Aamulehti Blogit

Entisenä lempääläläisenä pidän kiinni oikeudestani kutsua itseäni näin. En ole kotoisin Lempään kylästä, joka jäi rajan taakse enkä samannimisistä paikoista nyky-Suomessa. Lempäälä on aina ollut muuttovilkas kunta siitä päätellen, että Elävät kivet-kirjassa, joka kertoo hautausmaasta, ei ole montakaan suurta sukua. Ihmiset ovat lähtenneet toisaalle ja muualta tullut toisia tilalle.

Jaa

Vastaa tähän

Vastaukset tähän keskusteluun

Ideaparkissa on tullut käytyä. Tampere on synnyinseutuni. Nyt asun Joensuussa. Vaikee kyä sanoo palaanko koskaan Tampereelle. Ei sil, ettenkö viihtyis täälä. Ny kun talvi tuli ni on pakko käyttää talvivaatteita.

Vastaa tähän

Lempäälässä on paljon muutakin kuin Ideapark. Kirkonkylässä on paljon hyviä kauppoja. Esim. kirjakauppa on jo yli 100-vuotias. Kirkko on kaunis ja kesäisin tiekirkkona, joten sinne pääsee sisään. Kanava on eräs nähtävyys. Lapsena ristelimme joka kesä vesibussilla joko Tampereelle tai Aulangolle. Junalla tulimme sitten takaisin. Käyn vieläkin mielelläni Lempäälässä juurillani. Noin kymmenen vuotta sitten minulla oli ilo päästä käymään lapsuudenkodissani. Se oli ihmeen vankka rakennus noin satavuotiaasta iästään huolimatta. Pistäydyin myös naapurissa ja tunsin sen ihanan lämmön, mikä puutalossa voi olla, muttei koskaan kerrostalossa.

Vastaa tähän

Tyhmä juttu vaan, kun Lappeenranta on Lappeenranta vain suomeksi. Muissa kielissä se voidaan johtaa sen ruotsinkielisestä nimestä Vilmansrand. Se tarkoitaa Villinmiehenranta

Vastaa tähän

Lempääläm kirkonkylää kutsutaan Lempoiseksi. Monella paikkakunnalla keskustaajamalla on oma nimensä. Esim. Posio ja Tohmajärvi.

Vastaa tähän

RSS

© 2010   on luonut Aamulehti

Merkit  |  Ilmoita ongelmasta  |  Yksityisyys  |  Palveluehdot