaettua sotaveteraaneille. Uutinen väistämättä herättää kysymyksiä. Varsinkin kun sotaveteraaneille kerätään jatkuvasti lisää varoja. Suom… Jatkuu...

Kirjoittaja: Hannu Tiainen (24. marraskuu 2009 at 09:12) — 1 kommentti

Kaksinaismoraali?

Minusta kaksinaismoraalin määritelmä tarkoittaa yksinkertaistettuna tekojen ja sanojen ristiriitaa. Miksi yhä vain useammin törmää ihan joka puolella yhteiskunnallisesta asemasta riippumatta sanojen ja tekojen ristiriitaan? Otetaan esimerkkejä, jotta voisimme ymmärtää mistä on kyse. Eilen Arto Nybergin vieraana oli arkkipiispa Jukka Paarma. Hän tuomitsi hyvin selkeästi kauppojen aukiolon sunnuntaisin ja perusteli näkemystään sillä, että näin yhä enemmän meistä tehdään kuluttajia tähän yhteiskun… Jatkuu...

Kirjoittaja: Hannu Tiainen (23. marraskuu 2009 at 09:43) — 8 kommenttia

Entä jos maahanmuuttajat ja ruotsinkieliset...?

Mitä jos tapahtuisikin sellainen ihme, että ruotsinkielinen väestö kyllästyisi iänikuiseen taisteluun elintilastaan, pakkaisi laukkunsa, muuttaisi Ahvenanmaalle ja perustaisi oman valtion. Mitä jos kaikki maahanmuuttajat kyrsiintyisivät lopullisesti ainaiseen vi….luun, keräisivät kamansa ja kamppeensa ja häipyisivät. Ensinnäkin : Jos tuo maalailemani kuva toteutuisi, jättäisi se valtavan tyhjiön maamme poliittiseen että yhteiskunnalliseen elämään pitkäksi aikaa. Mistä herranen aika löydettäisi… Jatkuu...

Kirjoittaja: Hannu Tiainen (21. marraskuu 2009 at 10:52) — 31 kommenttia

Olisko jo aika antaa Kokoomukselle ja Kataiselle kenkää?

Kokoomuksen ja sen nokkamiehen Jyrki Kataisen kupla alkaa pikkuhiljaa puhjeta. Kokoomukselle on käymässä juuri niin klassisesti kuin kaikille muille, jotka kuvittelevat kaiken olevan ikuista. Puheenjohtaja on puolueensa nousuhuumassa sokaistunut eikä näe mitä ympärillä tapahtuu. Valtiovarainministeri leijailee aivan muissa maailmoissa vailla todellisuuden tajua. Vai onko sittenkin niin, että kokoomuksen politiikka on sitä kovinta porvarillista politiikkaa mitä vain olla ja voi – itse uskon, ett… Jatkuu...

Kirjoittaja: Hannu Tiainen (20. marraskuu 2009 at 10:10) — 9 kommenttia

EK vie - SAK vikisee!

Niin kauan kun minä muistan, niin työmarkkinaneuvotteluissa on noudatettu samaa kaavaa – työnantajat määräävät raamit, joita hallitukset poikkeuksetta tukevat ja työntekijöiden järjestöt yrittävät rimpuilla hieman lisää murusia. Oli sitten nousu tai laskukausi, niin aina on sama kaiku askelten – yritykset kaatuvat heti kohta jos heidän vaatimuksiinsa ei suostuta. Nousukaudella ei voida korottaa palkkoja, koska on turvattava suomalainen kilpailukyky ja laman aikana pitää turvata yritysten kannatt… Jatkuu...

Kirjoittaja: Hannu Tiainen (19. marraskuu 2009 at 18:09) — 7 kommenttia

Kapitalismin puolustajat - kertokaa miten se pelastuu kriisistä?

Kapitalistinen maailma vaeltelee varjojen mailla. Kriisin huippua tuskin olemme vielä nähneet. Nyt juuri näyttää vahvasti siltä, että paluuta entiseen ei ole. Me tämän järjestelmän vastustajat tarjoamme uutta tilalle – sosialismia. Tarjous kuitenkin hylätään kapitalismin puolustajien toimesta suoralta kädeltä, perusteluna käytetään yleensä sitä vanhaa tuttua hokemaa, että lamoja tulee ja menee ja järjestelmä itse huolehtii tarvittavista korjausliikkeistä. Kertokaa minulle kapitalistisen järjest… Jatkuu...

Kirjoittaja: Hannu Tiainen (18. marraskuu 2009 at 16:11) — 20 kommenttia

Miksi vasemmisto on jatkuvasti porvaripolitiikan takuumiehenä?

Kun edellisen laman vaurioita alettiin korjailla - oli selvää, ettei se tule onnistumaan ilman Sosialidemokraatteja ja Vasemmistoliittoa. Näiden puolueiden mukanaololla taattiin yhteiskuntarauha jotta saatiin huoletta työväki maksamaan laman laskut. Temppu onnistui mitä parhaiten – Suomen kansa jaettiin tylysti ilman sen kummempaa vastarintaa kahteen leiriin – niihin joiden tulot räjähtivät pilviin ja niihin jotka syrjäytettiin lopullisesti yhteiskunnan ulkopuolelle. Sekä demarit että vasurit ma… Jatkuu...

Kirjoittaja: Hannu Tiainen (17. marraskuu 2009 at 11:50) — 2 kommenttia

Yhteiskuntamme syvä poliittinen rappiotila?

Maassamme tapahtuu koko ajan niin uskomattomia asioita, että jos joku olisi ennen muinoin kertonut visiona yhteiskuntamme nykytilan – hänet olisi välittömästi passitettu ” hullujen huoneelle”. Ajatellaan vaikka kuntapolitiikkaa. Hallitus pitää tiukasti kiinni aloittamastaan mitä härskimmästä uusliberalistisesta Paras – hankkeesta. Kuten tiedetään, kunnat ovat sitä varten, että ne huolehtivat kaikkien kuntalaisten perustarpeista demokraattisesti ja tasapuolisesti. Nyt kuitenkin kunnista ollaan t… Jatkuu...

Kirjoittaja: Hannu Tiainen (16. marraskuu 2009 at 10:43) — 29 kommenttia

Kommunistin pimeä puoli?

Jäin siihen koukkuun jo lapsena. Se on seurannut minua läpi elämän. Olen yrittänyt irrottautua siitä. Minulle on sen takia irvailtu, kummasteltu ja hämmästelty enkä ole saanut muilta ymmärrystä. Olen sen puitteissa käynyt läpi vuosien koko tunneskaalan, iloinnut ja surrut sen mukana. En ole siitä aika-ajoin kehdannut puhua ja omasta mielestäni olen omituinen, koska en ole sitä karistanut harteiltani ja josta en ole iljennyt tovereille edes mainita. Se liittyy urheiluun ja tämän riipan nimi on j… Jatkuu...

Kirjoittaja: Hannu Tiainen (15. marraskuu 2009 at 09:00) — 2 kommenttia

Porvarihallituksen pelottelulinja- pureeko se sinuun?

Monella on varmasti vielä hyvässä muistissa edellisen laman aikaisen porvarihallituksen uhkailut jossa kansalaiset peloteltiin lähes henkihieveriin. Pelottelun seurauksena kansa maksoi kuuliaisena laman laskun ja samassa rytäkässä tulot pistettiin täydellisesti uuteen jakoon. Oikeisto on ottanut laajalla rintamalla käyttöön saman pelottelulinjan kuin edellisen laman aikaan, jossa maalataan kansakunnan ylle turmion tietä, jollemme ole nöyriä. Ek marssittaa päivä päivältä uusia kasvoja lyömään m… Jatkuu...

Kirjoittaja: Hannu Tiainen (13. marraskuu 2009 at 13:52) — 18 kommenttia

Jyrki Katainen - anti Robin Hood- köyhien ryöstäjä!

Robin Hood oli lainsuojaton joka eleli Sherwoodin metsissä, Nottinghamin kaupungin läheisyydessä. Robin Hood varasti rikkailta ja antoi köyhille. Jyrki Katainen puolestaan asustelee Siilinjärvellä Kuopion kaupungin läheisyydessä. Jyrki varmaan pikkupoikana myös leikki Siilinjärven metsissä ja oli aina poikajoukossa itseoikeutettu Robin Hood. Jyrki oletettavasti harjoitteli rooliaan päiväkaudet peilin edessä ollakseen mahdollisimman uskottava leikkiessään Siilinjärven metsissä. Liekö sitten pei… Jatkuu...

Kirjoittaja: Hannu Tiainen (12. marraskuu 2009 at 09:17) — 12 kommenttia

Jospa sittenkin liityttäisiin Natoon?

Nato aikoo lähiaikoina järjestää Suomessa strategiaansa käsittelevän seminaarin, johon on tulossa myös Naton pääsihteeri. Rauhanliikkeet aikovat puolestaan järjestää vastaseminaarin ja Nato vastaisen mielenosoituksen. Ehdotan, että rauhanliikkeet päinvastoin alkaisivat heti kerätä adressia jossa vaaditaan Suomen liittämistä Natoon vielä kuluvan vuoden aikana. Myös mielenosoituksesta täytyy tehdä suuri rauhan rakkauden puolesta tapahtuma – aidossa Nato-hengessä. On suuri vääryys, että Suomi osa… Jatkuu...

Kirjoittaja: Hannu Tiainen (11. marraskuu 2009 at 10:10) — 6 kommenttia

Vasemmisto hukassa?

Miksi vasemmiston kannatus rämpii yhä syvemmällä suossa? Tutkimuksen mukaan työttömyys nostaa vasemmiston kannatusta ja laskee oikeiston kannatusta. Eletäänkö nyt jotenkin poikkeuksellista laman aikaa edellisiin verrattuna, kun vasemmiston nousu antaa odottaa itseään vaikka työttömyys hipoo taivaita? Sosialidemokraatit ja Vasemmistoliitto tekivät virheellistä politiikkaa Paavo Lipposen ja Suvi – Anne Siimeksen aikana mennessään mukaan tuohon surullisen kuuluisaan uusliberalistiseen vapaan markk… Jatkuu...

Kirjoittaja: Hannu Tiainen (10. marraskuu 2009 at 09:46) — 10 kommenttia

Porvarillinen propaganda!

Miltä tuntuisi jos illasta toiseen pääuutislähetyksissä käsiteltäisiin hallituksen toimia ja maamme talouskriisiä vain ja ainoastaan opposition näkökulmasta. Miltä tuntuisi jos kapitalismin kriisiä käsiteltäisiin ilta illan jälkeen eri dokumenteissa vain ja ainoastaan marxilaisten tutkijoiden voimin. Miltä tuntuisi jos Afganistanin sotaa käsittelisivät A – talkissa vain ja ainoastaan Vasemmistoliiton Jaakko Laakso ja Tiedonantajan päätoimittaja Erkki Susi. Miltä tuntuisi jos ilta illan jälkee… Jatkuu...

Kirjoittaja: Hannu Tiainen (9. marraskuu 2009 at 08:30) — 9 kommenttia

Eläinten maailma!

Olen usein miettinyt sitä miten eläimet sijoittuisivat ihmisten maailmassa. Kirjoitin kesällä tarinan kaloista ja heidän poliittisesta suuntautumisestaan. Samalta pohjalta olen seuraillut pöpi – kissan ja juri – koiran edesottamuksia ja pohtinut mikä olisi heidän asemansa politiikan kartalla. Pöpi tuli tänne maalle Helsingistä. Pikimusta turkki ja valkoinen kaulus, eli asusta jo voisi päätellä kyseessä olevan tyypillinen Helsingin herra. Musta puku ja valkoinen paita kertovat omaa kieltään siit… Jatkuu...

Kirjoittaja: Hannu Tiainen (8. marraskuu 2009 at 08:44) — 8 kommenttia

Kun mikään ei riitä - eliitti vaatii yhä lisää kansan kyykytystä!

Nalle Wahlroos näyttää tämän aamun uutisissa esittävän lisää valtionomaisuuden myymistä ja yrityksille lisää verohelpotuksia. Samaan aikaan Koneen toimitusjohtaja Matti Alahuhta esittää palkanalennuksia tai palkankorotuksista pidättäytymistä, työurien pidentämistä ja myös yritysten verojen keventämistä. Alahuhta näyttää kansalle kyykytyksen mallia sillä, että nosti itse palkkaa vuonna 2008 4 miljoonaa euroa ja istuessaan Nokian johtajana kuittasi 40 miljoonan optiot ennen siirtymistään Kone- yht… Jatkuu...

Kirjoittaja: Hannu Tiainen (7. marraskuu 2009 at 09:15) — 13 kommenttia

Rakaisuehdotus maahanmuutto ongelmaan?

Paljon on suomalaisia jotka kiroavat näitä maamme karuja oloja, haikailevat etelän lämpöön ja kadehtivat heitä joilla on ainainen kesä. Toisaalta taas väitetään, että tännepäin olisi myös tunkua, mutta jostain syystä emme halua kasvattaa väkilukuamme. Tämä ristiriita täytyy äkkiä saada ratkaistua. Ehdotankin, että hallitus perustaa työryhmän jossa pikaisesti aletaan etsiä ratkaisua ongelmaan. Annan kuitenkin vapaaseen käyttöön oman ehdotukseni miten saadaan asia nopeasti hoidettua. Ehdotan, et… Jatkuu...

Kirjoittaja: Hannu Tiainen (6. marraskuu 2009 at 11:55) — 50 kommenttia

Puoluejohtajat ja urheilu?

Tuossa taannoin pohdiskelin mistä olisi löytynyt ministereille töitä jos hallitus olisi kaatunut. Nyt ajattelin tuumailla mitkä urheilulajit sopisivat puoluejohtajillemme - olemmehan urheiluhullua kansaa ja ihmisiä varmaan kiinnostaa missä lajeissa rakkaat puoluejohtajamme pärjäisivät. Aloitetaan taas tuttuun tapaan Suomen Keskustasta ja Matti Vanhasesta. Seiväshyppy tai pitkänmatkan juoksu, siinä ehkä sopivat lajit Matille. Matti on heilunut oman ”seipäänsä” kanssa siihen malliin, että seipään… Jatkuu...

Kirjoittaja: Hannu Tiainen (5. marraskuu 2009 at 09:07) — 8 kommenttia

Työn ja pääoman välinen ristiriita !

Nukutaanko meillä täällä kylmässä pohjolassa ruususen unta vai mistä on kyse kun ei haluta huomata sitä, että maamme on yhä edelleen luokkayhteiskunta jossa vallitsee sovittamaton työn ja pääoman välinen ristiriita. Siitä tosiasiasta ei pääse yli eikä ympäri vaikka kuinka sitä yrittäisi pyöritellä ja peittää erilaisilla kuorrutuksilla. Jo edellinen lama paljasti karmaisevasti kenen lauluja laulaa meidän kapitalistinen yhteiskuntamme. Mitään ei tehty sen eteen, että pienyrittäjät jätettiin oman… Jatkuu...

Kirjoittaja: Hannu Tiainen (4. marraskuu 2009 at 09:58) — 25 kommenttia

© 2009   on luonut Aamulehti

Merkit  |  Ilmoita ongelmasta  |  Yksityisyys  |  Palveluehdot