Aamulehti Blogit

Jäsenen Metsäkeiju ystävät

Jäsenen metsäkeiju ryhmät

 

Esittelysivu: metsäkeiju

Uusimmat tapahtumat

Sikainfluenssan ympärillä pyörivä mediavouhotus vaikuttaa monella tapaa kummalliselta ja kysymyksiä herättävältä. Sikainfluenssaan kuolleita on tavalliseen influenssaan verrattuna erittäin vähän, jopa maailmanlaajuisesti ajatellen. Usein kuolleet...
9 tuntia sitten
Kokkola on mitä selvimmin suomenkielinen kaupunki.
9 tuntia sitten
Hyvä idea. Voisiko rantaruotsalaisten alueiden ruotsinkieliset ohjelmat kenties järjestää paikallisten tv-kanavien kautta, samalla idealla kuin paikallisradiotkin toimivat? Ja luonnollisinta olisi tietysti, että ökyrikkaat ruotsinkieliset säätiöt ...
9 tuntia sitten
FTS:n katsojaluvut ovat kai olleet noin 1%:n luokkaa. Sen verran kai Suomessa on sitten ns.ruotsinkielisiä, jotka kaipaavat ruotsinkielistä ohjelmistoa?
9 tuntia sitten
Kuulin, että svekopiireissä laitettiin ennennäkemätön kampanja tekstiviestein. Säilyttämisen kannalla oli kait enemmän ääniä kuin katsojabarometrit kanavalle ilmoittavat. Kyse on siis pelkästä politiikasta, HERREGYYYD! Fondeilla on rahaa joten ih...
eilen
Cyclox ja Anne Marita Lempinen liittyivät jäsenen metsäkeiju ryhmään
Pakkoruotsi pois kouluista! -ryhmän tavoitteena on ruotsin kielen muuttaminen valinnaiseksi kieleksi kouluissa, kaikilla koulutuksen tasoilla esikouluista korkeakouluihin ja yliopistoihin saakka. Ruotsista pitää tehdä valinnaiskieli!
eilen
Mikä loistava työskently, hesarissa kysely onko ruotsinkielinen kanava tärkeä, kiitos tämän sähköisen mailman, vastaajia tavanmukaistn 5 000- 15 000 nyt pitkälti yli 30 000 "äänestäjää" tulos tarpellisuus70%, emmekö me PAKKOruotsia vastustavat voi...
eilen
Jos Ylestä nyt vähääkään löytyy rohkeutta toimia oikein, niin ruotsinkielinen kanava lakkautetaan.
perjantaina

Jäsenen tiedot

Tervetuloa! Mikä on nimesi?
metsäkeiju
Minä vuonna olet syntynyt?
19xx

Jäsenen blogi

metsäkeiju

Pohjois-Karjalan maakuntajohtaja: venäjä pakkoruotsin vaihtoehdoksi!

Hesarissa on tänään sunnuntaidebatissa (D6) Pohjois-Karjalan maakuntajohtajan Pentti Hyttisen kirjoitus, jossa hän ehdottaa pitkien ja asiallisten perustelujen myötä pakkoruotsin vaihtoehdoksi pakkovenäjää.

Pentti Hyttinen kirjoittaa: "Valtaosassa Suomen kuntia venäjä on jo nyt puhutumpi kieli kuin ruotsi. Käytännössä Kotka-Pori-Seinäjoki-Oulu-linjan itäpuolella tarvitaan päivittäin venäjän taitoa aivan tavallisissa palveluammateissa, ruotsia sitä vastoin ei käytännössä lainkaan."

Pentti Hytti… Jatkuu...

(18. lokakuu 2009 at 11:34) — 3 kommenttia

metsäkeiju

Sensuuri Suomessa kiristyy

Sensuuri Suomessa kiristyy kaiken aikaa. Sananvapauden alue kapenee. Mihin Suomi on matkalla?

Halla-ahon tapaus nosti sensuurin ja sananvapauden kysymykset tapetille. Halla-aho sai syytteen pedofilian käsittelemisestä loogisen päättelyn avulla. Viime vuonna taiteilija Ulla Karttunen sai syytteen pedofilian käsittelemisestä kuvataiteen keinoin. Molempien katsottiin syyllistyneen rikokseen. Molempien oikeuskäsittelyt jatkuvat.

Onko pedofilian käsittely loogisen ajattelun tai taiteen keinoin riko… Jatkuu...

(14. syyskuu 2009 at 12:51) — 38 kommenttia

metsäkeiju

Suomi on suomenkielinen maa!

.
Suomi on suomenkielinen maa. Suomen kieli on Suomen selvä pääkieli. Suomi on yli 90 prosenttisesti suomenkielisten asuttama maa.

Suomi on suomenkielinen maa, jossa on useita erilaisia kielivähemmistöjä. Suomessa puhutaan pitkälti toistasataa erilaista kieltä äidinkielinä. Ruotsinkieliset ovat vain yksi kielivähemmistö muiden kielivähemmistöjen joukossa.

Suomi on selvästi suomenkielinen maa. On valhe väittää, että Suomi olisi "kaksikielinen" maa. Se ei pidä paikkaansa. Suomessa on kylläkin pa… Jatkuu...

(26. elokuu 2009 at 10:42) — 4 kommenttia

metsäkeiju

Suomalainen identiteetti

Mistä suomalainen identiteetti koostuu? Mitkä ovat suomalaisen identiteetin ydinosat?

Joku voisi sanoa, että suomalainen identiteetti on yhtä kuin sauna, sisu ja Sibelius. Joku toinen voisi sanoa, että suomalainen identiteetti tulee parhaiten esille laulujen sanoissa, kuten esim. laulussa "sininen ja valkoinen". Joku voisi sanoa, että suomalaisen identiteetin löytää parhaiten metsiä ja kairoja samoamalla tässä Euroopan viimeisessä erämaassa. Kaikissa näissäkin vastauksissa olisi jotain oleellis… Jatkuu...

(15. elokuu 2009 at 12:30) — 4 kommenttia

metsäkeiju

Kulissi

Marja Leena Lempinen on koonnut Aamulehden blogeistaan pikkuisen kirjan nimeltään "kulissi". Kirjoitukset käsittelevät kielipolitiikkaa. Vaikka suurin osa kirjoituksista on tullut luettua ja kommentoitua jo tällä palstalla, niin yhdessä nipussa ja kirjallisessa muodossa luettuina kaikki kirjoitukset tuntuvat tuoreilta ja vaikuttavilta.

Marja Leena on sujuvasanainen kirjoittaja ja taitava suomen kielen käyttäjä. "Kulissi" kirjanen antanee hyvän vaikutelman Aamulehden blogien tasosta.

(5. elokuu 2009 at 23:00) —

Kommenttitaulu (2 kommenttia)

Sinun tulee olla Aamulehti Blogit -verkoston jäsen ennen kuin voit kommentoida!

Liity tähän sosiaaliseen verkostoon

7. maaliskuu 2009 kello 17:03 Esko Järvenpää sanoi...
Suomessa on nyt kyllä paljon tärkeimpiä aiheitakin ja pitäisi keskittyä niihin. Ruotsinkieliset ovat pitkään olleet kanssaamme, nyt tulee paljon muita kieliryhmiä, eikä meillä ole vieraanvaraisuus valmiina. Eläkepolitiikka ja lama ovat mielestäni ykkösasioita tässä ajassa. Saat anteeksi.
10. lokakuu 2008 kello 22:12 Marja Leena Lempinen sanoi...
Kummallinen juttu, että tavalliset suomenruotsalaiset ovat ihan mukavaa väkeä. Miksi heitä johtaa ylimielinen ärkoopeen porukka, joka esittää kansanpuolikasta. Ollaan kaksikielisiä viiden prosentin voimalla.

Ei sen puoleen, tuo viisi prosenttia onkin Suomessa kaksikielistä väkeä. Ruotsinkieliset osaavat yleisesti hyvin suomea, kun asuvat suomenkielisessä ympäristössä. Suomenkielisistä vain harvat joutuvat koskaan tekemisiin ruotsin kanssa. Ei ihme, että Paavo Lipponen, joka johtaa "Svenska nu"-projektia, sanoi, että suomalaiset koululaiset kohtaavat ruotsin vain koulussa.

Niinpä se ei saisi olla pakollinen kieli, vaan itse valittu. Mielenkiintoista olisi tietää, löytyisikö valitsijoita, kun sitä on pidetty niin kauan pakollisena. Kielilaki tietysti pönkittää sitä. Turhat kielitaitovaatimukset pitävät huolen siitä, että sitä valittaisiin.

Siis ensin kielilaki nurin, sitten ruotsi vapaaehtoiseksi. Sillon nähtäisiin sen aito suosio.
 
 
 

© 2009   on luonut Aamulehti

Merkit  |  Ilmoita ongelmasta  |  Yksityisyys  |  Palveluehdot