Aamulehti Blogit

Arto Satonen
  • 43, Mies
  • Sastamala
  • Suomi
Jaa 

Jäsenen Arto Satonen ystävät

 

Arto Satonen

Uusimmat tapahtumat

Satonen unohtaa esimerkin näyttämisessä olleellisimman eli kansanedustajan ylivoimaisen indeksinedun tavallisiin suomalisiin työeläekläisiin verrattuna. Yli mijoonaan työeläkeläiseen sovelletaan tilapäiseksi säädettyä leikattua indeksiä eli eläkkeid…
10. joulukuu 2009
Tuosta kansanedustajien eläkemuutoksesta samaa mieltä. Kirjoituksen alussa viitattiin suunnitelmiin toimenpiteistä työurien pidentämiseksi. Toivottavasti kansanedustajat ymmärtäisivät, että työurien pidentäminen eläkeikää nostamalla on hölmöläisten…
10. joulukuu 2009
On sinänsä mielenkiintoista, että aikanaan vaatimatonta elintasoa ja harkitsevaa kulutusta puolustaneesta vihreästä liikkeestä löytyy nelikymppinen kansanedustaja, joka on valmis ottamaan melko korkean kansanedustajan sopeutumiseläkkeen, jos eduskun…
10. joulukuu 2009
Arto Satonen lisäsi blogikirjoituksen
Eduskunnan puhemies Sauli Niinistö kertoo Ilta-Sanomien haastattelussa (30.10.) tarpeesta muuttaa kansanedustajien eläkejärjestelmää samassa yhteydessä, kun Rantalan työryhmän pohjalta tehdään työurien pidentämistä edistäviä päätöksiä. Puhemies on…
10. joulukuu 2009
Onneksi ydinvoiman lisärakentamisesta päättää Suomen eduskunta, eikä (energiaintensiivinen) teollisuus. Ja onneksi sitä sallitaan vain silloin, kun se on "yhteiskunnan kokonaisedun mukaista". Myös tämä kuuluu pelin sääntöihin! Tosin, joskus näyttää…
24. syyskuu 2009
Tottahan tuo mitä Kyuu sanot. Sieltä ostetaan mistä halvemmalla saadaan. Ja ei tässä mistään suomalaisen teollisuuden kiusaamisesta ole kyse. Kyse on meidän vastuustamme. Me kyllä haluamme puhdasta energiaa, mutta emme sen tuottamisesta aiheutuneita…
24. syyskuu 2009
En epäile esitettyjä pointteja ydinvoiman ns. piilokuluista. Vaan ongelma on, että ydinvoimaa puuhataan reaalikuluilla. Teollisuuden edustajat katsovat asiaa hinnastosta eivätkä moraalin oppikirjasta. Se ei ole kaunista peliä suinkaan, enkä puoluste…
24. syyskuu 2009
Myös ydinpolttoainekierron toisessä päässä voi olla ylimääräisiä kustannuksia, mutta valtio on rajoittanut ydinvoiman tuottajan taloudellista riskiä. Ydinvoimateollisuuden ei tarvitse vastata pitkäaikaisesta ydinjätehuollosta - siis ns. loppusijoitu…
24. syyskuu 2009

Jäsenen tiedot

Tervetuloa! Mikä on nimesi?
Arto Satonen
Minä vuonna olet syntynyt?
1966
Tämä on vapaaehtoinen kysymys: Kerro itsestäsi, jos haluat muiden KERHOn jäsenten tietävän sinusta enemmän!
Arto Satonen on noin 40-vuotias toisen kauden Kokoomuksen kansanedustaja Pirkanmaalta Vammalasta. Koulutukseltaan Satonen on yhteiskuntatieteiden maisteri ja ylioppilasmerkonomi.

Ennen eduskuntauraansa Satonen on toiminut Kokoomuksen talouspoliittisena sihteerinä, opettajana ammattikorkeakouluissa ja itsenäisenä grilliyrittäjänä. Lisäksi hän on ollut kaksi vuotta vierailevana yliopistotutkijana ja luennoitsijana Uudessa-Seelannissa ja Unkarissa.

Eduskunnassa Satonen toimii vaalikaudella 2007-2011 työelämä- ja tasa-arvovaliokunnassa (TyV) puheenjohtajana ja lisäksi esimerkiksi puhemiesneuvostossa ja maa- ja metsätalousvaliokunnassa (MmV).
Kansanedustaja Arto Satosen (kok) kirjoituksia työvoimasta, taloudesta ja kunta-asioista. Pääblogini on kotisivuillani osoitteessa http://www.satonen.fi/

Jäsenen blogi

Arto Satonen

Eduskunnan näytettävä esimerkkiä eläkeuudistuksessa

Eduskunnan puhemies Sauli Niinistö kertoo Ilta-Sanomien haastattelussa (30.10.) tarpeesta muuttaa kansanedustajien eläkejärjestelmää samassa yhteydessä, kun Rantalan työryhmän pohjalta tehdään työurien pidentämistä edistäviä päätöksiä.

Puhemies on jälleen kerran oikeassa. Kansanedustajien sopeutumiseläke poikkeaa huomattavasti normaalista työttömyysturvasta, joka perustuu 500 päivän oikeuteen saada ansiosidonnaista työttömyyskorvausta. Ei ole perusteita sille, että kansanedustajan työn loppumin… Jatkuu...

(10. joulukuu 2009 at 04:12) — 4 kommenttia

Arto Satonen

Teollisuuden työpaikat tarvitsevat ydinvoimaa

Keskustelu tulevasta ydinvoimapäätöksestä on mennyt erikoisille raiteille. Suurta ongelmaa on tehty siitä, jos meillä jonakin vuonna olisi ydinvoimasähköä hetkellisesti jopa muille myytäväksi asti. Nämä myyntiä pelkäävät eivät kuitenkaan näe mitään ongelmaa siinä, että parasta aikaa Venäjältä ostetaan ydinsähköä yhden voimalan verran. Eikö vientiongelman sijasta pitäisi keskustella tuontiongelmasta?

Parasta aikaa TEM:issä virkamiehet yrittävät laskea sähkönkulutuksen ennustetta 30 vuoden päähän… Jatkuu...

(23. syyskuu 2009 at 20:10) — 25 kommenttia

Arto Satonen

Puoluerahoituksessa ei ole muuta tietä kuin rahoituksen julkistaminen

Politiikan kesä ei ole alkanut aivan hiljaisesti. Puoluerahoituskohu on johtanut mm. erityistilintarkastuksen tekemiseen KEVA:ssa liittyen Nova Groupin kanssa tehtyihin liiketoimiin.

Viimeistään nyt on selvää, että puoluerahoituksessa ei ole muuta tietä kuin rahoituksen julkistaminen.

Asia on Tarastin komiteassa, ja ehdotuksia on sieltä tulossa syksyllä.

Silloin on päätettävä läpinäkyvyyden varmistavasta linjasta, joka täyttää sekä kansainväliset vaatimukset että takaa kotimaisen luottamuksen… Jatkuu...

(25. kesäkuu 2009 at 18:04) — 4 kommenttia

Arto Satonen

1809: Puolustaa ja neuvotella

Suomen autonomian ajoista eli Porvoon valtiopäivistä tuli kuluneeksi 200 vuotta. Koko Suomen valtion ylin johto oli keväällä kokoontunut Porvoon tuomiokirkkoon seuraamaan ”Laulu Suomelle” -dokumenttia, jossa tunnin aikana teatterin ja elokuvan keinoin käytiin läpi 200 vuotta sitten tapahtuneet tapahtumat.

Kansakunnalla, joka ei tunne historiaansa, ei ole tulevaisuutta on vanha sanonta, mutta siinä on myös totuuden siemen. Suomen menestys on kansakuntana aina perustunut siihen, että olemme saman… Jatkuu...

(23. kesäkuu 2009 at 17:00) —

Arto Satonen

Vain puolustusmäärärahojen kasvu takaa yleisen asevelvollisuuden jatkon nykytilanteessa

Eduskunnan tänään käymässä turvallisuuspoliittisessa keskustelussa huomionarvoisinta oli se, että SDP ilmoitti olevansa puolustumenojen 2 prosentin tasokorotusta vastaan.

Tasokorotuksesta luopuminen merkitsisi sodan ajan joukkojen määrän laskemista 350 000 hengen kokonaisvahvuudesta ehkä jopa sadallatuhannella. Lisäksi määrärahojen pitäminen nykytasolla johtaisi yhden keskikokoisen varuskunnan lakkauttamiseen jo ennen vuotta 2012. Lisämäärärahalla varusmieskoulutus voidaan pitää nykytasolla ikä… Jatkuu...

(3. huhtikuu 2009 at 16:00) —

Kommenttitaulu

Sinun tulee olla Aamulehti Blogit -verkoston jäsen ennen kuin voit kommentoida!

Liity tähän sosiaaliseen verkostoon

  • Ei vielä kommentteja!
 
 
 

© 2010   on luonut Aamulehti

Merkit  |  Ilmoita ongelmasta  |  Yksityisyys  |  Palveluehdot