Aamulehti Blogit

Ahti Pontinen
  • Mies
  • Suomi
Jaa 

Jäsenen Ahti Pontinen ystävät

Jäsenen Ahti Pontinen ryhmät

 

Esittelysivu: Ahti Pontinen

Uusimmat tapahtumat

Lähtökohta tälle kirjoitukselle, eli blogin aloitus:Kaikki myöntävät, että täsmälliset lait hallitsevat kaikkea ainetta aina atomeista galakseihin. Lakeja voisi kutsua jopa matemaattisiksi. Samoin myöntävät kaikki elämän monimuotoisuuden, monimutkai…
29. joulukuu 2009
Uskohan on siinä mielessä järkevää,että se auttaa vaikeissa asioissa henkisesti. Siis usko riippumatta siitä onko sillä tai tuleeko sillä ikinä olemaan tieteellistä tai muutakaan vastaava pohjaa. Jos taas uskoa, joka nimensä mukaisesti on uskoa, ei…
29. joulukuu 2009
YLE vastaavana kuin Iso-Britannian BBC:n kaltaisena tuettuna toimijana lienee oleman hyvä asia. Onko se sitä?, voisi ainakin kysyä TV 2:en "lautakasajuttujen" ja muiden vastaavien ja kyseisen toimijan ns. "huipputoimittajien" toiminnan perusteella.…
18. joulukuu 2009
En ole koskaan ymmärtänyt puoluelehtien tukia, en sitten mitenkään. Olen myös oppinut, että se on täysin turhaa tukea - puolueet saavat lehtiä aikaiseksi ilman tukiakin.
18. joulukuu 2009
Ja palkkamonopoli....
18. joulukuu 2009
Niin. Aika monen "mediamonopolin" jyllää jakelumonopoli (posti ja televisiojakelu).
18. joulukuu 2009
Inhimillisyys on koettu asiaksi joka ylittää kaiken, jopa yhteisen edun. Inhimillisyys ihmisen korottamisena kaiken yläpuolelle on yliarvostettua. Näin on niin kauan kun ihminen on korottanut jumalan omaksi kuvakseen.
18. joulukuu 2009
Edelleenkään en voi tajuta, miten joku blogi nousee suosituimmat blogit listalle. Kyse ei varmasti ole luetuimmista tai kommentoiduimmista kaikissa tapauksissa se on varma. Tämän näkee ajasta jolloin tehty ja miten nostettu listalle. Melko mielivalt…
18. joulukuu 2009
Ahti Pontinen lisäsi blogikirjoituksen
Joitain yrityksiä ja organisaatioita tuetaan yleishyödyllisyyden tai työllistämisen nimissä. Kannattaisiko miettiä kuinka paljon tämä vääristää vapaata markkinataloutta, emme ole lähelläkään sitä, emmekä ole edes koskaan käyneet lähelläkään. Suomes…
18. joulukuu 2009
Voi teitä saman P:n jauhantaa.
15. joulukuu 2009
Tässäkin on kirjoitus joka tehty eilen, 1 kommentti. Suosituimmat blogit listalla. Ei mitään Kyuuta tai kirjoitusta vastaan.
15. joulukuu 2009
Ahti Pontinen kommentoi blogikirjoitusta 'Jouluruno'
On se merkillistä miten suosituimmat blogit listalle pääsee yhdellä kommentilla. Ja kirjoituksella joka julkaistu 2008.Muuten ok.
15. joulukuu 2009
Venäjän kulttturi on vanha, Suomi on pudonnut taas vasta puusta. Siinä mielessä ei voida rinnasta. Yleistämistä tää tietysti kokonaisuudessaan on. Sosialismin käännekohdat on muuten viinahuuruissa tehty.Kapitalismilla ei ole venäläisen viinakulttuur…
15. joulukuu 2009
Päällekkäisyydet pois /minimiin ja tuopttamatoman byrokratiaksi kutsutun tilalle oikeita toimia, yhdyn siis mielestäni Talvitien ja Kalevi Järvisen mielipiteeseen suurimmalta osalta. Sanon vaan mielestäni asiat suoremmin ja kärjistetymmin. Tästä ei…
15. joulukuu 2009
Juuri näin arvoisa Eri- Tuuli. Yrittäminen on aliarvostettua ja se johtuu myös siitä, että opetetaan menemään muille töihin ja luullaan yrittämisestä sitä sun tätä, jopa yrittäjät itse. Esim. Hyvä idea kantaa, se ei kanna mihinkään ilman kunnon tai…
15. joulukuu 2009
Jos katsottaisiin vain lausetta: "Kumpi on tärkeämpää - oikeus tehdä töitä vai oikeus olla työttömänä?" Sanottakoon suoraan, että vain toinen on mahdollista. Olisi se suurinta paskaa mitä maailma päällään kantaa. Onneksi jälkiosakirjoituksesta tekee…
14. joulukuu 2009

Jäsenen tiedot

Tervetuloa! Mikä on nimesi?
Ahti M. Pontinen
Minä vuonna olet syntynyt?
1968

Jäsenen blogi

Ahti Pontinen

Medioiden saamat tuet ja verohelpotukset Suomessa minkä tahansa hyvän syyn varjolla ovat menneisyyteen takertumista

Joitain yrityksiä ja organisaatioita tuetaan yleishyödyllisyyden tai työllistämisen nimissä. Kannattaisiko miettiä kuinka paljon tämä vääristää vapaata markkinataloutta, emme ole lähelläkään sitä, emmekä ole edes koskaan käyneet lähelläkään.

Suomessa on edelleen pelimonopoli, viinamonopoli ja erilasten tukien kautta myös yritysmonopoleja, joilla ei hirveästi ole tekemistä vapaan yrittämisen ja yritteliäisyyden kanssa vaan jos rahaa uppuu sitä ruinataan lisää. Jos maailma muuttuu valtio = me ole… Jatkuu...

(18. joulukuu 2009 at 15:24) — 4 kommenttia

Ahti Pontinen

Yrittäjyyden edistämisestä, sen tärkeydestä ja asenteista mitä yrittäminen on

Suomalaisen työn liiton ja Suomen Uusyrityskeskukset Ry:n teettämässä Yrittäjän päivä tutkimuksen mukaan paras tapa edistää yrittäjyyttä on on ostaa Suomalaisia tuotteita ja palveluita. Toiseksi tärkein on yritysverotuksen keventäminen ja kolmanneksi yrittäjän sosiaaliturvan parantaminen. Tutkimuksen toteutti Taloustutkimus Oy elokuun aikana 85:llä paikkakunnalla kaikkiaan yli tuhat henkilöä osallistui siihen.

Tekijätahot eivät ole kovinkaan puolueettomia asian suhteen ja ehkä tutkimusta ei oli… Jatkuu...

(13. joulukuu 2009 at 08:00) — 2 kommenttia

Ahti Pontinen

Obaman Nobel-palkinnossa on järkeä!

Tahallani laitoin otsikon ilman Voi sana. Eli Obaman Nobel palkinnossa voi olla järkeä.

On aiheellista ihmetellä Mitä Barack Obama on ehtinyt presidenttikaudellaan tai ennen sitä tehdä, jotta hänet palkittaisiin? Hänen ainoa ansionsa on se, että hän on Barack Obama.....


On aiheellista ihmetellä, että onko Nobelkomitea on liittynyt samaan henkisesti kirkuvien dingofanien laumaan, joko kansainvälistä olympiakomiteaakin koetettiin kansainvälisessä mediassa ohjata jne...

"Yllätys", "sensa… Jatkuu...

(12. joulukuu 2009 at 22:13) — 1 kommentti

Ahti Pontinen

Viina ja Venäjä

Suosittelen lukemiseksi Ilmari Susiluodon vilpittömän ilon valtakunta,joka kertoo viinasta ja venäjästä.
Viina on ohjannut venläistä kulttuuria, poliittista päätöksentekoa ja erityisesti sosialismia.OIkeastaan vaikuttaen lähes kaikkeen mitä Venäjällä on tai ei ole.
( Joo, tiedetään myös Suomea, Suomalaisia ja monia muitakin )
Aivan erityisesti kuitenkin Venäjällä viinan voimalla on jopa talous toiminut sosialismissa, sosialismin kaatumisessa viina oli merkittävä tekijä ja niin se edelleen venäjä… Jatkuu...

(12. joulukuu 2009 at 22:08) — 4 kommenttia

Ahti Pontinen

Täysin aivottomat virkamiehet-paperinpyörittämisen mestarit

Virkamiehen tai valtion kunnan palveluksessa oleva konttorirotta ja niiden rottien järjestelmä on enemmistöltään kieltänyt lähes kaiken ajattelun ainakin työssään itseltään. Näitä me sitten elätämme, vaikka apinakin pystyisi parempaan banaanipalkalla. Muutama tuttava, joka on vaikeuksissa yrityksensä kanssa, maksut siis myöhässä kertoo muutaman tarinan:

- Käräjäoikeudesta maksulappua haettaessa, vouti tai mikä lie arvuutteli mikä sde näoistä on, hän luetteli henkilötietoja ja yritysten nimiä (… Jatkuu...

(12. joulukuu 2009 at 22:00) — 3 kommenttia

Kommenttitaulu (1 kommentti)

Sinun tulee olla Aamulehti Blogit -verkoston jäsen ennen kuin voit kommentoida!

Liity tähän sosiaaliseen verkostoon

16. joulukuu 2009 kello 15:38 Hannu Partala sanoi...
Mikä se sellainen suosikkilista on? En ole pyytänyt enkä pyrkinyt. Ja mitä sen väliä sitten oikeastaan on? Rauhallista joulua toivotellen Hannu Partala.
 
 
 

© 2010   on luonut Aamulehti

Merkit  |  Ilmoita ongelmasta  |  Yksityisyys  |  Palveluehdot