Aamulehti Blogit

Jäsenen Hannu Tiainen ystävät

Jäsenen Hannu Tiainen ryhmät

 

Esittelysivu: Hannu Tiainen

Uusimmat tapahtumat

Taas kerran Sipon kanssa samaa mieltä, että miksi ei laiteta suosituimpia ylös ja uusimmat entiselle paikalleen ja jokaiselta yksi kirjoitus kerrallaan näkyvissä etusivulla aivan kuten on US-blogissa.
lauantaina
Vielä kerran, miksi ei uudisteta etusivua niin, että etusivulla näkyy kirjoittajalta vain yksi merkintä kerrallaan. Jos joku kirjoittaa päivällä vaikka kaksi merkintää, niin edellinen kirjoitus häipyy automaattisesti pois.
perjantaina
Huomenta tännekin blogiin. Ahti on näköjään palannut pieneltä tauolta ja yhtä jämeränä kuin aina ennen - hyvä niin. Kirjoitin itse myös samasta asiasta merkinnän ja ihmettelin tätä kovasti tätä uudistusta. Ilmeisesti kun Aamulehti kutsui kokoomuks...
keskiviikkona
Liityin Maalarimestarin seuraan US blogiin.
marraskuu 26
Onhan tästä uudistuksesta se hyöty ettei tule notkuttua koneella niin paljon. Eilenkään en käynyt lukemassa ainuttakaan uutta merkintää kun ne oli mukavasti laitettu piiloon. Jos uusimmat keskustelunaiheet näkyisivät etusivulla, tulisi ne herkemmi...
marraskuu 25
Komppaan tässä edellisiä kirjoittajia aika paljolti. Nythän on niin, että jos johonkin blogimerkintään tulee luokkaa 50 kommenttia, se on aika kauan kärjessä. En tiedä taipuuko systeeminne suorilta tällaiseen, mutta ehdotukseni olisi seuraava: 1...
marraskuu 24
Se on muuten kumma että, sotaveteraani joka ei ole sotaveteraanijärjestön jäsen ei saa mitään avustuksia kyseiseltä järjestöltä. Aika nihkeää isänikin oli saada mitään avustuksia vaikka olikin sotainvaliidi.Minusta koko pulja on minusta jonkun tah...
marraskuu 24
al1947: tsekkaa aamulehdenblogit.ning.com/profiles/blog/list Siinä on (käänteisessä) kronologisessa järjestyksessä.
marraskuu 24
Siellä on viime päivien luetuimmat/suosituimmat blogimerkinnät, ei kommentoiduimmat.
marraskuu 24
Jospa saisi itse muutettua näkymää "perinteisen" ja tämän uuden mallin välillä? Tämä uusikin kiinnostaa. On kiva nähdä, että mitkä ovat luetuimpia blokeja.
marraskuu 24
Vähän ihmettelen itsekin. Kyllä kait ideassa on jotain järkeä, mutta nyt näyttää että uusilla teksteillä ei ole mitään mahdollisuutta näkyä lainkaan. Se on vähän ikävää.
marraskuu 24
Palkkatyö nimenomaan ei sovi kuvioon. Jos taiteilija joutuu vastentahtoisesti tekemään sellaisia teoksia jotka myyvät ja siten elättävät taiteilijan ja hänen perheensä, eli tavallaan tekevät palkkatyötä, niin jokainen tietää ettei siitä synny sell...
marraskuu 24
Hannu Tiainen lisäsi 2 blogikirjoitusta
marraskuu 24
"Teatteripuolella laitosteattereiden ongelma on juuri tässä laitosmaisuudessa. Näyttelijät ovat virkamiehiä. Kerran saatu vakanssi on ja pysyy ja jos siihen tyydyt kyllä kehitys näyttelijänä pysähtyy." Onkohan Juha U. nyt ihan noinkaan. Esko Salmi...
marraskuu 24
Sipo Näinkin tietysti on mitä juuri kirjoitit, kulttuuri on samalanlailla kuin koko muukin elämä monitahoista, ei ole vain yhtä ainoaa totuutta tai kyllä ja ei asetelmaa. Mielestäni kulttuuria pitää käsitellä sekä että pohjalta.
marraskuu 23
Minusta vaan on jännää, että joka ainoa kerta kun kapitalistinen järjestelmä on kriisissä, niin ensimmäisenä hyökätään kulttuurin kimppuun, puolustuskyvyttömien kimppuun ja köyhien kimppuun ja asetetaan ne myös vastakkain, toinen muka vie toiselta...
marraskuu 23

Jäsenen tiedot

Tervetuloa! Mikä on nimesi?
Hannu Tiainen
Minä vuonna olet syntynyt?
1955
Tämä on vapaaehtoinen kysymys: Kerro itsestäsi, jos haluat muiden KERHOn jäsenten tietävän sinusta enemmän!
Olen kihniöläinen 54 vuotias työtön hitsaaja.Satakunnan lapissa asuva korpikommunisti.

Jäsenen blogi

Hannu Tiainen

Järjetön uudistus

Mihin tuolla blogiuudistuksella pyritään. Onko tarkoitus, että samat kirjoitukset säilyvät etusivulla maailmantappiin. Mitenkähän muuten lukijat suhtautuisivat jos Aamulehden paperiversiossa olisi etusivu päivästä toiseen sama. Näyttää kovasti siltä, että uudet kirjoitukset häipyvät unholaan pika pikaa, huomaavatko lukijat edes käydä katsomassa uusia kirjoituksia. Eikö etusivun tarkoitus ole se, että niistä voi lukea tuoreimmat uutiset tai kannanotot. Kuka valvoo, että peli on varmasti rehellist… Jatkuu...

(24. marraskuu 2009 at 10:43) — 6 kommenttia

Hannu Tiainen

Sotaveteraanien rahat!

Viikonloppuna uutisoi Väli- Suomen sanomien Sunnuntaisuomalainen, että sotaveteraaneja tukevat järjestöt ja säätiöt ovat kartuttaneet ainakin noin 87 miljoonan euron omaisuuden. Viime vuoden lopussa elossa oli 67500 veteraania. Arvioiden mukaan kaksi kolmannesta heistä kuolee viiden vuoden kuluessa. Rahan jakamisessa tulee kuulemma kiire jos ne aiotaan saada jaettua sotaveteraaneille.

Uutinen väistämättä herättää kysymyksiä. Varsinkin kun sotaveteraaneille kerätään jatkuvasti lisää varoja. Suom… Jatkuu...

(24. marraskuu 2009 at 09:12) — 1 kommentti

Hannu Tiainen

Kaksinaismoraali?

Minusta kaksinaismoraalin määritelmä tarkoittaa yksinkertaistettuna tekojen ja sanojen ristiriitaa. Miksi yhä vain useammin törmää ihan joka puolella yhteiskunnallisesta asemasta riippumatta sanojen ja tekojen ristiriitaan?

Otetaan esimerkkejä, jotta voisimme ymmärtää mistä on kyse. Eilen Arto Nybergin vieraana oli arkkipiispa Jukka Paarma. Hän tuomitsi hyvin selkeästi kauppojen aukiolon sunnuntaisin ja perusteli näkemystään sillä, että näin yhä enemmän meistä tehdään kuluttajia tähän yhteiskun… Jatkuu...

(23. marraskuu 2009 at 09:43) — 8 kommenttia

Hannu Tiainen

Entä jos maahanmuuttajat ja ruotsinkieliset...?

Mitä jos tapahtuisikin sellainen ihme, että ruotsinkielinen väestö kyllästyisi iänikuiseen taisteluun elintilastaan, pakkaisi laukkunsa, muuttaisi Ahvenanmaalle ja perustaisi oman valtion.

Mitä jos kaikki maahanmuuttajat kyrsiintyisivät lopullisesti ainaiseen vi….luun, keräisivät kamansa ja kamppeensa ja häipyisivät.

Ensinnäkin : Jos tuo maalailemani kuva toteutuisi, jättäisi se valtavan tyhjiön maamme poliittiseen että yhteiskunnalliseen elämään pitkäksi aikaa. Mistä herranen aika löydettäisi… Jatkuu...

(21. marraskuu 2009 at 10:52) — 31 kommenttia

Hannu Tiainen

Olisko jo aika antaa Kokoomukselle ja Kataiselle kenkää?

Kokoomuksen ja sen nokkamiehen Jyrki Kataisen kupla alkaa pikkuhiljaa puhjeta. Kokoomukselle on käymässä juuri niin klassisesti kuin kaikille muille, jotka kuvittelevat kaiken olevan ikuista. Puheenjohtaja on puolueensa nousuhuumassa sokaistunut eikä näe mitä ympärillä tapahtuu. Valtiovarainministeri leijailee aivan muissa maailmoissa vailla todellisuuden tajua.

Vai onko sittenkin niin, että kokoomuksen politiikka on sitä kovinta porvarillista politiikkaa mitä vain olla ja voi – itse uskon, ett… Jatkuu...

(20. marraskuu 2009 at 10:10) — 9 kommenttia

Kommenttitaulu (3 kommenttia)

Sinun tulee olla Aamulehti Blogit -verkoston jäsen ennen kuin voit kommentoida!

Liity tähän sosiaaliseen verkostoon

6. lokakuu 2009 kello 06:17 Maalarimestari sanoi...
On kunnia olla ystäväsi.
4. syyskuu 2009 kello 21:14 Vappu Kopra sanoi...
Niin no kuvan perusteella voi otaksua että kyseessä on Vappu 15 v ;)
22. toukokuu 2009 kello 09:23 Viurunen sanoi...
Kiitän selkeistä kannanotoista. Vastaavaan en itse kykene taitojeni ja nimimerkkini rajoittaessa ilmaisuani. Porvarilehdessä on hyvä löytyä myös toisinajattelevan tekstiä markkinavoimien ja ajattelemattomien vastapainoksi. Roviolla tavataan.
 
 
 

© 2009   on luonut Aamulehti

Merkit  |  Ilmoita ongelmasta  |  Yksityisyys  |  Palveluehdot