Kannatan ehdottomasti pääministerivetoista demokratiaa. Nykysysteemissä viran nykyinen hoitaja on osoittanut sen heikkoudet. Pitää kyllä ihmetellä niitä jotka haluavat keskittää valtaa yhdelle ihmiselle, presidentille. Pääministeri ei voi tehdä aiva…
Hyvä Jussi!
Tämä on järkevä ehdotus. Vaarana tosin ovat "vanhat patut" jotka ovat eläneet Kekkosen aikana ja muistelevat kaiholla silloista "diktatuuria". Maailma on muuttunut ja meidänkin järjestelmän on aika tulla 1990 luvulle. Jos asiasta järjest…
Kenraali ja lehdistöennakko ovat takana ja kyllä helpottaa. Homma kulki kuin juna. Käsikirjoittajat ovat tehneet hienon tekstin jonka ohjaaja Katja Kujala on loihtinut upeitten näyttelijöiden kautta koskettavaksi kokonaisuudeksi! Tunnen suurta ylpey…
Kiitos kaikille jotka olitte Pohjanmaa 2013 -seminaarissa. Juontaja Markku Leiwo, panelistit Antti Ala-Talkkari, Mikko Mäkynen ja Terho Ojanperä. Keskustelu oli avointa ja vilkasta, myös teatterin lähes täysi katsomollinen osallistui aktiivisesti.
L…
Heippa kaikki!
Muistattehan että, torstaina kello 13.00 on Pohjanmaa 2013 -seminaari. Vaikka RehtiSedun tavoite todennäköisesti saavutetaan, jää meille edelleen iso ongelma. Mistä saamme riittävästi työvoimaa kun taantuma on ohi ja uusi nousu alkaa.…
Terve! Kiirettä piisaa mutta on tässä taas jotakin saatu aikaan. Ensinnäkin torstaina 23.4. Lapuan tuomiokirkossa pidettävään konserttiin on luvassa hyvän musiikin lisäksi upeat juontajat. Sain Sedussa Lapualla opiskelevan Anastassia Grishinan mukaa…
Jaahas Pauli ehtikin jo tänne.
Lähetin 452 tekstaria joissa pyysin porukkaa allekirjoittamaan vetoomuksen. Pohjalainen ei syö sanojaan - siitä pidetään kiinni.
Jos saadaan tukikonsertti tai muuta häppeninkiä kasaan, lupaan tulla spiikkeriksi. Mainon…
5. huhtikuu 2009
Kai Pöntinen on Aamulehti Blogit -verkoston uusin jäsen. Tervetuloa mukaan!