Aamulehti Blogit

Mervi Janhunen
  • Nainen
Jaa 

Jäsenen Mervi Janhunen ystävät

 

Mervi Janhunen "bloggaa": Vääryydet oikaistava!

Uusimmat tapahtumat

Hei Merja, Kai Sinulla jokin ajatus oli vielä reilu vuosi sitten siitä, mihin valtuutettuja tarvitaan, kun muistaakseni itsekin olit sinne ehdolla :) Valtuutettuja tarvitaan / tarvittaisiin esim. Tampereella kipeästi juuri nyt puolustamaan sosiaalit…
eilen
Jouni hei, VTS:n hallituksessa on keskusteltu vuokrankororuksista ja yhteinen näkemys on ollut se, että koska edellisvuonna korotukset olivat melkoiset, mennään nyt nin alhaisella tasolla, kuin talous vain antaa myöten. Korotukset tulevat v 2010 ole…
joulukuu 13
Lisää "ruokaa" uusien Myyrmannien,Jokeloiden ja Kauhajokien syntymiselle...!!! Ja me kansalaiset maksamme tämän alasajon moninkertaisesti takaisin rahana että muuten...
joulukuu 12
Tsaimain ajatus kulkee taas ihmeellisesti. Miksi kansalaisen tulisi ajatella mistä rahat otetaan tai miten pitää työttömyys hoitaa. Kansalaiset ovat valinneet ihan laillisilla vaaleilla valtuutetut kuntaa hoitamaan asioitaan ja eduskunnan ja sitä…
joulukuu 11
Ihan vaan muistutuksena. Jos halutaan säilyttää kaikki ennallaan tai peräti lisätä yhteiskunnan rahoittamia palveluja, niin olisi hyvä kertoa mistä niihin rahat otetaan. Vääryys on helppo oikaista? Joopa joo. Helppoahan kaikki on jos meillä on tai…
joulukuu 11
VTS:n hallituksen jäsenenä olette taas korottamassa vuokria, vaikka barometrit menevät alaspäin. Vuokrien on todettu laskevan ainakin vapailla markkinoilla yli 10 %! Vts.n vuokrat ovat kohonneet jostakin syystä n.15 % reilun kahden vuoden aikana. On…
joulukuu 11
Mervi Janhunen lisäsi 2 blogikirjoitusta
joulukuu 11
Hei Vesa, "Köyhimmillä kuntalaisilla" tarkoitan heitä, joiden tulot eivät riitä kattamaan välttämättömiä menoja ja joilla on oikeus toimeentulotukeen. Oma taustani ja työkokemukseni on sellainen, että uskallan väittää tietäväni köyhyydestä keskivert…
joulukuu 10
Moikka Joonas, Luit varmaan Tetolan esityslistan huolimattomasti, jos kummastelet 7% indeksikorotusta. Perustelu Tampereella ja muissakin kunnissa asiakasmaksujen korotuksen tasolle tuli ihan suoraan valtiolta: "Sosiaali- ja terveydenhuollon asiakas…
joulukuu 10
Hauska kommentti! Ehkä olen työssäni oppinut liikaa nk. hevonpaska-bingo-sanastoa (rajapinta, tulokulma, fokus...). Asiani ja asenteeni ei kai kuitenkaan ollut kovin kokoomuslainen, koska lämpimimmät kommentit puheenvuoroobni sain SKP:n Laila Räikäl…
marraskuu 16
Onko tämä komediaa kunnallispolitiikkojen kustannuksella ? Nauratti aivan hirveästi. Mervi on poiminut kaikki kokoomuspoliitikkojen kliseiset sanakäänteet omaan " konseptiinsa". Erityisesti tuo tulokulma oli parasta parodiaa.
marraskuu 16
Mervi Janhunen lisäsi 2 blogikirjoitusta
marraskuu 16

Jäsenen tiedot

Tervetuloa! Mikä on nimesi?
Mervi Janhunen
Minä vuonna olet syntynyt?
1964
Tämä on vapaaehtoinen kysymys: Kerro itsestäsi, jos haluat muiden KERHOn jäsenten tietävän sinusta enemmän!
Olen tamperelainen työssäkäyvä kouluikäisen lapsen äiti, sosiaalialan suunnittelija ja vihreä varavaltuutettu. Harrastan yhdistystoimintaa, juorukävelyjä ja reilun kaupan kahvittelua ystävieni kanssa. Olen opetellut flamencon ja kilpatanssin alkeita ja luen dekkareita. Kotisivut - joita päivitän harvakseltaan - avasin eduskuntavaalien 2007 alla: www.mervijanhunen.fi.
Tämä on ihka ensimmäinen blogini. Blogini otsikko on VÄÄRYYDET OIKAISTAVA. Oikaistavia vääryyksiä tulee vastaan harva se päivä - parhaina useampikin. Blogiani kirjoittelen kuitenkin harvakseltaan, joten tässä ei ole syntymässä kaiken kattavaa vääryyksien kokoelmaa. Jääpähän muillekin jotain oikaistavaa!

Jäsenen blogi

Mervi Janhunen

Sosiaaliasemien alasajo

VÄÄRYYDET OIKAISTAVA OSA XXIV: SOSIAALIASEMIEN ALASAJO
Lautakunta päätti 9.12.2009, että Tampereen aikuissosiaalityö (yksin asuvat aikuiset ja lapsettomat perheet) ja toimeentulotukityö keskitetään Sarvikselle ja että lapsiperheiden sosiaalityö (lastensuojelu ja lapsiperheiden aikuisten aikuissosiaalityö) keskitetään Hervantaan ja Koulukadulle. Linnainmaan, Kaukajärven, Hatanpään ja Tammelan sosiaaliasemat suljetaan. Sosiaaliasemien lakkauttaminen kytkettiin palvelujen uuteen organisointirakente… Jatkuu...

(11. joulukuu 2009 at 01:00) — 1 kommentti

Mervi Janhunen

Parannuksia kysytään, mutta pahennuksia tehdään

VÄÄRYYDET OIKAISTAVA, OSA XXIII: PARANNUKSIA KYSYTÄÄN, MUTTA PAHENNUKSIA TEHDÄÄN
Valma-valmistelufoorumissa kysytään "Mikä teko parantaa tamperelaisten hyvinvointia?"
Kuntalaiset voivat lähettää näkemyksiään 15.12.2009 saakka Valmaan, katso: http://www.tampere.fi/terveyspalvelut/ajankohtaista/5lrp9CqH5.html
Esittelysivulla todetaan, että "Yleisesti katsotaan, että hyvinvoinnin perustan luovat työ, toimeentulo, terve… Jatkuu...

(10. joulukuu 2009 at 23:55) — 4 kommenttia

Mervi Janhunen

Yhteistyömahdollisuuksien hukkakäyttö

VÄÄRYYDET OIKAISTAVA, OSA XXII: YHTEISTYÖMAHDOLLISUUKSIEN HUKKAKÄYTTÖ

Toinen puheenvuoroni Tampereen budjettivaltuustossa 16.11.2009:

"Lasten lisäksi olen talouden taantumassa erityisen huolissani työttömistä aikuisista. Työttömyyden katkaiseminen riittävän nopeasti ja työelämästä syrjäytymisen ehkäiseminen on todella tärkeää. Pitkittynyt työttömyys aiheuttaa toimeentulovaikeuksia, altistaa itsetunnon laskulle, turhautumisen ja toivottomuuden kokemuksille, masennukselle jne. Mitä pitempi tyött… Jatkuu...

(16. marraskuu 2009 at 16:35) — 2 kommenttia

Mervi Janhunen

Lapsilähtöisyys laman varjossa

VÄÄRYYDET OIKAISTAVA, OSA XXI: LAPSILÄHTÖISYYS LAMAN VARJOSSA
Puheenvuoroni budjettivaltuustossa 16.11.2009 perustui lapsilähtöisyyteen:

"Kuntatalouden suurena haasteena on nyt menokehityksen pysäyttäminen. Miten tämän teemme, kun hyvinvointipalveluja – lakisääteisiä opetus-, sosiaali- ja terveyspalveluja – tarvitaan vähintäänkin saman verran kuin ennen talouden taantumaa? Menojen lisäämisen sijaan on siis tehtävä päätöksiä siitä, mihin menoihin eurot kohdennetaan ja mihin toimenpiteisiin ryhdy… Jatkuu...

(16. marraskuu 2009 at 16:27) —

Mervi Janhunen

Lastensuojelun asiakkaat jääneet edelleen ilman tarvitsemiaan palveluja

VÄÄRYYDET OIKAISTAVA OSA XX: Lastensuojelun asiakkaat jääneet edelleen ilman tarvitsemiaan palveluja

Puheenvuoroni, jossa kommentoin tammi-elokuun strategiaraporttia 21.10. Tampereen kaupunginvaltuustossa valaissee otsikossa ilmoitettua vääryyttä riittävävästi:

Pidän hyvänä sitä, että lastensuojelulaissa on nyt määräaikoja – sillä tavoin tulee palvelutarpeet kunnissa viimeinkin näkyville. Valitettavaa on se, että Tampereella lastensuojelutarpeen selvittämisessä ei ole pystytty määräaikaa noJatkuu...

(23. lokakuu 2009 at 01:10) —

Mervi Janhunen

Kansanäänestystä ei vieläkään Tampereella

VÄÄRYYDET OIKAISTAVA OSA XIX: KANSANÄÄNESTYSTÄ EI VIELÄKÄÄN TAMPEREELLA

Tampereen kaupunginvaltuusto päätti 21.10.2009, ettei Rantaväyän tunnelista järjestetä neuvoa antavaa kansanäänestystä. Demarit esittivät. että asia palautettaisiin uudelleen valmisteluun, mutta en kannattanut sitä, koska mielestäni oli parempi, ettäa sia käsitellään mahdollisimman pian. Sen sijaan äänestin kansanäänestyksen järjestämisen puolesta. Äänestystä edelsi pitkä ja monipolvinen keskustelu, johon osallistuin hyvin… Jatkuu...

(23. lokakuu 2009 at 00:30) — 2 kommenttia

Mervi Janhunen

Pahantuulisuus pannassa

VÄÄRYYDET OIKAISTAVA OSA XVIII: PAHANTUULISUUS PANNASSA
Olin Tapahtumien yön merkeissä Soiva siili -orkesterin konsertissa Vanhan kirjastotalon puistossa ja totesin, että nyt on pahantuulisuus pannassa! Soivan siilin musiikki sai aikuisetkin hymyilemään, aurinko paistoi ja lavan edustalle kertynyt yleisö (pääosin 1-5-vuotiaita) loi hyvän tuulen tunnelmaa. Kauhea vääryys siis oli tapahtumassa... ei mitään mahdollisuutta urputtaa pahantuulisena ja miettiä vääryyksiä, joita pitäisi oikoa!

Kunnes..… Jatkuu...

(7. elokuu 2009 at 00:34) — 1 kommentti

Mervi Janhunen

Blogipalstalla tyhmyys tiivistyy

VÄÄRYYDET OIKAISTAVA, OSA XVII:BLOGIPALSTALLA TYHMYYS TIIVISTYY
Kun liityin Aamulehden blogit-"kerhoon", luulin, että kyseessä on palsta, jonne ihmiset kirjoittavat ajankohtaisista asioista omalla persoonallisella tyylillään, joka voi olla vaikka sarkastisella huumorilla sävytetty, leikkisä, nokkela tms. ja että kanssabloggaajien tekstejä kommentoidaan asiallisesti ja asiassa pysyen. Muutaman kuukauden kokemuksella on pakko todeta, että blogipalstalla tyhmyys tiivistyy.

Voi olla, että tämä väär… Jatkuu...

(10. helmikuuta 2009 at 22:30) — 61 kommenttia

Mervi Janhunen

Kaupungin töissä tarvitsee oman juristin

VÄÄRYYDET OIKAISTAVA, OSA XVI: KAUPUNGIN TÖISSÄ TARVITSEE OMAN JURISTIN
Jos olet kaupungilla töissä esim. sosiaalityöntekijänä tai etuuskäsittelijänä ja asiakas keksii nostaa jutun, jossa työntekijä haastetaan oikeuteen, niin työntekijällä pitäisi sitten olla oma juristi. Kaupungilta ei lakiapua tule.

Pelastusrengas pulmatilanteeseen löytyy, jos kuuluu sopivaan ammattiliittoon tai on kustantanut itselleen oikeusturvavakuutuksen esim. kotivakuutukseen liitettynä.

Selvennyksenä vielä, että tässä… Jatkuu...

(2. helmikuuta 2009 at 00:15) — 21 kommenttia

Mervi Janhunen

Sanomalehtien alennustila - juoruja asiauutisten sijaan

VÄÄRYYDET OIKAISTAVA, OSA XV: SANOMALEHTIEN ALENNUSTILA - JUORUJA ASIAUUTISTEN SIJAAN

Inhoan sanomalehtien hömppäjuttuja, julkkisjuoruja ja juuri teini-ikänsä ohittaneiden toimittajien henkilökohtaisia tilityksiä ja menneiden muisteloja ("kun olin lukiossa 1990-luvun lopussa" -tyyli). Jos haluan lukea juoruja tai muuta soopaa, menen lähikauppaan ja ostan iltapäivälehden tai hömppäjuorulehden. Postilaatikkooni kannettavasta, varta vasten kotiin tilatusta päivälehdestä haluan lukea uutisia ja asi… Jatkuu...

(3. tammikuu 2009 at 00:06) — 7 kommenttia

Mervi Janhunen

BUDJETTIPUHEELLANI PIENI KUULIJAKUNTA

VÄÄRYYDET OIKAISTAVA OSA XIV: BUDJETTIPUHEELLANI PIENI KUULIJAKUNTA

Eilisessä Tampereen kaupunginvaltuuston kokouksessa pidettiin monta mainiota ensi vuoden budjettia käsittelevää puhetta. Pääsinpä minäkin varavaltuutettuna käyttämään puheenvuoron. Harmi vain, että salissa eivät kaikki olleet paikalla, lehterillä oli runsaasti tyhjiä paikkoja ja radio Moreenin kuuluvuusalue ei yllä koko valtakuntaan. Mutta onneksi meillä on internet... Hei, te Intiassa asuvat ystäväni ja muut kiinnostuneet! Täs… Jatkuu...

(18. marraskuu 2008 at 21:46) — 1 kommentti

Mervi Janhunen

Mielipiteeni oli liian monimutkainen

VÄÄRYYDET OIKAISTAVA, OSA XIII: MIELIPITEENI OLI LIIAN MONIMUTKAINEN
Kirjoitin Aamulehden mielipidesivulle kotihoidontuen kuntalisästä ja toimeentulotuesta. Kirjoitustani ei voitu sellaisenaan julkaista. Pitäisi kirjoittaa yksinkertaisemmin, jotta julkaisukynnys voisi ylittyä. Tämä on kyllä väärin! Mielipiteeni oli siis liian monimutkainen. Mutta kun...
... suomalainen sosiaaliturvajärjestelmä on monimutkainen. Suomesta ei löydy todennäköisesti ketään, joka osaisi ulkoa ladella kaikki etu… Jatkuu...

(17. marraskuu 2008 at 01:00) — 2 kommenttia

Mervi Janhunen

Päiväkoti painosti ostamaan ex-miehelle kalsarit

VÄÄRYYDET OIKAISTAVA OSA XII: PÄIVÄKOTI PAINOSTI OSTAMAAN EX-MIEHELLE KALSARIT

Isänpäivä lähestyy. Tuo monen päiväkoti-ikäisen lapsen yksinhuoltajaäidin ikioma "halloween". Mitä muuta voisin sanoa sen jälkeen, mitä lapsensa kanssa kaksin asuva äiti minulle kertoi?

"Sain pojan eskarista kirjeen, jossa pyydettiin kaikkia äitejä ostamaan isiltä salaa isälle uudet alushousut. Saa olla kalsarit tai bokserit tai mitkä vaan. Lapset sitten koristelee ne päiväkodissa eli jokainen saa koristella isällee… Jatkuu...

(2. marraskuu 2008 at 23:34) — 8 kommenttia

Mervi Janhunen

Uusiokäytöstä rangaistiin

VÄÄRYYDET OIKAISTAV OSA XI: UUSIOKÄYTÖSTÄ RANGAISTIIN

Jakaessani vaaliesitteitäni Hervannassa, tuli keski-ikäinen nainen kertomaan minulle kohtaamastaan vääryydestä. Lupasin jakaa hänen tarinansa blogini lukijoiden kanssa. Näin se meni:

" Ostin yli 80 euroa maksaneen monitoimilaitteen, joka ei toiminut kunnolla. Koska kyseessä oli tarjoustuote, ajattelin, että se on jotain vanhaa varastoa ja siinä on varmaan vain värikasetti kuvunut. Ostin uusiovärikastein, mutta laite ei toiminut edelleenkään… Jatkuu...

(28. lokakuu 2008 at 22:15) — 11 kommenttia

Mervi Janhunen

Vihreän varavaltuutetun rimanalitus

VÄÄRYDET OIKAISTAVA OSA X: VIHREÄN VARAVALTUUTETUN RIMANALITUS

Blogityylilleni uskollisena lausun sekä lämpimät kiitokseni että onnitteluni "Vääryydet oikaistava" -otsikon alla.

Kiitän
- äänestäjiäni
- arkivihreää tukiryhmääni
- Äitiäni (kodin- ja lapsenhoitoavusta ja vaalipullista)
- tytärtäni (kärsivällisyydestä)
- kissaa ja naapurin koiraa (hoitaa lapsen koirakuumetta)
ja kaikkia muita mahdollisia vaalimenestystäni edesauttaneita olentoja.

Onnittelen tamperelaisia 11 upeasta ja pätevästä v… Jatkuu...

(27. lokakuu 2008 at 20:30) — 7 kommenttia

Mervi Janhunen

AAMULEHDEN UUTISOTSIKKO POLKEE LASTEN OIKEUKSIA

VÄÄRYYDET OIKAISTAVA OSA IX: AAMULEHDEN UUTISOTSIKKO POLKEE LASTEN OIKEUKSIA

Aamulehti uutisoi tänään verkkouutisissaan "9-luokkalaisten tyttöjen seksi aikuisten kanssa vähentynyt" (http://www.aamulehti.fi/uutiset/kotimaa/9luokkalaisten+tytt%F6jen+seksi+aikuisten+kanssa+v%E4hentynyt/111504 ) . Siis että kuinka? Onko Almamedian uutena linjana lasten oikeuksien polkeminen tai pedofilialle myönteisen asenneilmapiirin luominen?

Kun aikuinen mies on alle 16-vuotiaan tytön kanssa yhdynnässä, ei ole… Jatkuu...

(26. lokakuu 2008 at 12:28) — 4 kommenttia

Mervi Janhunen

CINOLAN ALASAJO

VÄÄRYYDET OIKAISTAVA OSA VIII: CINOLAN ALASAJO

Cinola on Pietilöiden suunnittelema elokuvateatteri. Cinola sijaitsee Hervannassa. Cinolassa on hyvä akustiikkaa. Cinolassa näytetään erinomaisia elokuvia.

Mutta eikö kukaan välitä, kuinka Cinolan käy?

Tilakeskus - tuo valtio valtiossa - peri kulttuuritoimelta niin korkeaa vuokraa Cinolasta, että kulttuuritoimen johtaja Jaakko Masonen suuressa viisaudessaan päätti sanoa vuokrasopimuksen irti. Neuvottelujen jälkeen päädyttiin sopuratkaisuun: vuokr… Jatkuu...

(22. lokakuu 2008 at 23:50) — 6 kommenttia

Mervi Janhunen

Omaishoidon tuen jono poistettiin kepulikonstilla

VÄÄRYYDET OIKAISTAVA OSA VII: OMAISHOIDON TUEN JONO POISTETTIIN KEPULIKONSTILLA

Lyhyt on ihmisten poliittinen muisti... Muuta ei voi todeta, kun kuuntelee sitä hehkutusta omaishoidon tuen jonojen poistamisesta, mitä näin vaalien alla joka puolueessa harrastetaan. Kaikki tukeen oikeuttavat saavat tukea! Hip hurraa!?... Miten temppu tehtiin?

Tampereen sosiaali- ja terveyslautakunta päätti 14.6.2006 "hyväksyä omaishoidon tuen tarkistetut myöntämisperusteet voimaantuleviksi 1.7.2006 alkaen" eli ki… Jatkuu...

(6. lokakuu 2008 at 08:00) — 5 kommenttia

Mervi Janhunen

LAPSET JÄÄNEET ILMAN LASTENSUOJELUA

VÄÄRYYDET OIKAISTAVA OSA VI: LAPSET JÄÄNEET ILMAN LASTENSUOJELUA

Lastensuojeluasia tulee vireille yleensä joko lapsen tai perheen omasta yhteydenotosta tai lastensuojeluilmoituksesta. Lastensuojelulain 27 §:ssä säädetään lastensuojelutarpeen selvittämisestä: "Selvitys on tehtävä ilman aiheetonta viivytystä. Sen on valmistuttava viimeistään kolmen kuukauden kuluessa lastensuojeluasian vireille tulosta." Päätös siitä, onko selvitystyö tarpeen, on tehtävä 7 vuorokauden sisällä lastensuojeluilmoitu… Jatkuu...

(2. lokakuu 2008 at 14:06) —

Mervi Janhunen

Tyttöjen ahdistelua esitetään vitsinä

VÄÄRYYDET OIKAISTAVA OSA V: TYTTÖJEN AHDISTELUA ESITETÄÄN VITSINÄ

Sain jo pari viikkoa sitten tekstiviestin tamperelaiselta teini-ikäisen tytön isältä:
"... TV-spotissa törkeä seksistinen rimanalitus: nuorten tyttöjen ahdistelua esitetään ”huumorina”. Laura 15 v ainakin ahdistui moisesta paskasta. Tee jotain!”

Viesti koski erään firman TV-mainosta, jossa esitetään jonkinlaisena vitsinä nuorten tyttöjen seksuaalista ahdistelua. Tuotetta tai firmaa en tässä mainitse, koska en halua niille yhtään… Jatkuu...

(29. syyskuu 2008 at 20:55) — 8 kommenttia

Kommenttitaulu (2 kommenttia)

Sinun tulee olla Aamulehti Blogit -verkoston jäsen ennen kuin voit kommentoida!

Liity tähän sosiaaliseen verkostoon

2. helmikuuta 2009 kello 10:23 Päivi Sinkkonen sanoi...
juu, ollaan vain. tosin olen tällä areenalla melko passiiivinen :)
2. lokakuu 2008 kello 11:47 Johanna Loukaskorpi sanoi...
Kiitos jatketaan tytöistä huolehtimista, vaikka on niissä pojissakin huolensa kannettavana vrt. pommiuhkaukset, kouluvaikeudet ja koulukiusaamiset
Ps: Lähetin sinulle ystäväkutsun, vaikka ylipuoluerajojen meneekin. : )
 
 
 

© 2009   on luonut Aamulehti

Merkit  |  Ilmoita ongelmasta  |  Yksityisyys  |  Palveluehdot