Aamulehti Blogit

Jäsenen Aapeli ystävät

Jäsenen Aapeli ryhmät

 

Esittelysivu: Aapeli

Uusimmat tapahtumat

Miksi moisen sallimme? Tiedäpä tuota sallimmeko sitä. Vai emmekö voi sille mitään. Hyväuskoisesti minä ainakin luotan siihen, että muutos on pakko olla edessä. Äänestämällä muita kuin "vanhan mallin poliitikkoja" ja toinen taho, jonka toivoisin vie…
eilen
Kuka kantaa vastuun tuloksettomasta toiminnasta? EFS ansiokkaasti kysyi ylläolevan kysymyksen. Meillähän on aikojen saatossa muodostunut tapa, että politiikassa ei juuri vastuunkantoa tunneta. Muutamaa poikkeusta lukuunottamatta, ja niidenkin kohda…
eilen
Ja Väestöliitto voisi hommata toiselta firmalta nimen: Panostaja
perjantaina
Shkupolli ei ollut syrjäänvetäytyvä vaan päin vastoin pidetty työtoveri. ---oli suoraselkäinen mies.. Em mainitut lauseenpätkät on eri lehtien palstoilta. Olen välillä ihmetellyt miksi on kiire julkistaa raakaan tekoon syyllistyneen ihmisen luonnek…
perjantaina
Upea kuva Karilta taas kerran. Ja Hyvää Uutta Vuotta kaikille. Puolihuolimattoman lupauksen annan, että laittaisin tänne kuvia hieman aktiivisemmin.
perjantaina
Mielenkiintoinen tilanne tulee, jos kirkon piirissä leviää laajemminkin tilanteita, joissa seurakuntaan kuuluva estää tai haittaa tuomioistuimen antaman päätöksen toimeenpanoa. Tällöinhän ko henkilö saattaa syyllistyä rikokseen. Ja silloinhan tuomio…
29. joulukuu 2009
Keskusta meinaa tunaroida seuraavatkin vaalinsa ilmoittamalla, että puolueen uudesta puheenjohtajasta tulee myös pääministeri. Tuohan on käsittämätöntä demokratian ja ennen kaikkea äänestäjien aliarvioimista. Toivon todella, että äänestäjät muistava…
29. joulukuu 2009
Ymmärrettävällä kielellä olisi toki paikkansa nykypäivänä. Kaikille ongelmille halutaan nykyään hieno nimi. Nimi, joka ei tarkoita mitään. Eikä leimaa ketään. Kaiken huippu oli radiossa tänään kuultu haastattelu, missä toimittaja kysyi tutkijalta on…
18. joulukuu 2009

Jäsenen tiedot

Tervetuloa! Mikä on nimesi?
aapeli
Minä vuonna olet syntynyt?
1960

Jäsenen blogi

Aapeli

Thors-----melkoinen taktikko

Pohjalaisen haastattelussa: Thors kertoi RKP:n pysyvän hallituksessa, jos hallitus pysyy pystyssä.

Loistava neronleimaus. Missä tuollainen poliittinen taktikko on ollut piilossa.

(26. syyskuu 2009 at 22:28) — 3 kommenttia

Aapeli

Surkein asiakaspalvelu

Nyt, kun olen jotenkin toipunut erehdyksestäni ottaa yhteyttä Elisan asiakaspalveluun ajattelin kysäistä, onko surkea asiakaspalvelu vain telealalla olevien firmojen ominaisuus.
Televisioni tökki useamman päivän---ei ollut signaalia tai kuva pätki niin, että sitä ei ilman kipulääkkeitä voinut katsella. Sama ongelma oli koko taloyhtiössä ja naapuritalossa ja varmaan koko tienoolla.

Jouduin sinne soittelemaan useamman kerran, kun vika ei ottanut asettuakseen. Olin toki tehnyt netissä häiriöilmoit… Jatkuu...

(29. elokuu 2009 at 19:06) — 6 kommenttia

Aapeli

Käsittämättömiä suomenkielen sanoja

Tänään olen saanut yliannostuksen uudehkoista suomenkielen sanoista. Mitäpä sanotte seuraavista:

Päättötyö-----siis mikä päättö

Lopputulema-----jaa mikä

Energiajae

Energiajae on kuulemma jätettä, jota ei voi kierrättää materiaalina, mutta joka voidaan käyttää hyödyksi energian tuotannossa.
Eikö tälle ole voitu keksiä parempaa sanaa.

Näkisinpä ihan silmätysten näiden sanojen keksijät.

Nyt lopputulema on se, että kirjoitukseni on päätössä ja kohta varmaan energiajaetta.

(9. tammikuu 2009 at 20:00) — 20 kommenttia

Kommenttitaulu (2 kommenttia)

Sinun tulee olla Aamulehti Blogit -verkoston jäsen ennen kuin voit kommentoida!

Liity tähän sosiaaliseen verkostoon

1. maaliskuu 2009 kello 21:05 pekka saarinen sanoi...
Kiitos vain Aapeli,taisi olla liian hauska,tytöt meni tilttiin!
7. helmikuuta 2009 kello 19:43 PIPSA sanoi...
Asiaa tai ei - joskus vaan menee niin hermo :):)
 
 
 

© 2010   on luonut Aamulehti

Merkit  |  Ilmoita ongelmasta  |  Yksityisyys  |  Palveluehdot