Aamulehti Blogit

Jäsenen Pekka Puupää ystävät

Jäsenen Pekka Puupää ryhmät

 

Esittelysivu: Pekka Puupää

Uusimmat tapahtumat

Aika arveluttavaa rakentaa tunneli näin pieneen kylään. YIT on suuri kirosana metallimiesten seassa ympäri pohjoismaita ja muuallakin. Jos metallissa, niin myös rakennuspuolen toimista voisi antaa uuden nimen: OY RÖTÖSBUILDING AB.
23 tuntia sitten
tony liittyi käyttäjän Pekka Puupää's ryhmään
Kaikille niille, jotka eivät kannata Rantaväylän tunnelin rakentamista
eilen
Kapitalistinen markkinatalous on tähän mennessä ylivoimaisesti paras toteutettu ja kokeiltu taloussysteemi. Mutta miksi se suhtautuu sangen vihamielisesti järjestelmän parantamiseen ja muihin talousmalleihin? Jos markkinatalous on osoittanut, että…
joulukuu 10
Minusta tuo tutkimus kertoi jotain muutakin. Kongressin jäsenet ovat listan viimeisellä sijalla. Myöskään autokauppiaat, meklarit ja terveydenhuollon johtohenkilöstö eivät saa Gallupin kyselyssä armoa. Vakuutusasiamiehet ovat hekin arvostusvertailu…
joulukuu 10
Mutta kyllä poliitikoksi pyrkijöitä tuntuu riittävän. He koittavat vaalien alla hankkia rahoitustakin mitä vilpillisimmin keinoin. Heille tuntuu olevan ominaista, että vaalien alla ollaan suuna päänä, kuten Velttokin, mutta kun vaalit ovat ohi ei hä…
joulukuu 9
Pekka Puupää lisäsi blogikirjoituksen
USAssa on tehty tutkimus ammattien arvostuksesta. Kovin suuri yllätys ei liene, että poliitikot tulivat viimeiseksi. Mistähän tämä johtuu? Ehkäpä yksi syy on, että poliitikot eivät juurikaan tunnu arvostavan kansalaisten mielipiteitä. Tämä näkyy hy…
joulukuu 9
Hän vastasi. Tarina jatkuu...
joulukuu 9
Tässäpä esimerkki julkishallinnon rahantuhlauksesta: "Kotisivujen kehittämiskustannukset konsulttipalvelujen ostoina ovat muodostuneet kohtuuttoman suuriksi. TEO:n kotisivujen toteutus tuli maksamaan yhteensä noin 270 000 euroa. Kotisivut olivat kä…
joulukuu 7

Kommenttitaulu (1 kommentti)

Sinun tulee olla Aamulehti Blogit -verkoston jäsen ennen kuin voit kommentoida!

Liity tähän sosiaaliseen verkostoon

10. tammikuu 2009 kello 19:38 Kyuu Eturautti sanoi...
Kiitokset haastavista kommenteista. Emme varmasti ole läheskään kaikesta samaa mieltä, mutta on mukava heitellä palloa puolin ja toisin sellaisen henkilön kanssa, joka harrastaa dialogia monologin sijaan.

Jäsenen tiedot

Tervetuloa! Mikä on nimesi?
Pekka Puupää
Minä vuonna olet syntynyt?
1962
Tämä on vapaaehtoinen kysymys: Kerro itsestäsi, jos haluat muiden KERHOn jäsenten tietävän sinusta enemmän!
Harrastaa moraalifilosofiaa amatööritasolla, ei sijaitse vasemmisto-oikeisto akselilla vaan sen ylä- tai alapuolella, ismeistä uskoo lähinnä humanismiin tai vielä mieluummin posthumanismiin.

Jäsenen blogi

Pekka Puupää

Vähiten arvostettu ammatti: poliitikko

USAssa on tehty tutkimus ammattien arvostuksesta. Kovin suuri yllätys ei liene, että poliitikot tulivat viimeiseksi.

Mistähän tämä johtuu? Ehkäpä yksi syy on, että poliitikot eivät juurikaan tunnu arvostavan kansalaisten mielipiteitä. Tämä näkyy hyvin, kun tälläkin foorumilla keskustellaan esim. tamperelaisia kiinnostavista kunnallisista asioista. Miten kansalainen voi arvostaa polii… Jatkuu...

(9. joulukuu 2009 at 22:38) — 2 kommenttia

Pekka Puupää

Kokoomuksella outoja käsityksiä tietojärjestelmäkehityksestä

Eduskunta on puinut IT-pulmia:

"– Haluan huomauttaa, että syyllisiä eivät suinkaan ole terveydenhuollon ammattilaiset, vaan näitten järjestelmien toimittajat, nörtit, jotka eivät osaa yhteensovittaa näitä järjestelmiä, kuten me luulimme kun teimme lain sairaskertomuksista, sanoi Sirpa Asko-Seljavaara (kok.)." (Kauppalehti)

Ei ole toimittajan vika, jos asiakkaalta puuttuu tiet… Jatkuu...

(7. joulukuu 2009 at 20:20) — 3 kommenttia

Pekka Puupää

Tuen varassa eläjät

"EU-viljelijöiden toimeentulo on lähes täysin tukien varassa. Keskimäärin 68–69 prosenttia EU-alueen viljelijöiden tuloista on EU-tukea. Suurimmat tuen saajat ovat Ruotsin, Tanskan ja Slovakian viljelijät." (Tekniikka & Talous)

Yleensä pidetään kovin pahana, jos ihmiset elävät tukien varassa eivätkä elätä itseään omalla työllään. Tämä ei tunnu koskevan maataloustuottajia.

(28. marraskuu 2009 at 16:29) — 17 kommenttia

Pekka Puupää

Rikkaille veronkorotuksia - sanoi Vanhanen

Pääministeri ehdottaa veronkorotuksia rikkaille. Populismia mutta kannatettavaa sellaista. Loogista on, että kun on pula jostakin, sitä otetaan sieltä missä sitä on. Rahaa on rikkailla ja rahasta on nyt pula, joten rikkailtahan sitä silloin pitää ottaa :) Varsinkin, kun muistetaan että talouskriisin ovat synnyttäneetkin pankkiirit ja muut pikavoittojen tavoittelijat.

(28. marraskuu 2009 at 16:11) — 3 kommenttia

Pekka Puupää

Tiger Woods ja suhteellisuuden tajun puute

Tiger Woods kolaroi kenties riideltyään vaimonsa kanssa ja sai rytäkässä pieniä vammoja. Miksi tämä on iso uutinen Suomessakin? Mies lyö työkseen pientä palloa reikään ja siinä on sitten jotakin kovin ihmeellistä ilmeisestikin. Joka päivä kuolee kymmeniä tuhansia lapsia aliravitsemuksen seurauksena, eikä siitä tehdä lööppejä tai lihavia uutisotsikoita. EIkö jokainen ihmiselämä ole yhtä arvokas - tai ainakin pitäisi olla?

(28. marraskuu 2009 at 15:30) — 2 kommenttia

 
 
 

© 2009   on luonut Aamulehti

Merkit  |  Ilmoita ongelmasta  |  Yksityisyys  |  Palveluehdot