Tiedot

Kynäilijät

Kaikille pöytälaatikkokynäilijöille. Novelleja, runoja, juttuja jne. Korkeintaan sivun mittaisina tyyliin:"Jatkuu huomenna", jos juttu on pitempi kuin yksi sivu.

Jäsenet: 22
Uusimmat tapahtumat: Syys 26, 2016

SAIRAITA KERTOMUKSIA. BROLOGI.

Iltapala oli syöty, astiat korjattu pois ja viimeisetkin vieraat poistuneet talosta.Sairaala oli rauhoittumassa, vain päivystävissä poliklinikoissa jatkui jotakuinkin sama kuhina kuin päivälläkin. Ambulansseja tuli ja meni. Vaikka päivä oli kallistunut jo myöhäiseen iltaan ja aurinko siirtynyt lämmittämään sairaalarakennuksen lännen puoleista seinää, ei lämpötila sisällä ollut juurikaan laskenut. Lämpömittari näytti etelän puoleisissa huoneissa 26 astetta ja se sai etenkin huonommassa kunnossa olevat sekä iäkkäämmät potilaat tuskaisina pyöriskelemään vuoteissaan. Suuri sairaala sairasti. Sillä oli ilmavaivoja. Kun ulkoilman lämpötila oli koko päivän ollut liki 30 astetta, ei sisälämpötilakaan voinut kovin paljoa alhaisempi olla, koska ilmastoinnin jäähdytyslaitteita ei säästäväisyyssyistä käytetty. Yöllä tilanne sentään hieman helpotti, mutta vain hieman.

Hoitajat huolsivat potilaita heidän tarpeidensa mukaan. Valmistauduttiin jälleen kerran vastaanottamaan uutta yötä. Täksikin yöksi oli luvassa monenmoista tarinaa. Oli niitä, joille lääketeollisuuden tuotteet toivat edes jonkinlaista lievitystä kipuihin ja nettomuuteen.                                        

-Anna nyt hyvä Vieno toinenkin pilleri, ei tästä yhdestä ole mitään apua. Saa taas koko yön pyöriskellä vuoteessa ja kuunnella tuon Lahtisen kuorsaamista.

-Minäkö muka kuorsaan, enkä helvetissä! Mutta kuuntelisitpa omaa kuorsaamistasi ja örinääsi. Saakeli kun herättää joka siunaaman yön juuri kun olen saamassa unen päästä kiinni.

-No no poijaat! Eipäs nyt isotella. Saatte molemmat sellaisen tujauksen, että norsukin menisi polvilleen. Mutta sen minä sanon, että samanlaisia kuorsaajia ja örisijöitä olette molemmat, että se siitä.

Sitten taas oli niitä, jotka odottivat yötä tuskaisina tietäen, että edessä olisi jälleen hikoilua ja pyöriskelyä unta narrattaessa, ja kun se vihdoin vapauttaisi pehmeällä syleilyllään, tulee hoitaja ja tökkää kuumemittarin kainaloon toivottaen hyvät huomenensa.

-Voi helkutti. Mitä sinä Vieno hyvä mittarias keskellä yötä tulet tarjoamaan ja juuri kun sain unen päästä kiinni.

-Vai keskellä yötä. Kukko on kiekaissut jo ajat sitten ja kello huitelee aamukuutta. Ei muuta kuin pisulle ja pesulle ja odottamaan mitä ihmeellisyyksiä tälle päivälle on Mäkisellekin luvassa. Ties vaikka saisit vielä naisvieraita eloasi sulostuttamaan. Menetkö itse pesulle vai pyydänkö tytöt pesemään?

-Elä helkutissa! Minun väyrystäni eivät vieraat tiskaa, se on jämti se.

-No hyvä on, hyvä on. Kunhan ehdotin. Jotkut kun sitä oikein haluavat. Mitenkäs täällä naapuriss on pärjäilty?

SAHAMIES JA JALLU

Jalmari Kuronen, eli ystävien kesken Jallu, oli taas kerran örveltänyt itsensä sairaalakuntoon. Liukastunut kännipäissään kylpyhuoneen märällä lattialla lyöden nuppinsa lavuaarin reunaan, ja aivan kuin se ei olisi vielä riittänyt, lattialle pudonnut kaljapullo oli täydentänyt päähän ilmestynyttä lommoa repäisemällä siihen kämmenen levyisen aukon, josta purskahti oikein kunnolla alkoholin laimentamaa verta pitkin kylpyhuoneen lattiaa aloittaen punaisen virran kohti lattiaviemäriä ja siitä edelleen kohti Viinikan vedenpuhdistamon selkeytysallasta.

-No voiha pirulainen minkä teki, manasi Jallu. -Oisin eres ehtint tyhjentää ton pullon, mutta mitä vielä, mäni hyvät humalat hukkaan.

Jallu yritteli konuta ylös lattialta, mutta liukastui uudelleen, mutta tällä kertaa ilman sen suurempia vahinkoja, enempikin henkisiä. Jallu tuskastui, kun veri valui silmille ja edelleen viikon vanhalle ruokkoamattomalle parralle.

-Hilima perkule! Tuuha jelppimää!

-No mitä nyt taas. Herra isä kun ei saa eres nii paljoa rauhaa, että ehtis kaffekupillisen juora, kun tuo yksi on jo apua tarvihtemassa.

Hilma vääntäytyi ylös pöydänpäätuolis-

taan, ja koikkelehti kihdin vaivaamilla jaloillaan kylpyhuoneeseen.

-Pyllyäkö pittää tulla pyyhkimmää, vai ekkö pääse pytyltä ylös?

-Älähä pyllyile vaan tuu jelppimään.

Hilma parkaisi: -Herra isä! Mitä sää nyt oot männy tekemää, ko on veres ko lahtimies.

-Älä siinä siunaile vaan jelpi sen verran, että pääsen ylös.

-Pittääkö sitä juora niin tolkuttomaan humalaan, ettei enää omin voimin ylös pääse. Annaha se kouras tänne, niin nykäsen sut jalolles. Kui sää nyt noi menit lankeemaan?

-Mää minnekkää männy. Sinun jäljiltäs kaakeli oli niin liukas, että mäni jalat alta, ko päälle astuin, puhisi Jallu kiukkuissaan. -Jaksat sää?

-Tuollasen humalasalon nyt nykäsee pystyyn vaikka pikkulapsi.

Pystyyn nousi Jallu niin kuin Hilma oli uhonnutkin.

-Ja nyt peset tuon naamavärkkis ja pesase samalla myös nuo veret lattialtakin. Katotaan sitten, asettuuko tuo veren tulo vai pittääkö sinnuu lähteä kiikuttamaan lasareettiin.

Ei asettunut, pikemminkin päinvastoin. Hilmakin jo hieman hätäänyi, kun huomasi, kuinka isosta haavasta veri pintaan tunkesi.

-Kyl maar mää otan ja tilaan sullen ampulanssin.

-Etkä perkule tillaa. Pistetää tukkeeks vähä harsoo ja laastarii. Kyl se siitä tokenee ko tuketta saap. Avaa mullen sitä enne kaljapullo, ko män toi toine haaskuuse, enkä eres puolia kerinny ryyppäämää.

-Kuuleha Jallu. Se ryyppäämine loppu nyt tähä ja se on jämpti se. Sää istut nyt tuhon pöntön reunalle siksi aika, ko mää tilaan sen ampulanssin.

-Jos mää kuitenkin...

-Määhä sanon sullen, että ei ja se sana pittää. Istu ja varokkin pistämästä nokkaas tään oven toiselle puolelle. Sotket vielä kaikki muutkii paikat ko vessan.

Ei auttanut Jallun enempää vastaan pullikoida. Tiesi Hilman sellaiseksi emännäksi, että selkäänsä otit, jos sen päännouseman sai. Oli Jallulla vielä sen verran älliä päässä, vaikka huppelissa olikin. Muuten oli mitä sopuisin ja yhteensopivin hellapoliisi, mitä toivoa saattoi, vaan ärsyttää ei sopinut.

Pillit ulvoen Jallu toimitettiin suureen sairaalaan, eikä yhtään liian aikaisin. Hilma oli mennyt ulos ambulanssia odottelemaan, että osaisivat tulla heti oikeaan osoitteeseen ja sillä välin oli Jallu tuiskahtanut WC-pöntön päältä lattialle niin, että taju oli mennyt kankaalle.

Pikaisen ensiavun jälkeen Jallu kannettiin paareilla autoon ja pillit laitettiin päälle kiireen merkiksi. Ennen sairaalaan tuloa Jallun kontrolli maailmaan alkoi palautua pikkuhiljaa, mutta vain sen verran, että tajusi olevansa silmiin katsovan naisen olevan joku muu kuin Hilma.

Ambulanssin ensihoitaja havaitsi simien räpyttelystä Jallun heräilevän. Painoi ylös pyrkivän pään tarmokkaalla liikkeelä takaisin paareille.

-Pitää vain päänsä alhaalla, kehotti hoitaja. -On ollut sen verran kova tälli, että on parempi olla liikoja liikkumatta.

-Onpa lempeä katse, on, mietti Jallu. Aivan kuin Hilmalla silloin kun ensimmäisen kerran Hilmaa riiustelin...

-Pää alas, kuului lempeäkatseisen ensihoitajan jo hieman terävämpi komento.

-Parempi totella. Kuinka pääsikin unehtumaan, manasi Jallu. -Mitähän ovat pistäneet käteen kun niin pistelee.

Jallu yritti kohottaa kättään nähdäkseen mitä kädessä oli.

-Jospa aivan vähäsen kurkkaan, pistelee niin perkuleesti.

-Pää alas!

Enää ääni ei ollut lempeä, vaan käskyssä oli jo jotain Hilmaa.

-Pistelee kättä, sitä minä vain, yritti Jallu.

-Käteesi pistettiin suntti tippaletkua varten. Se ehkä vähän pistelee, selitti ensihoitaja jo paljon lauhkeammalla äänellä. Kohta olemmekin jo perillä. Yrittäkää pitää se pää alhaalla tyynyllä, kun emme tiedä, millaisen tällin olette päähänne saanut.

Ensiavussa Jallulta kyseltiin henkilötietoja ja udeltiin vielä tapahtumien kulkua, vaikka Hilma oli ne jo ambulanssimihelle kotona antanutkin ja lankeemista hieman kaunistellutkin. Halusivat tietää, kuinka tolkuissaan Jallu oli. Pää pestiin, jonka jälkeen ensiapuhoitaja sipaisi Gilletellä ne harvat haivenet, jotka vielä Jallun päätä koristivat, haavan ympäriltä pois, jotta haavuri pääsisi tikkaamaan haavan umpeen. Sen jälkeen Jallu kärrättiin huoneeseen, jossa oli tilaa useammallekin potilaalle. Sängyt oli erotettu toisistaan sermeillä, jotka sai tarvittaessa vetää näkösuojaksi. Huoneessa ei ollut ainuttakaan ikkunaa. Kaikki valo tuli valaisimista sekä pyöreästä kattoikkunasta huoneen keskellä. Jallun sänky sijoitettiin keskipaikalle suurta huonetta.

Sängyn vasemmalla puolella oli pieni pöytä, jonka alapuolella oli paneeli, jossa oli hälytyspainike ja mitä muuta, se ei Jallulle selvinnyt, kun ei uskaltanut kurkkia. Pään yläpuolella oli monitori piuhoineen ja letkuineen. Oikealla puolella tippapullo telineineen.

Jallun mukana koko ajan kulkenut tippapullo vaihdettiin uuteen ja samalla kytkettiin valvontamonitorin piuhat eripuolille kehoa.

-Tulemme hakemaan teitä pikapuoliin kuvaukseen, sanoi toinen saattamassa olleista sairaanhoitajista. Yrittäkää levätä sen aikaa ja jos tulee tarvetta, niin hälyttäkää. Ja muistakaa pitää pää tyynyllä.

Niine hyvineen hoitajat poistuivat huoneesta.

Jallu jäi yksin huoneeseen. Tai niinhän hän luuli, mutta pian alkoi näkösuojaksi vedetyn sermin takaa kuulua puhetta. Joku puhui siellä puhelimeen.

Jallu sulki silmänsä ja ajatukset alkoivat pyöriä päivän tapahtumissa. Kaikki tuntui olevan yhtä kaaosta. Ainoa asia, minkä hän muisti, oli särkynyt olutpullo, kaikki muu peittyi päänsärkyyn, joka oli paljon pahempaa, kuin ne lukuista pohmelossa koetut. Jallu yritti keskittyä kuuntelemaan sermin takaa kuuluvaa puhelua ja siihen hän sitten nukahti...

Jallu makasi leikkauspöydällä peiteltynä vihreällä lakanalla. Ympärillä hääri joukko ihmisiä.

-No niin. Avataanpa sitten potilaan kallo. Saanko poran?

-Ole hyvä.

Kumiseen suojaesiliinaan pukeutunut lääkäri otti poran, kohdistaen sitten sanansa potilaalle.

-Tämä voi hieman nipistellä, mutta yritän olla varovainen. Sanokaa vain, jos sattuu.

-Hei! Ettekö aio nukuttaa minua? Parahti Jallu hädissään.

-Ei näin pienen toimenpiteen takia kannata ruveta nukuttelemaan ja sitä paitsi nukutuslääkäri on vapaalla. Kyllä me tästä selviämme. Jos sattuu, niin saatte huutaa ihan vapaasti.

Lääkäri kohotti poran ja käynnisti sen. Sen ääni muistutti hammaslääkärin poraa ja aiheutti kylmiä värinöitä Jallun selkäpiissä. Hän oli aina inhonnut hammaslääkärillä käyntiä, ei sen kivun, vaan juuri poran takia, jonka ääni tuntui kaivautuvan luihin ja ytimiin asti.

Lääkäri oli piirtänyt suuren ristin keskelle Jallun paljaaksi ajeltua päälakea ja siihen hän nyt tähtäsi porallaan. Kierrokset nousivat ja hän tunsi, kuinka terä alkoi nakertaa kalloa auki. Paine kasvoi koko ajan ja kipu sen mukana.

-Ei perhana! kirota pärskäytti lääkäri kesken poraamisen. Jopa on kovakalloinen mies. Antakaapa hoitaja uusi parempi terä. Ei tällä tee hittojakaan.

-Uusi terä se on. Otin sen juuri pakkauksestaan.

-Tylsä tämä on. Katsokaapa vaikka itse.

-No niinpä näkyy olevan. Haen uuden terän.

Hoitaja poistui hetkeksi ja palasi pian uusi terä mukanaan

-Tässä tämä. Tämä terä on varustettu timanttipäällä, joten eiköhän sillä pitäisi syntyä reikää Kurosen kalloon.

Uusi yritys - yhtä laihoin tuloksin. Lääkäri kirosi:

-Perkules! Johan on Kurosella kova kallo! Pannaanpa iskuporatoiminto päälle, niin eiköhän reikää ala syntyä.

Prrrrr...prrrrr...prrrrr!

-Ei helkutti! Nyt on pakko turvautua sahaan. Käyppä Kaarina hakemassa laitosmiehiltä pyörösaha ja pyydä siihen timanttiterä. Pyydä mukaan myös laitosmies. Nyt on pakko turvautua järeisiin konsteihin. Kuronen! Olettehan te vielä hereillä?

---

-Kyllä kai se on.

Kaarinaksi kutsuttu hoitaja palasi jonkun ajan kuluttua takaisin mukanaan sekä laitosmies, että valtavan kokoinen saha.

-Täälläkö tarvitaan apua? kysyi sinisiin haalareihin pukeutunut laitosmies.

-Täälläpä hyvinkin. Potilas on niin kovakalloinen, ettei siihen pora pystynyt. Pystyisiköhän tuo teidän sahanne?

-No jos ei tällä, niin ei sitten millään, leuhkaisi laitosmies. Sanot vaan mistä sahataan.

Lääkäri vetäisi sinisellä tussilla viivan Jallun pään ympäri korvasta korvaan tokaisten sitten:

-Suunnilleen tuosta. Varo ettet sahaa liian syvälle ja varo korvia.

Saha käynnityi ja lähestyi Jallun päätän.

Prrrrrrrrrr....

-Ei jumalauta! Te ette sahaa päätäni!

Jallu ponkaisi ylös leikkauspöydältä rynnäten lähimmälle ovelle - se oli lukossa. Samoin seuraavakin. Hoitajat yhdessä lääkärin kanssa jahtasivat Jallun nurkkaan ja raahasivat takaisin leikkauspöydälle, jossa sahamies yhä odotteli. Jallu yritti uudestaan ylös, mutta silloin yksi tukevatekoinen hoitaja istui hajareisin hänen päälleen ja painoi hänet väkisin takaisin leikkauspöydälle muiden auttaessa häntä sivustalla.

-Rauhoittukaa Kuronen. Ei ole mitään hätää.

-Irti minusta! Ette takuulla leikkaa minua!

-Kuronen! Kuronen! Herätkää!

-Hmmm...

Jallu avasi silmänsä, katseli tokkuraisena ympärilleen. Poissa oli sahamies pärisevine sahoineen. Poissa oli myös verenhimoinen lääkäri, samoin kuin hajareisin hänenpäällään retkottanut lihava hoitajakin. Oli vain pari valkopukuista hoitajaa, joista toinen piteli kaksin käsin Jallua hartioista painaen hänet takaisin vuoteeseen, josta oli pyrkinyt ylös.

-Rauhoittukaa Kuronen ja pitäkää pää tyynyllä. Taisitte nähdä pahaa unta?

ONNELLINEN MIES

Kuronen tunsi olevansa väsynyt - todella väsynyt. Päivä oli ollut pitkä ja vaiherikas. Päänsärky tosin oli hiukkasen hellittänyt, mutta jano sitä vastoin yltynyt. Sen pienen vesitilkkasen lisäksi, minkä ennen kuvaukseen joutumistaan oli saanut hieman varkain juotua, ei hän ollut yliopistolliselle joutumiseni jälkeen muuta nestettä suuhunsa saanut.

Kuvausten jälkeen hänet oli siirretty sairaalan kuudenteen kerrokseen osastolle 6 A. Huoneeseen asti hän ei silti vielä ollut päässyt, sillä osastolla suoritettiin paras’aikaa uudelleen järjestelyjä ja sen aikaa hän sai odotella osaston käytävällä.

Pitkän odottelun uuvuttamana hän oli juuri vaipumassa uneen, kun paikalle tullut hoitaja tarttui sängyn päätypuoleen ja matka lopulliseen sijoituspaikkaani, eli huoneeseen numero kuusi alkoi. Huone oli kooltaan ehkä noin 4x6 metriä ja tarkoitettu kahdelle henkilölle. Sänky työnnettiin lähinnä ovea olevaan tilaan, joka oli verholla eristetty naapurisängystä. Saatuaan sängyn paikalleen, selvitti Jallua saattanut hoitaja vuoteen vieressä olevan pöydän varustusta. Kun varustus oli tullut selvitetyksi, varoitteli hän vielä ennen huoneesta poistumistaan:

-Ja muistaakaa sitten Kuronen, että pidätte päänne visusti tyynyllä. Jos tulee ongelmia, niin hälytätte hoitajan paikalle. Osaston lääkäri tulee kohta teitä katsomaan.

Kun hoitaja oli lähtenyt, ryhtyi Jallu tarkemmin inventoimaan huonetta, jossa mitä todennäköisimmin tulisi viettämään ainakin seuraavat kolme - neljä viikkoa.

Huoneessa oli yksi suuri sälekaihtimilla varustettu ikkuna. Ikkunan vieressä oli tyhjä vuode, joka ilmeisesti vielä odotteli potilastaan, tulevaa huonekaveria. Molempien vuoteiden oikealla puolella oli pieni pöytä, jonka kyljessä oli paneeli, jossa olivat radio, hälytysnappula sekä pistoke puhelinta varten. Ikkunan vastaisella seinällä oli lavuaari sekä kaksi kaappia, yksi kummallekin potilaalle. Sänkyjen yläpuolella oli lukuvalot sekä liitännät happilaitteille. Vastakkaisella seinällä oli suuri valkoinen kello sekä vierastuolit. Sängyn yläpuolella roikkui niin sanottu apinapuu.

Siinäpä se huoneen kalustus suurin piirtein sitten olikin.

Kun huoneen kalustus näin oli inventoitu, sulki Jallu silmänsä ja antoi unen tulla.

Ja perhanan sahamies pysy loitolla minusta... olivat viimeiset ajatukset, ennen kuin Jallu vaipui sikiuneen.

Eipä tuota unta pitkälle kestänyt, kun sen katkaisi huoneeseen tulleen miehen möreä-ääninen tervehdys:

-Jaaha, tänne on sitten tuotu uusi potilas! Tervetuloa aivoinvaliidien joukkoon! Sua mää ilmeisesti saan kiittää siitä, että pääsen lähtemään täältä paria päivää aikaisemmin, kuin oli ilmoitettu.

Jallu hätkähti hereille, avasi silmänsä yrittäen tavoittaa niillä unensa häiritsijää. Silmät tavoittivat liki kaksimetrisen langanlaihan miehen, jonka siteiden peittämän pään keskeltä tuikki kaksi neulanterävää silmää, ilmeisesti arvioiden vuoteessa makaavan tulokkaan yleiskuntoa.

-Mun nimeni on Jokinen...terve vaan! Ilmoittivat parisen tuntia sitten kotiuttavansa mut jo tänään. On sitä täällä jo tullut löhöiltyäkin, koko mies täynnä makuuhaavoja. Saakeli kun joutuu yli kuukaure maata röntystään luihensa päällä, niin nahkaha siinä rikki menee. Mutta nyt tää poika sanoo soronoo tälle putiikille ja et varmana arvaa, mitä teen ensteks ko pääsen himaan...koitas arvata.

-No jos akan mies olet, niin ei ole vaikea arvata.

-Väärin! Akka kyllä on, mutta sen puutteeseen tää poika ei kuole - ainaskaan enshätään. Ei perkele! Soitin heti akalle, kun kuulin kotiutuksesta, että paas akka joutuin sauna lämpiään ja mee sitte äkkiä puotiin ja tuo mäyräkoira tai pari ja pätkä hampparia kylmiään. Aatteles! Kuuma sauna, hampparinväärää ja huurteiset päälle, voittaa varmasti hyvänkin naimisen. On tätä ootettukin. Sulla tää kaikki ihanuus on vielä eressä päin.

-Saunaan! parahti Jallu. -Et kai kuvittele tuossa kunnossa meneväsi saunaan. Pää kuin muumiolla siteissä...ei helkkari tuossa kunnossa saunaan mennä. Mitä lääkärikin siihen sanoo, huomenna olisit jo takaisin täällä. Älä hyvä mies hulluja puhu!

-Takuulla sano Tampereen likka! Kuuteen viikkoon en oo muuta aatellutkaan kuin sitä hetkee ko pääsen täältä saaunaan ruppian liottaan ja päälle kylmät huurteiset. Kuule! Ei sellasta lekuria tuukkaa, joka pystyy sen multa estään, eikä sitä oo muute kellekää lekurille määrä huurella. Ja nupin mää pistän vaikka muovipussiin...häh-häh-hää. Se on sitten soromnoo!

 

PUHELINMIES

Jallu heräsi, kun sisälle huoneeseen työnnettiin sairaalasänkyä. Sängyssä makasi arviolta nelikymppinen mies. Oli täydessä unessa ja kuorsasi kaameasti. Miehen sänky työnnettiin edellisen asukkaan tyhjäksi jääneeseen paikkaan ja sänkyjen välissä oleva näkemäeste vedettiin eteen, jotenka uuden huonekaverin lähempi tarkkailu loppui siihen.

-Toimme Kurosen kaveriksi ikäisenne miehen, sanoi potilasta tuonut hoitaja. -Ehkä näin löydätte paremmin yhteisiä puheenaiheita. Hänen nimensä on Rättäri - Eino Rättäri, valisti hoitaja Jallua.

-On mies ainakin kova kuorsaamaan.

-Toivottavasti ei kuitenkaan häiriöksi asti.

-Onko hän uusi potilas?

-Tuotiin eilen tänne. Kävi vain välillä mangneettikuvauksessa, otti ilmeisesti voimille. Ruokailu on muuten puolen tunnin kuluttua. Vieläkö teillä on pahoinvointia?

-Ei ainakaan juuri nyt tunnu minkäänlaisia oireita, mutta eihän sitä tierä, ennen kuin on kokeillut syömistä. Nälkä tässä jo rupiaa olemaankin. Mitä ne kyökkilikat tänään tarjoilevat?

-Jaa-a. Mitähän se nyt olikaan. Taisi olla jotain liemiruokaa.

-Kotona en suostunt syömää muuta liemiruokaa ko hernesvelliä, ja siinäkin piti olla runsaasti sianpotkaa, vaan taitavat täällä olla eri ruokalystit.

-No ihan varmasti, eivätkä taitaisi Kurosen mainitsemat herkut edes vatsassa pysyä. Parempi vaan totutella ainakin näin alussa hieman keveämpiin aterioihin.

-Niin kai se sitte on paree.

Ruokailun jälkeen talo alkoi hiljentyä. Odoteltiin vierailuja. Jallun omat vieraat olivat jo käyneet, jotenka hän ajatteli jyskyttävästä päänsärystä huolimatta ottaa pienet nokkaunet.

Jallu oli torkkunut tuskin puolta tuntiakaan, kun havahtui naapurisängys-tä sermin takaa kuuluvaan keskusteluun. Oliko naapuri saanut vieraita? Ei se oikein siltä vaikuttanut, yksi ihminen siellä vain puhui. Puhui puhelimeen, hoksasi Jallu. Paremman tekemisen puutteessa hän jäi kuuntelemaan ja mihinkäpä hän olisi korvansa laittanut, siksi äänekästä puhe oli.

...ei se mitään sanont, tai sano se sen verran, että jotain päässä...niin kai...pitäis kuulemma tehrä joku toimenpire...joham mää kerron, ettei se sanont... ei me vielä olla syöty...emmää tierä...on täällä toinen potilas...kai se nukkuu, ku on niin hiljaa.

-Hei! Nukutaanko siellä?

Jalli ei vastannut - oli nukkuvinaan.

Puhelu jatkui.

...nukkuu se...ei, emmää sitä herättänt...joo, mää sanon sille. Kun tulette, niin tuokaa jotain syötävää...ihan mitä vaan. Tääl on niin kehnot sapuskat, ettei niillä elä ja saa olla koko ajan varuillaan, etteivät sotke sekaan niitä myrkkyjään...niin niin, usko pois, sitä ne aina tekee kun vain silmä välttää. Yksikin likka oli aamulla pistämässä puuroni joukkoo jotain punasta tököttii...jaa että mitä... mistä mää sen tierän ...emmää sitä syöny...myrkyttänt se varmaan olis...jooo, piräm mää puoleni, se tohtori meinas aamulla, että Rättäristä tehrään täällä uus mies...joo joo, sano se niin...sen takia täytyy olla koko ajan varuillaan...päätä en anna leikata...ties mitä veisivät sieltä ja asentaisivat jotain uutta tilalle...nii nii, saisivat sitte ohjata mua ko ropottii...älä nym mua hulluks luule, en taatusti anna...

-Mitäs se Rättäri täällä yksikseen juttelee? Tulin laittamaan teitä yöpuulle. Haluaako Rättäri nukahtamispillerin, niin pääsee paremmin unenpäästä kiinni?

-Ei ei! Ei missään tapauksessa!

-Yhäkö sitä Rättäri kuvittelee, että hänet meinataan myrkyttää täällä?

-Minä en halua elimistööni mitään vieraita aineita.

-Omapa on asianne.

Aikansa Rättäriksi kutsumansa potilaan luona touhuiltuaan, hoitaja siirtyi Jallun luokse ja esitteli samantien itsensä:

-Me emme olekaan vielä tavanneet. Minun nimeni on Katja Kuitunen ja papereiden mukaan te olette Kuronen.

-Pitää paikkansa...Kuronenhan mää. Jos sopii, niin voipi kutsua pelkästään Jalluksi.

-Kyllähän se vaan passaa ja minua sopii sanoa Katiksi.. Kuinkas Jallu on tänne kotiutunut?

-No eiköhän se rupia sujumaan. Sellainen toivomus mulla ois, että voisit sää toimittaa mullekin puhelimen tänne, niin olisi helpompi toimitella asioitaan.

-Valitettavasti se ei onnistu. Kyllä me sitten tarvittaessa toimitamme tänne langattoman, mutta omaa henkilökohtaista meillä ei ole antaa, emmekä antaisi, vaikka meillä sellaisia olisi. Täällä täytyy nyt unohtaa kaikki ulkopuolinen ja keskittyä vain paranemiseen.

-Mutta...mutta, oothan sää antant tuolle naapurillekin oman puhelimen, vai puhuiko hää sitten siihen teirän langattomaanne?

Hoitaja naurahti ja madalsi sitten ääntään:

-Ei sillä mitään puhelinta ole. Höpöttää omia juttujaan kuin olisi puhelimessa. Kyllä sinä siihen pian totut.

-Täh! Ja kun mää kuvittelin hänen puhuvan puhelimeen - oli niin toren tuntusta.

-Hei! Minä kuulin! Te puhutte minusta! Kuului sermin takaa naapurivuoteesta.

-Ei puhuttu. Rättäri nukkuu nyt vaan.

Ei sinä yönä Jallun nukkumisesta mitään tullut. Kun valot sammutettiin, kesti hiljaisuutta suunnilleen kymmenisen minuuttia. Sitten:

-Nukutaanko siellä?

-Ei vielä. Hyvää yötä vaan! Vastasi Jallu toivorikkaana, aavistaen silti pahinta.

-Hyvää yötä! Ei kai teitä häiritse, jos otan tässä yhden puhelun?

-No jos et pitkää, nii senkus puhut, vastasi Jallu hieman uteliaana kuulemaan, mitä sitten seuraisi.

Puhelu” kesti liki puoli tuntia. Loppui kun hoitaja Kuitunen kurkkasi ovesta ja komensi Rättäriä lopettamaan. Sen jälkeen hiljaisuutta kesti jälleen muutaman tovin, kunnes naapuripediltä alkoi kuulua hiljaista mutinaa, joka päättyi kysymykseen:

-Nukutaanko siellä?

Ei vastausta.

Jälleen hiljaisuutta, kunnes “puhelin” soi:

-Minähän sanoin, ettei tänne saa yöllä soittaa...ei minulla mitään hätää ole...huomenna joudun leikkaukseen...niin...laittavat jonkun laitteen päähän...niin se tohtori sanoi...

Puhelu” loppui, kun Kati tuli huoneeseen.

-Enkö minä ole sanonut Rättärille, että yöllä pitää olla hiljaa. Kuronen naapurisängyssä haluaa nukkua ja Rättäri vain pölisee puhelimeen. Nyt minä alan suuttua. Minä vien puhelimen pois teiltä.

-Ei...ei! Ei saa viedä! Minä odotan tärkeää puhelua. Nukkuuko se Kuronen? Enhän minä vaan häiritse?

-Kyl sää häiritset, sanoi Jallu. -Eiköhän jätetä puhelut huomiseen ja ruveta keräämään unta kalloon. Hoitaja on hyvä ja vie Rättärin puhelimen, että saamme nukkua.

-Voi voi. Minä kun niin odottelin sitä tärkeätä puhelua.

-Nyt nukkumaan. Rättäri saa sitten aamulla puhelimensa takaisin.

Kaikesta huolimatta yöstä tuli niin levoton, että lopulta Rättäri oli siirrettävä pois huoneesta ja kun siihen hätään ei parempaa paikkaa hänelle löydetty, kärrättiin hänet sänkyineen päivineen liinavaateva-rastoon ja lohdutukseksi hänelle annettiin kuulema puhelin takaisin. Seuraavana päivänä hänet sitten passitettiin Pitkänniemeen.

 

 

 

 

                                      

          

 

Keskustelufoorumi

Hietaniemessä 1 vastaus 

Aloittaja: marita viitanen. Viimeisin vastaus jäseneltä JarmoJTuokko Syys 22, 2011.

Kirjoja joululahjaksi.

Aloittaja: matti meikäläinen Marras 3, 2010.

Mitä luen juuri nyt

Aloittaja: punajuuri Elo 24, 2010.

Kommenttitaulu

Kommentoi

Sinun tulee olla Kynäilijät -verkoston jäsen ennen kuin voit kommentoida!

Anneli Tuulikki Laine kommentoi_ 26. syyskuu 2016 20:58

Hullunkurista,että ostin patruunan tulostimeeni. Joku sanoi,että maksoin saman verran kuin uudesta tulostimesta!.niin käy, kun ei osaa,eikä ole osaavaa kaveria,,,aika näyttää.

Juhani Brander kommentoi_ 14. maaliskuu 2011 22:39

SUJUT

 

 

 

Auringonkiila verhojenraosta havahduttaa Liikemiehen unestaan. Vaimo vierellä nukkuu. Vaimon suupieleen on noussut unirähmää. Liikemies tarkkailee naisen kasvoja joihin hän oli kaksikymmentä vuotta sitten hullaantunut. Kaksikymmentä vuotta sitten hän oli palkannut tuon naisen myyjäksi ja vienyt hänet pian vihille. Nukkuvan kasvot ovat turvonneet ja nuoruuden kimmoisuudestakin on vain muisto jäljellä. Nainen jaksoi aina marmattaa, kun ei mihinkään ole enää varaa. Liikemiestä puistattaa tuo naisen nyrpeys, mikä nukkujan kasvoilta paistaa. Edes lasta se ei ole hänelle tehnyt, Liikemies murehtii

Liikemies siirtyy varoen keittiöön, pistää kahvin norumaan ja menee kylpyhuoneeseen. Juo kahvin yksin. Selaa lehden ja hiipii eteiseen. Vilkaisee vielä makuuhuoneeseen: vaimo jää jatkamaan nukkuvan ihmisen unta miehen painaessa oven perässään kiinni. Autotallissa mies tarkistaa takakontin, kaikki on siellä niin kuin pitääkin. Hän oli vaimoltaan salaa illalla vienyt sinne tarvitsemansa. Liikemies paiskaa takakontin kiinni, starttaa ja ajaa ulos kadulle ja sieltä liikkeeseensä. Ajaessaan liikenteen vilinässä hän hyräilee ja hänellä on hyvä olla, onhan hän vielä tänään Liikemies: hän myy Finnis Designiä.  

Avattuaan liikkeensä Liikemies tyhjentää toimistokopin hyllyjä muovisäkkiin. Säntillisenä liikemiehenä hän on säästänyt kirjanpitoa aasta ööhön, nyt aasta ööhön menee sekaisin. Säntillinen Liikemies ei kanna siitä enää huolta ja säkin täyttyessä ja hyllyjen irvistäessä tyhjyyttä mies tuntee riehakkuutta, onhan hän vielä tänään Liikemies. Liikemies sitaisee pussinsuun kiinni ja nostaa valmiiksi ovenpieleen. Apulainen tulee, katselee ympärilleen, ei kysy mitään. Apulainen on mielikuvitusköyhä ihminen. Tekee työnsä nöyrästi. Apulainen on vaimon valitsema työjuhta tämän jäädessä edustusrouvaksi.

Liikemies nostaa kadulle kylttejä.

”Hullunhalvat päivät”.

”Liike harteillaan”.

”Suomalaista laatua polkuhintaan”.

Liikemies menee sisälle ja kirjoittaa hintalappuihin: Ale 50 %. Ale 60 %. Ale 70 %. Apulainen katselee, ei puhu mitään. Hän on mielikuvitusköyhä ihminen, vaimon valitsema työjuhta tämän jäädessä Liikemiehelle edusrouvaksi. Liikemies puhuu apulaiselleen:

− Tänään tehdään kauppoja.

Apulainen liikehtii hermostuneena, kysyy sitten muovisäkistä. Liikemies sanoo Lähettipalvelun hakevan sen, kunhan ehtivät.

Ensimmäinen asiakas astuu liikkeeseen. Apulainen palvelee asiakasta. Liikemies seuraa kadun vilinää. Ihmisiä pysähtyy ikkunan taakse. Ensin yksi ja pian niitä seisoo kokonainen ryhmä. Ihmisten suut jauhavat. Ääniä sisälle putiikkiin ei kantaudu. Pian rohkeimpia astuu sisään, ensin kuin varoen. Liikemies hymyilee, kehottaa käymään peremmälle ja sanoo:

− Myydään polkuhintaan…

− Myydään suomalaista työtä alehintaan…

− Dumpataan suomalaista…

Liikkeeseen työntyy asiakkaiden vyöry. Aremmat ovat tallautua nopeampien jalkoihin. Dumpataan, dumpataan, väentungoksessa kohistaan. Jo aamupäivän tunteina hyllyissä ammottaa aukkoja kuin huonohampaisen suussa. Sana leviää, myydään suomalaista työtä, myydään polkuhintaan.

Dumpataan, Finish Finnis.

Kilpailijoitakin käy, käyvät kurkkimassa ensin ikkunan takana. − Ei ehdi nyt jutella täytyy myydä, sanoo Liikemies heille. Kilpailijat poistuvat puolityhjästä liikkeessä kasvot kalpeina. Iltapäivään mennessä hyllyt tyhjenevät lisää.

Apulainen kysyy palkkaansa. Liikemies sanoo: − Ottaa kassasta omansa. Nainen laskee saatavansa. Purskahtaa sitten itkuun ja ryntää liikkeestä ulos. Liikemies katsoo apulaisen perään, se on hyvä ihminen, vaikka mielikuvitukseton, vaimon palkkaama apulainen onkin. Lähettipalvelun auto ajaa liikkeen eteen. Liikemies viitta muovisäkkiin: − Tuo tuosta verotoimistoon. Liikemies antaa setelin ja katsoo perään kun vuosikymmenien työnsä paiskataan auton takakonttiin.

Taloyhtiön isännöitsijä tulee, katselee ympärilleen, kysyy sitten, aikooko liikemies lopettaa. Liikemies sanoo siirtyneensä mannermaiseen malliin. Isännöitsijä kysyy: − Mitä se on? Liikemies sanoo: − Liike on aina auki. Palvelemme auliisti vuorokauden kaikkina aikoina. Isännöitsijä lähtee, poikkeaa pankin kautta katsomaan onko Liikemies maksanut vuokriaan.

Ennen viittä liikkeeseen astuu vielä asiakas. Mies katselee kummeksuen ympärilleen:

− Hää! Eihän täällä ole enää mitään.

Liikemies selittää ystävällisesti, että veivät kotimaisen laadun käsistä repien.

− Hää! Sää mikään Liikemies ookkaan.

Liikemies selittää ystävällisesti olevansa Liikemies. Mies huomaa solmioneulan tämän kravatista.

− Myy tuo!

Liikemies selittää saaneensa sen ansioistaan yrittäjäjuhlien tilaisuudessa ja joutavansa sen hyvinkin myymään kympillä. Mies tinkaa:

− Saat vitosen.

Liikemies höllää solmiota sanoo:

− Tämäkin kiristää ja antaa miehelle solmion kaupantekijäistä. Ryhtyessään irrottamaan kalvosinnappeja mies ryntää liikkeestä. Liikemies harmittelee perään. − Olisi saanut kellonkin halvalla. Ikkunan takana ihmiset kurkkivat tyhjään liikkeeseen, jatkavat sitten matkaansa.

Liikemies laskee kassan todeten, tänään oli hyvä päivä. Hän lajittelee seteleitä pusseihin. Tuo vaimolle kahdestakymmenestä vuodesta. Tuo verottajalle. Ohuemman pussin hän sujauttaa povitaskuunsa ja vielä kerran hän kierrättää katsettaan tyhjässä liikkeessä ja poistuessaan jättäen ovet auki. Onhan liike kaikkina vuorokauden aikoina auki.

Liikemies käy pudottamassa kirjekuoren kirjanpitäjälle. Ajaa sieltä kotinsa eteen. Pudottaa kirjekuoren postiluukusta ja jatkaa viinakauppaan. Liikemies ostaa korillisen Koskenkorvaa, kaksi korillista olutta ja arvelee pärjäävänsä niillä alkuun. Sieltä hän poikkeaa Sestoon ja ajaa sieltä autokauppaan. Autokaupan pihalla hän myy autonsa ja pyytää tilaamaan taksin paikalle. Taksin takakonttiin siirretään tavarat ja Liikemies sanoo osoitteeksi Kaupin metsän, selittää vielä tarkemmin:

− Sinne Näsijärven rannalle.

Taksisuhari on varuilleen, kysyy ensin rahaa.

Taksi ajaa metsään niin pitkälle kuin tietä riittää. Liikemies pyytää suharia kantamaan tavarat syvempään metsään. Suhari tottelee. Hän on tottunut kaikenlaisiin kahjoihin ja todennut miehen vaarattomaksi ja mies maksoi pyydetyn maksun tinkimättä. Suhari käytti kättään lipalla, toivotti johtajalle kesää ja harppoi takaisin sivistyksen pariin.

Keskellä metsää Liikemies vaihtaa pukunsa metsäsissin vaatteisiin. Sarkahousut ja pusero korvaavat puvun. Vielä lippalakki päähän ja saappaat jalkaan ja hän oli vaihtanut säätyään.    Liikemies hörähtelee tyytyväisenä pystyttäessään telttaa ja siirtää tavaransa sinne. Liikemiehessä on vielä huolehtijaa ja rahansa hän kätkee varmaan paikkaan.

Tuuli ympärillä humisee, linnut pitävät konserttiaan.

Liikemies korkkaa kossupullon ja heittäytyy sammalikkoon selälleen. Hän katselee taivaankannella purjehtivia pilvihattaroita. Aurinko paistaa, kossu lämmittää ja Liikemies tuntee ajatuksiensa ylevyyden. Ei ole enää ajatuksille rajoja, rajat leijuivat taivaansinen korkeuksissa.

Oksa risahtaa.

Miestä on tarkkailtu.

Kaksi miestä tulee metsän siimeksistä esiin. Liikemies tervehtii, tarjoaa kossua ja sanoo olleensa Liikemies. Toinen miehistä sanoi olleensa viisaustieteilijä. Oli viisastunut sitten ja lopettanut viisaustieteen siihen. Toinen sanoi olleensa urakoitsija. Oli urakoinut verokarhulle ja lopettanut uransa hänkin siihen. Liikemies sanoi tehneensä elämänsä kaupat ja jättäneen mannermaiseen tapaan liikkeen ovetkin vielä auki. Liikemies tarjoa lisää kossua. Sanoo sitä riittävän ja miehet toivottavat hänet tervetulleeksi vapaiden metsämiesten veljeskuntaan.

Liikemies on vapauttanut itsensä omaksi herrakseen.

Hän on, menneisyytensä kanssa sujut.

Liikemies on vapaa maailmasta.

Olavi Salko kommentoi_ 18. tammikuu 2011 21:10
Muutama runo näin alkuun. Ja tervehdys kaikille kynäilijöille.
Olavi Salko kommentoi_ 18. tammikuu 2011 21:10
MINÄ en näytä lainkaan siltä, mitä saattaisi olettaa.
Käärme ikkunasta hiukset
kiinni nämä lipuvat huoneet
Pyhä
Koirankolo
MUOVIKUORINEN MAAILMANKAIKKEUS SULAA
Niin kuin Dalin Kellot

paljasjalkainen veli
Lintuna kattohuoneen sisällä.

Mitä niillä on sanottavana?
kyselevät kaupungista samalla
kun musiikki riisuu nahkansa
proletaarin tanssiessa. Minä luen ihon pinnalle tatuoitua vanhaa ohjetta
maailmanvallasta.
Pyörremyrsky ruuvautuu irti
Niin OHUT MIES KÄVELEE KADUN YLITSE
ettei Liikenteen äänet resonoi sen iholta ollenkaan.
Kalevankadun autojono värjää alkukevään kevättuulet moniväriseksi.
Nurkkabaarin aivohallinto happamassa mallassienirihmaston syleilyssä.
Tämä on menneisyyden sankarimerta.
Olavi Salko kommentoi_ 18. tammikuu 2011 21:07

Muistan, kuinka äitini hiukset hulmusivat

ennen kuin opin ymmärtämään tuulen olemassaolon.

Ja siitä - olisi ollut helppo kirjoittaa musiikillinen mestariteos,

jos olisi vain osannut - kun ihoni oli vielä kolmen vuoden vanhaa.

Me istuimme yössä - kaatosateessa ja puhuimme ajasta.

Sen alakerran lattialla - viileys vangitsi luut niin lähekkäin,

että ne pyrkivät erilleen tärisevin liikkein.

Ja siinä lokakuun yössä

oli kuolema niin läsnä, ettei sen tuoksua erottanut

pyhäpäivänä puhaltamalla sammutetun kynttilän luomasta fiiliksestä.

matti meikäläinen kommentoi_ 26. lokakuu 2010 19:59
Lippu liehuu yllä vapaan maan,oikeuden olla itseni jälleen saan.Vaikka lännessä uhotaan,kirottu rauha tuhotaan.Kansa vapautuu portit avautuu.Johtaja puhuu kaikki kuunnellaan, nyt yhdessä totuutta muunnellaan.Merkki on joka puolella, levitetään sitä huolella.Poltetaan rappio roviolla,rappiolla on huono olla.Niiden kirjat puhuu pahaa,niillä on rahaa.Meillä ei mutta meillä on moraali.Jotkut palvoo jumalaa kirkossa,me palvomme johtajaa puoluetalolla.Ja lippu liehuu...
Oma "runoni" mitä sanotte?
Juhani Brander kommentoi_ 3. lokakuu 2010 13:58
Iloinen haudankaivaja


”Neuvos, ja monialayrittäjä Antero Paksuposki on kuollut” lehti kirjoitti suurin otsikoin; olihan kyseessä yhteiskunnallisesti vaikuttava merkkihenkilö; jonka poismenoa laajasti huomioidaan. Neuvoksen kuolemasta aiheutui kirkollisia toimenpiteitä. Rovasti delegoi tehtävän kirkkoherralle. Kirkkoherra kappalaiselle ja kappalainen suntiolle. Suntio vuorostaan haudankaivaja. Haudankaivaja ryhtyi rivakasti toimeen; arvioi ja mittaili suurelle miehelle tontinpaikkaa. Sylkäisi kouraansa ja painoi ensimmäisen lapionpiston hiesuiseen maahan. Riuskoin ottein ja vailla ajatuksia hän viskeli maata niin, että maan kehä haudan ympärillä kasvoi ja haudanpohja kaivajan jalkojen alla syveni. Pieniä vastuksia saattoi kivenmurikat hauturille aiheuttaa mutta niistä hän selvisi rutiinilla. Oli hän uransa alkuaikoina saattanut kirota tärskäyttää kiusankappaleilleen. Suntio oli kuullut; oli kannellet kappalaiselle. Kappalainen kirkkoherralle ja… Rovasti oli häntä nuhdellut.
Vyötäisiään myöden hauturi kuopassa jo oli kun hän oikaisi vartensa ja lapioon nojaten ryhtyi pitämään lakisääteistä taukoa ja miettimään kaiken maailman katoavaisuutta. Kyllä hän Neuvoksen tunsi; lapsuudentoverin ja kasvinkumppaninsa. Lapsina he olivat kirmailleet, tehneet kepposia yhdessä niin kuin poikaviikarit tekevät kautta maailman. Vielä kansakoulun alaluokilla kisailtiin yhdessä. Siiten Neuvos meni oppikouluun, tiet erkani. ”Ei se vielä silloin ollut Neuvos” haudankaivaja hymähtää mietteilleen. Vielä nuorukaisina, kun satummoisin tavattiin; moikattiin. Neuvoksen menestymisen myötä yhteydenpito hänen ja Neuvoksen välillä kävi ohuemmaksi. Särö ystävyyteen tuli, kun Neuvos kehui hänelle olemisiaan, kehui ehtivänsä aina ensimmäiseksi. ”Minä olen ensimmäinen” oli Neuvos menestymisiään leuhkinut.
Ei hän kehdannut Neuvokselle, suurelle miehelle, sanoa olevansa ”vain haudankaivaja” ja ei ollut Neuvoskaan enää viime vuosina häntä tuntenut; kun satunnaisesti kohdattiin. Poispäin oli päänsä kääntänyt, ohi kulkenut, kun hän oli tätä tervehtinyt. Hän oli pitkään katsonut etääntyvää selkää ja miettinyt: Kumpi heistä on muuttunut niin paljon että ei enää tunneta? Haudankaivaja havahtuu mietteistään, ryhtyy jatkamaan työtään. Multapaakkurat lentävät kun hän huokaa: Oli se kova mies, se Neuvos. Joka paikkaan se Neuvos ehti ensimmäisenä, ehti tännekin. Haudankaivaja tuntee sydämensä voimakkaan sykkeen. Sydän pumppaa voimaa lihaksiin. Hän kokee iloa; elämän riemua. Hän lauluna ylös taivaisiin; Luojalleen kiitoksen lurittaa. Laulun siivin, riemu rinnoin, käy hauturin; vähäisenkin miehen työ.
Juhani Brander kommentoi_ 21. elokuu 2010 20:25
METSURI KYNÄ, novellikokoelmasta: Kultainen Torni



Kotimatkallaan Nöyrä kohtaa metsurin. Metsuri ajaa partaansa kirveellä ja laulaa samalla: Vaikk pehva maata viistäen, ilmojen halki käy lentäjän tie... Nöyrä keskeytti metsurin ja kysyy:
− Eikö tuo ole vaikeata?
− Jaa laulaminen? Ei, minulla on kymppi laulusta. Kuka sinä olet?
− Voit kutsua Nöyräksi, tarkoitin parranajoa kirveellä.
− Ei Billnääsin kirvehellä. Tämoon hyvä kirves ja terävä, katso. Metsuri otti puunrungosta kiinni, taivutti sitä ja huitaisi yhdellä iskulla puun tyvestä poikki.
− Näetkös, kyllä soon terähäs.
− Jo uskon ja yhdellä iskulla, kyllä sinä saat ajaa partasi kirveellä, sanoo Nöyrä nopeasti. Nöyrä kertoi metsurille matkastaan Tahdon Vuorelle. Kertomuksen edetessä he siirtyivät nuotiolle kahvinkeittoon. Nöyrä huomasi että metsurin oikea jalkaterä sojotti omituisesti taaksepäin taipuneena.
− Onko se aina ollut tuollainen - rujo, kysyy Nöyrä.
− Jaa jalakako! Minoon siihen jo tottunut. Kloppina sen teloon ja se lähti kasvamahan vika suuntahan. Muita se tuntuu rassaavan. Häirittöökö se sua? Metsuri siirtyi lähemmäksi Nöyrää, hivelee kirveenterää. Nöyrä otti kaksi askelta taaksepäin:
− E- ei ollenkaan, kunhan vain kysyin.
− Soon sitte hyvä.
Metsuri siirsi kirveen kainaloon ja kertoi harmeista ja mielipahasta, joita ymmärtämättömyys oli aiheuttanut hänelle yhden vaivaisen jalkaterän vuoksi:
− Kouluaikana aina kiusasivat, mutta sitten kun minusta kasvo tälläänen jämäkkä miäs, eivät uskaltanehet päin naamaa pilkata. Tällä kirvehellä kun ajoon jonkun kerran partaani, niin että näkivät, lopettivat kiusaamisen. Mulloon suures krupis lampahan luanne, tunnusti metsuri vielä ja jatkaa:
− Taitaavat olla pikkuusen katehia.
− Siellä Taharon Vuorellako sinä leijonanmieliseksi rohkaastut? Voisitko minuakin opastaa, innostui metsuri ja selitti tarkemmin. − Tänne Hervannan korpehen, näihin mettähommiin oon kelvannut, ei tänne oo tunkua, eikä tartte hienojen ihimisten mielenrauhaa häiritä ja oon pois niitten silimistäki.
Nöyrä kuunteli vaieten metsurin tarinaa ja mietittyään tovin hän sai ajatuksen. Nöyrä vangitsi katseellaan metsurin huomion ja aloitti:
− Lahjakas olet ja hienovarainen ihmistuntija, sen huomaan, ei sinulla ole syytä erakoitua korpiin. Hyväksy itsesi sellaisena kuin olet etkä nöyristele muiden ehdoilla. Sinussa on arvokkuutta jota monet kadehtivat sinulta ja sen vuoksi he öykkäröivät, kun tuntevat henkisen alamittaisuuden rinnallasi. Mitättömiä myötäjuoksijoita, vailla omia ajatuksia ja arvoja he ovat, paskiaiset, älä heistä välitä. Ole rohkeasti metsuri huima, väkevävartinen ja hengeltäsi luja, sellaiseksi sinut nyt nimeän, vakuutti Nöyrä.
− Kuule, minä kuiskaan sinulle taian ja opetan, kuuntele tarkkaan. Uuden konstin ja opin saat, missä lahjakkuutesi kohoaa voimaan uuteen. Kerro minulle mitä haluaisit tehdä mieluiten? kysyi Nöyrä.
Metsuri mietti pitkään harkiten ja vastaa:
− Moon aina tahtonut tulla piirtäjäksi ja kuvien taitajaksi, muttei musta, vähättelee metsuri. Metsuri tempaa vyöltään suuren tuppiroskan, jossa on tilassaan kyynärän kokoinen tuumaskynä ja kynällä Nöyrää osoittaen sanoo. − Jos taian opetat piirtämisen, ikuusesti ystäväni olet, sen vakuutan.
Nöyrä otti käteensä tuumaskynän, tarkisteli sitä ja näyttää:
− Tuosta loveat ja loihnit kirveelläsi, niin terävyyden kynällesi taiot ja mieleesi piirtämisen taidon painat, konstillani oivalla.
Metsuri otti kirveen käteensä:
− Tuumasi oiva lie, tuostako loihnin? Terävyyttä tuumaskynään neuvollasi veistän, kysyy metsuri vielä ja asetti tuumaskynän kantoa vasten, sylkäisee käteensä − näinkö?
− Siitä juuri, taitosi karttuu ja piirtämisen mallin mieleesi saat, kehotti Nöyrä.
Ja niin lastut sinkoilivat ympäriinsä kun metsuri tuumaskynää kirveellä veistää. Veistää kärjen teräväksi ja mieleen piirtämisen mallin, taidon laittaa. Metsurin veistäessä Nöyrä lukee loitsua ja kiertää metsurin kolmasti vastapäivään, sylkäisee maahan ja kääntyi kulkemaan myötäpäivään, jatkaa loitsuamista ja metsuri veistää, veistää niin että metsä raikaa ja kirves iskee kipinää tuumaskynän kyljestä.
Metsuri lopetti veistämisen, hikeä otsaltaan pyyhkien ojensi tuumaskynää Nöyrälle ja kysyy:
− Tälläkö kuvia piirtelen ja luomisvoimaani käytän, piirtämisen taialla uudella. Nytkö uskallan piirtämään käydä?
− Tällä, tällä, oivan välineen teitkin. Hyvin veistit kirveelläsi. Oivan työvälineen sait ja mieleesi piirtämisen mahdin ja taian avullani sait, hymyilee Nöyrä. − Katsos, piirtäminen oli unelmasi ja taito piilossa, sieltä se esiin manattiin yhdessä, minä vain vähän avitin sinua löytämään taitosi. Tämän taian opin eräältä viisaalta ja taitavalta puun käsittelijältä, kun ihastelin hänen taitavuuttaan muovata puuta tahtonsa mieleiseksi. Hän sanoi ihmettelyyni, että se on siellä valmiina, hän vain veistää ympäriltä tarpeettoman pois ja esine vapautuu tuomaan iloa tekemisen taidosta. Näin opetti viisas puuseppä minua. Taito oli sinulla piilossa, ei sitä muut voi opettaa. Ihmisen mielikin on vapautettava alemmuudesta ja turhaumista, sanoi Nöyrä vielä.
Metsuri ja Nöyrä noukkivat yhdessä kynän lastuja ja metsuri lisää niitä hiipuvaan nuotioon:
− Käyhän repulleni, syödään puolinen, niin matkaasi jaksat taittaa, se pitkäkin lie, arvelen, jos tielläsi muita kaltaisiani kohtaat ja avun heille, tai tarinan kerrot opettavaisen. Matkallesi menestystä ja siunausta toivon ja milloin avun tarvitset, käänny puoleeni, ystäväsi olen aina.
joopajoo kommentoi_ 9. huhtikuu 2010 10:07
'Kuolla voi voimakkaasti
Menettää tunteella
Herätä tästä huolimatta
Tekee minusta uuden
Ja sinusta miehen!'
marita viitanen kommentoi_ 17. joulukuu 2009 16:49
Koska kirjoittelen jkv liityn ko. ryhmään. Oikein hyvä asia on, että tämä ryhmä on olemassa.
 

Jäsenet (22)

 
 
 

© 2017   Perustanut: Aamulehti.   Toiminnon tarjoaa

Merkit  |  Ilmoita ongelmasta  |  Palveluehdot