Aamulehti Blogit

Jaakko Kojo
  • Mies
  • Valkeakoski
  • Suomi
Jaa 

Jäsenen Jaakko Kojo ystävät

Jäsenen Jaakko Kojo ryhmät

 

Esittelysivu: Jaakko Kojo

Uusimmat tapahtumat

Jaakko Kojo lisäsi blogikirjoituksen
Olisi kiva tietää valtionvarainministerin aivoitukset joulun alla. Jouluhan on lahjojen antamisen aikaa, mutta ministeri tuskin uskaltaa julkaista aivoituksiaan juuri verohallituksen töppäyksen jälkeen ja ennen suurta juhlaa. Tärkeät oivallukset jät…
3 tuntia sitten
Olen ollut konepajassa yli 30 vuotta, ja 90-luvulla alkoi kiinalaisten esiinmarssi. Vaatimukset kohosivat alun jälkeen huimiksi, ja kinuskit vaativat jopa patenttien alaisia piirustuksia. Emme suostuneet antamaan tietotaitoa muuten, kuin rakennettav…
eilen
Jaakko Kojo lisäsi blogikirjoituksen
Osta, osta, osta, sanoo markkinatalous pääministeriä myöten. Pitäisi kuluttaa, mutta mistä köyhyysrajan alapuolella elävillä ihmisillä on mistä kuluttaa. Köyhä ei saa korttia, eikä se mikään pelastus olisikaan. Kortti kun ei ole ihme, millä kuluttaa…
joulukuu 15
Yhdestä kahvipaketista keitetään noin 50 kuppia kahvia,iso hana olut maksaa noin 60 centtiä,makkarapaketti euron, ja höyry tai grilli makkarana kioskilla jonkun verran enemmän. Esimerkkejä siitä miten katteet on kohdallaan.
joulukuu 6
Ei ennen kahvikuppi maksanut baarissa saman verran kuin kahvipaketti kaupassa.
joulukuu 6
markalla sai myös 5pussia makaronia...nyt pussi maksaa euron,usein puolitoista.markka aikana olisit saanut 40pss makaronia yhden sijaan..mutta hei!EU ssahan on ruoka halpaa!ihan sairaan edullista!...joten yhdyn blogin kirjoittajaan:mieti miten äänes…
joulukuu 6
Jaakko Kojo lisäsi blogikirjoituksen
Nyt ne maksavat euron. Kehitystä sekin. Joidenkin tavaroiden hinnat ovat karanneet käsistä. Ilmeisesti nämä tavarat eivät kuulu siihen ryhmään, joilla seurataan inflaation kehitystä. Inflaatiomme on ollut maltillinen eurovaluutan aikana, joten hinto…
joulukuu 6
Asemien kaivaminen ja sodan lietsominen ei ole koskaan viisasta. Sen sijaan yhteistyö ja järjen käyttö olisivat suotavia. Valitettavasti niin eivät tee nykyisin valtaa pitävät. Senioripuolueen olisi alettava tehdä väkevää jalkatyötä, sillä täällä ve…
joulukuu 6

Jäsenen tiedot

Tervetuloa! Mikä on nimesi?
Jaakko Kojo
Minä vuonna olet syntynyt?
1950
Tämä on vapaaehtoinen kysymys: Kerro itsestäsi, jos haluat muiden KERHOn jäsenten tietävän sinusta enemmän!
Olen pirkanmaalainen kirjailija ja kotisivuni on www.yaccocoyo.fi. Olen kiinnostunut elämästä ja politiikasta. Kirjoitan parhaillaan kirjaa Venäjästä. Olen kirjoittanut historian ja olen nykypäivässä. Kirjoitan vielä osan tulevaisuudesta. Kirja valmistuu joskus ensi vuoden alkupuolella ja julkaisen sen sähköisenä pdf-muodossa. Se on saatavissa kotiviuni sähköpostiosoitteesta ilmaiseksi.

Jäsenen blogi

Jaakko Kojo

Verotus kiristyy

Olisi kiva tietää valtionvarainministerin aivoitukset joulun alla. Jouluhan on lahjojen antamisen aikaa, mutta ministeri tuskin uskaltaa julkaista aivoituksiaan juuri verohallituksen töppäyksen jälkeen ja ennen suurta juhlaa. Tärkeät oivallukset jätetään varmasti kevättalven vesisateisiin. Sen verran hän on aivoituksiaan paljastanut, että verotus kiristyy joka tapauksessa. Miten veroja kiristetään, se onkin jo toinen juttu.

Välillistä verotusta tullaan kiristämään kaikilla sektoreilla, ja korot… Jatkuu...

(22. joulukuu 2009 at 08:36) —

Jaakko Kojo

Markkinajoulu

Osta, osta, osta, sanoo markkinatalous pääministeriä myöten. Pitäisi kuluttaa, mutta mistä köyhyysrajan alapuolella elävillä ihmisillä on mistä kuluttaa. Köyhä ei saa korttia, eikä se mikään pelastus olisikaan. Kortti kun ei ole ihme, millä kuluttaa. Kaikki on maksettava aikanaan, ja sitä krapulaa seuraa sitten köyhyys. Korttivelat kun on maksettava kiireemmin kuin muut velat.

Amerikkalaiset eivät ole vieläkään maksaneet viime joulun lahjaostoksia. Niinpä siellä on keksitty lay-away-ostos. Tava… Jatkuu...

(15. joulukuu 2009 at 14:56) —

Jaakko Kojo

Joulukortit maksoivat ennen markan

Nyt ne maksavat euron. Kehitystä sekin. Joidenkin tavaroiden hinnat ovat karanneet käsistä. Ilmeisesti nämä tavarat eivät kuulu siihen ryhmään, joilla seurataan inflaation kehitystä. Inflaatiomme on ollut maltillinen eurovaluutan aikana, joten hintojen ei olisi pitänyt moninkertaistua. Palkkaratkaisuissa pidetään kiinni ostovoiman kasvusta, mutta niissäkään pöydissä ei huomata hintojen kuusinkertaistumista.

Vai ei Sauli haluakaan presidentiksi. Taisi Matin vallankaappaus tulla yllätyksenä. Maai… Jatkuu...

(6. joulukuu 2009 at 11:14) — 3 kommenttia

Jaakko Kojo

Sairaiden ja vanhusten hoito kriisissä

Vielä 50- ja 60-luvuilla terveydenhoito kävi hyvin, kun pienemmät sairaudet sairastettiin kotona, ja vasta vakavammissa tapauksissa turvauduttiin terveyssisareen tai sairaalaan. Sairaaloita olikin monissa pitäjissä. Terveyssisar oli jokaisessa pitäjässä. Apteekkeja oli tiheämmässä kaupungeissa, mutta syrjäkunnissa oli vain lääkekaappi. Sairaudet eivät levinneetkään niin helposti, koska kanssakäyminen tapahtui pääasiassa pitäjän sisällä.

Nykyään terveyskeskuksia on yhä harvemmassa kuntaliitoksis… Jatkuu...

(29. marraskuu 2009 at 10:37) —

Jaakko Kojo

Nuorten ja vanhempien energia talteen

Kylällämme kulkee keskenkasvuisten joukko, joka vandalisoi yhteisöä. He sotkevat talojen seiniä ja häiritsevät pyörineen liikennettä vaarallisesti. He rikkovat ulkovaloja ja tekevät kaikkea pahaa, mitä mieleen juolahtaa. Poikia ei ole montaa, mutta kodin tavat ja tottumukset heijastuvat poikien käytöksessä. Pelkäänpä pahoin, että tässä ovat nuorisorikollisuuden ainekset.

Rikollisuus yleensäkin kumpuaa useimmiten kotikasvatuksesta. Sieltä alkavat luvattomat pienet rikkeet ja koska valvontaa ei o… Jatkuu...

(22. marraskuu 2009 at 18:42) — 2 kommenttia

Kommenttitaulu

Sinun tulee olla Aamulehti Blogit -verkoston jäsen ennen kuin voit kommentoida!

Liity tähän sosiaaliseen verkostoon

  • Ei vielä kommentteja!
 
 
 

© 2009   on luonut Aamulehti

Merkit  |  Ilmoita ongelmasta  |  Yksityisyys  |  Palveluehdot