Olen samaa mieltä kummastakin asiasta.
a) kisat olivat upeat, kiitos vapaaehtoistyöntekijöillekin uurastuksesta.
b) osa omistakin kommenteistani kuuluu muuhun aiheeseen kuin kisoihin. Yhtymäkohta niissä tähän keskusteluun on vain sponsoriasia.
Kiitos Nieminen. Kaikki kentän käyttäjät ovat siis itsenäisiä seuroja. Kaupungin järjestämää liikuntaa tai urheilua kentällä ei tapahdu. Kenttä on siis kunnostettu ja ylläpidetty veronmaksajien varoilla ja siitä hyötyvät vain monet urheiluseurat. Ma…
Tulipa mieleeni esimerkki siitä, kuinka kaupunki käyttää verovaroja yhden ainokaisen urheiluseuran hyväksi. Kyseessähän on tietenkin Tammelan pallokenttä ja TamU.
Tammelan koulun oppilaat eivät päässeet edes talvella kentälle. Eka- ja tokaluokkalai…
Kyseessä oli urheilutapahtuma eikä Nokian myyntitapahtuma. Sitä paitsi, jos joka pojalla ei ole rannetietokonetta, se voi johtua siitä, että joka pojalla ei ole varaa ostaa rannetietokonetta, vaikka sellainen olisi tarjollakin. Kilpailijoita oli pal…
Kuka sinne Pirkka-halliin olisi mennyt? Ne kisavieraat, jotka tänne tulivat kisoja varten olivat urheilijoiden vanhempia ja muita sukulaisia. Eivät he tulleet mainoksia ja sponsoreita katsomaan, vaan seuraamaan lastensa kilpailuja.
No eipä ainakaan kenenkään tarvitse valittaa, että olisi mennyt katsomaan kisoja, mutta liput olivat kalliita. Jos ei käytä tilaisuutta hyväkseen, se on oma vahinko.
Ehkäpä kisoja ei olisi järjestetty ollenkaan missään päin Eurooppaa, jos rahoitus…
Palatakseni alkuperäiseen aiheeseen eli festivaaleihin, niin kyllä kaupunki minun mielestäni teki hienon kädenojennuksen kaupunkilaisille siinä, että kisoja pääsi seuraamaan ilmaiseksi. Lipputuloilla olisi tietenkin katettu osa kuluista, mutta tärke…
En minä yksinkertaistanut, sehän oli Pekka Puupää, joka oli laskenut kisojen kustannuksen per nuppi.
Mitäs, jos palattaisiin aiheeseen rantaväylän tunneli ja siihen, paljonko se kiskaiseen varoja mainitsemistasi terveydestä ja hyvinvoinnista. Eikäh…